Hyppää pääsisältöön

Aspiriinia syövän ehkäisyyn?

Yksikään muu lääke ei ole pystynyt samaan kuin asetyylisalisyylihappo: yli sata vuotta sitten avuksi kipuun ja kuumeeseen kehitettyä Aspirin-nimen saanutta lääkettä myydään yhä, ja paljon.

Asetyylisalisyylihapolla (ASA) on monia vaikutuksia ja käyttökohteita; ASA:n hyödyllisyys sydäninfarktin ehkäisyssä on tunnettu pitkään ja myös näyttöä sen tehosta syövän ehkäisyssä on saatu aika ajoin. Lancet-lehdessä hiljattain julkaistun meta-analyysin mukaan vuosia jatkuvalla asetyylisalisyylihapon säännöllisellä käytöllä näyttäisi olevan kiistatta syöpiä ehkäisevä vaikutus.

YLE AkuuttiTämä tutkimustulos asetyylisalisyylihapon tehosta erityisesti ruuansulatuskanavan syöpien, mutta myös monien muiden syöpien ehkäisyssä on erittäin vakuuttava, arvioi lääkkeen historiaan ja farmakologiaan perehtynyt Oulun yliopiston professori Olavi Pelkonen.

Kahdeksan tutkimuksen yhteenvedossa analysoitiin noin 25-tuhannen asetyylisalisyylihappoa lähinnä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyyn käyttävän englantilaisen terveystiedot. Jo pienien, 75 milligramman päiväannosten todettiin vähentäneen syöpäkuolemia kaiken kaikkiaan noin 20 prosenttia, kun Aspirinia oli käytetty viisi vuotta tai pidempään. Kuoleman aiheuttaneet maha- ja suolistosyövät olivat vähentyneet vielä enemmän, keskimäärin viitisenkymmentä prosenttia.

Pitäisikö siis meidän kaikkien syödä asetyylisalisyylihappoa, varmuuden vuoksi?

Haitat tiedetään

Ongelma on se, että laajoja tutkimuksia ASA:n käytön hyödyistä suhteessa haittoihin ei ole tehty, toteaa Pelkonen ja esittää omana arvionaan, että Aspirinia tai sen rinnakkaisvalmisteita ei ole syytä ryhtyä laajasti käyttämään syövän ehkäisyssä.

Oulun yliopistollisen sairaalan gastroenterologian erikoislääkäri Timo Blomster on samoilla linjoilla tiivistäen tutkimustiedon asetyylisalisyylihapon pitkäaikaiskäytön haitoista:

YLE Akuutti- Jos tuhat potilasta käyttää asetyylisalisyylihappoa päivittäin viiden vuoden ajan, heistä 2-4 saa vakavan, jopa kuolemaan johtavan maha-suolikanavan verenvuodon.

Blomster tapaa työssään gastroenterologian osastolla jatkuvasti niin ASA:n kuin muidenkin tulehduskipulääkkeiden aiheuttamia komplikaatioita. Yleensä verenvuototapausten taustalta löytyy useiden lääkkeiden cocktail eli samanaikaisesti syödään pariakin särkylääkettä yhdessä verenohennuslääkkeen kanssa.

Varovaisuus Aspirinin syönnissä

Kivun hoitoon aspirinia ja sen rinnakkaisvalmisteita ei enää suositella käytettävän. Valtimotautitapahtumiakaan ei asetyylisalisyylihapolla nykytietämyksen mukaan kannata rutiininomaisesti ehkäistä, jos ihminen on terve.

Mutta sepelvaltimotautipotilaiden pitää edelleen syödä miniaspirininsa, arvioi Blomster. Mikäli henkilöllä on kohonnut paksunsuolen syövän riski, järkevintä on osallistua suolistosyöpien seulontaan, kehottaa Blomster.

YLE Akuutti1800-luvun lopussa markkinoille tullut Aspirin pitää siis pintansa vielä 2000-luvullakin, vaikka mahaystävällistä, kolmannen sukupolven Aspirinia ei ole näkyvissä.

Onhan sitä yritetty, toteaa Pelkonen. Eri aineita on syntetisoitu, on testattu ja testataan, mutta kynnystä markkinoille ei toistaiseksi ole ylitetty.

Mitä mieltä lääkekehityksen asiantuntija sitten on Aspirinin menestyksestä, mikäli alkuperäinen lääke yrittäisi maailmanvalloitustaan tänään?

Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, ja niin uskon itsekin, että nykyisin Aspirinilla ei olisi mitään mahdollisuuksia päästä markkinoille sillä näytöllä, mitä sillä on, arvelee Pelkonen.

> Aspirin ja syöpäriskin pieneneminen -tutkimustiivistelmä


Asiantuntijat:

OLAVI PELKONEN, farmakologian professori, Oulun yliopisto

TIMO BLOMSTER, gastroenterologian erikoislääkäri, Oulun yliopistollinen sairaala


Toimittaja: MARJO LAITALA