Hyppää pääsisältöön

Lama ajoi suomalaiset ahtaalle – näin neuvottiin säästämään 1990-luvulla

Suomen historian pahin talouskriisi, 1990-luvun alun lama, sai aikaan myös jotain positiivista. Ihmiset kiinnostuivat säästeliäämmästä elämisestä.

Kun vuonna 1991 palkat eivät nousseet, mutta ruoka kallistui ja velkataakka painoi, moni suomalainen mietti onko mitään keinoa säästää ruokamenoissa. Maailmanparantajat-ohjelmassa tutustuttiin ihmisiin, jotka ovat opetelleet elämään minimibudjetilla ja kuultiin heidän säästövinkkinsä.

Ohjelma alkaa kesäiseltä Lahden torilta, jossa toimittaja tiedustelee ohikulkijoilta onko Suomessa mahdollista elää halvalla. Moni valittelee tuotteiden kalleutta.

Halvalla eläminen voi kuitenkin onnistua, jos osaa suunnitella ruokataloutensa oikein. Yksineläjä Paavo Kinnunen ja perheen äiti Krista Karjalainen ovat siitä malliesimerkkejä.

Paavo Kinnunen tekee töitä noin neljä tuntia päivässä ja silti rahat riittävät. Kaiken tarpeellisen ravinnon hän saa kasvisruuasta. Kasviksista, hedelmistä ja soijasta syntyy myös edullista kuntojuomaa.

Luonnosta löytyy paljon ilmaisia herkkuja, jotka ovat myös terveellisiä. Kinnunen esittelee kuusenkerkän, koivunlehden, horsman ja mesiangervon hyviä vaikutuksia. Myös monen rikkaruohona pitämä voikukka kannattaa kitkemisen sijasta poimia syötäväksi.

Krista Karjalaisen perheessä säästetään rahaa ruokamenoissa, sillä kaikesta muusta on jo tingitty. Leipää leivotaan itse, vaatteita kierrätetään ja monia ruokaostoksia tehdään läheiseltä luomutilalta. Lasten ruokasoseetkin tulevat edullisiksi, kun ne tekee itse.

Samat asiat kierrättämisestä sekä niukemmin ja luonnonmukaisemmin elämisestä ovat nousseet esille myös 2000-luvulla ilmastonmuutoksen myötä.