Hyppää pääsisältöön

Vanhusten lääkemurhista tuomittu hoitaja puolustautuu

Perushoitaja Aino Nykopp tuomittiin joulun alla 2010 elinkautiseen vankeuteen viidestä murhasta ja viidestä murhayrityksestä. Kyseessä oli Suomen rikoshistorian laajin sarjamurhajuttu.

Tuomion jälkeen vankilassa haastateltu perushoitaja aikoi valittaa tuomiosta hovioikeuteen.

Helsingin käräjäoikeuden joulukuussa 2010 langettaman tuomion mukaan hoitaja antoi myrkytystarkoituksessa lääkkeitä hoitamilleen vanhuksille ja yhdelle työkaverilleen vuosina 2004 - 2009. Käräjäoikeuden mukaan rikoksissa oli käytetty silmiinpistävän samanlaista kaavaa. Nykopp oli ollut paikalla aina joko ennen tai samaan aikaan, kun uhrit saivat vakavia myrkytysoireita. Useimmissa tapauksissa uhreista löytyi keskushermoa lamaannuttavia lääkkeitä, joita löytyi myös hoitajalta itseltään.

Selkeää motiivia vanhusten murhille ei löytynyt. Alkuvuodesta 2010 valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto arveli, että syynä voisi olla esimerkiksi kiinnostus uhrin omaisuuteen. Mielentilatutkimuksen mukaan Nykoppilla oli antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja hän oli kyvykäs manipuloimaan valheellisella empaattisella käytöksellä.

Rikostoimittaja Tiina Salumäki tapasi tuomitun perushoitajan Hämeenlinnan vankilassa. Ennen tuomiota Nykopp oli ehtinyt istua tutkintovankeudessa jo puolitoista vuotta. Nykoppin yhteydenpito vanhaan perheeseensä oli katkennut, mutta hän oli avioitunut toisen vangin kanssa tutkintavankeutensa aikana.

Vankilassa tehdyssä haastattelussa Aino Nykopp arvioi, että hänellä hyvä suhde hoitamiinsa vanhuksiin. Myös ohjelmassa haastateltu 77-vuotias lääkemyrkytyksen uhri kertoo, että ensitapaamisella Nykopp vaikutti luotettavalta ja sympaattiselta. Muutaman viikon kuluttua kotihoidon alkamisen jälkeen vanhus oli saanut vakavan sairaskohtauksen. Nykopp oli soittanut tälle ambulanssin ja sairaalassa vanhus sai kuulla, että hoitaja väitti tämän yrittäneen itsemurhaa lääkkeillä. Lääkärin mukaan lääkemyrkytyksen uhri kävi kuoleman porteilla. Uhri kertoi pelkäävänsä hoitajaa edelleen niin paljon, että halusi esiintyä ohjelmassa nimettömänä.

Ohjelman teon aikaan Nykoppilla oli yhä oikeus harjoittaa ammattiaan. Valviran aikeena oli viedä Nykoppin hoitajanoikeudet väliaikaisesti.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä