Hyppää pääsisältöön

Nalkuttaja ja Mykkä - parisuhteen pattitilanne

Nalkuttaja ja Mykkä - parisuhteen pattitilanne. Kuva: Stock.xchng

 

Nalkuttamiseen tarvitaan aina kaksi

Mikä on ero nalkuttamisen ja asiasta huomauttamisen välillä? Asiasta huomauttaminen, vaikka toistuvakin sellainen, on normaalia kanssakäymistä lähes jokaisessa parisuhteessa. Silloin, kun asiasta huomauttaminen muuttuu loputtomaksi asiasta motkottamiseksi ja toinen osapuoli ei ota asiaan lainkaan kantaa tai ei huomioi puhujaa, täyttyvät nalkuttamisen ehdot.

Nalkuttaminen on parisuhteen pattitilanne, jossa kommunikaatio ei pelaa. Pattitilannetta ei pysty luomaan yksin – nalkuttaminen vaatii aina kaksi osapuolta, Nalkuttajan ja Mykän.

Olen todistanut ystäväni luona lukuisia kertoja, kuinka se alkaa. Nalkutus siis.

Nalkuttaja on keittiössä tekemässä ruokaa. Mykkä katsoo televisiota sohvalla olohuoneessa.

– Hei, veitkö pyykit jo kuivamaan?

Ei vastausta. Nalkuttaja odottaa hetken ja toistaa kysymyksen. Ei vastausta. Hän kävelee olohuoneeseen tarkastamaan tilanteen.

– Onko ne pyykit jo viety?

Epämääräinen murahdus. Mykkä ei irrota katsetta televisioruudusta.

– Mä kysyin sulta, oletko jo vienyt pyykit kuivamaan. Mä tarvitsen sen paidan huomenna.

Nalkuttajan ääni enteilee myrskyä. Sivullisena tunnen oloni epämukavaksi: tiedän, mitä on tulossa.

Lopulta Mykkä saa sanaisen arkkunsa auki eikä turhautuneesta äänensävystä voi erehtyä.

– No nytkö just ne on vietävä?

– Ai, että sä vaan istua kattoisit siinä perseelläs, kun mä hoidan kaikki työt?! Kuule, mäpä kerron sulle jotain...


Riidasta tulee pitkä. En ota turhia paineita, sillä olen nähnyt tämän näytelmän jo monta kertaa. Vetäydyn odottamaan erätaukoa.

Lopulta ystäväni istahtaa viereeni ja puuskahtaa "Että mä vihaan tota miestä välillä!"


Nalkuttava suhde on noidankehä

Nalkuttaja ja Mykkä ovat päässeet parisuhdeongelmien ytimeen eli noidankehälle, jossa molempien kumppanien käytös valmistelee uutta riitaa, ei sovintoratkaisua.

Nalkuttaja ottaa Mykän käytöksen henkilökohtaisena loukkauksena ja jatkaa tivaamista. Mykkä osoittaa mieltään yhä vahvemmin sulkeutumalla omaan maailmaansa. Jossain vaiheessa Mykkä saattaa vastata haasteeseen samalla mitalla kärjistäen asiat toiseen suuntaan
Nalkuttaja tuntee, ettei hänen asiaansa kuunnella. Vastaanottava osapuoli eli Mykkä puolestaan kuulee kumppaniltaan valitusta ja kielteistä palautetta mielestään joko täysin syyttä, mitättömästä asiasta tai ainakin liian usein ja liian paljon, joten hän sulkee korvansa puolisonsa puheelta. Tämä puolestaan vahvistaa Nalkuttajan tunnetta siitä, ettei hän tule kuulluksi. Tällöin kyse on enää harvoin pelkästään siitä, mistä Nalkuttaja oikeastaan nalkuttaa, vaan myös siitä, että Mykkä ei kunnioita häntä eikä hänelle tärkeitä asioita.  Nalkuttaja ottaa Mykän käytöksen henkilökohtaisena loukkauksena ja jatkaa tivaamista. Mykkä osoittaa mieltään yhä vahvemmin sulkeutumalla omaan maailmaansa. Jossain vaiheessa Mykkä saattaa vastata haasteeseen samalla mitalla kärjistäen asiat toiseen suuntaan.

Voilá! Kunnon kärhämä on valmis.


Huomiotta jättäminen on vahva argumentti

– Minä nalkutan, koska joudun aina kysymään muistitko, viitsitkö ja teitkö. Vaikka asiat voivat olla mitättömiä, pitäisi silti olla sen verran vaikutusta toiseen, että hän huomioisi minut ja pyyntöni. Tottakai nalkuttaminen itsessään on ponneton tapa edistää mitään, ja siitä tulee kurja olo. Mietin aina nalkuttaessani, että olen sellainen ihminen, jollaiseksi en koskaan halunnut tulla.

Pyydän ystävääni arvioimaan syitä, joista nalkutus alkaa. Kaksi yleisintä aihetta ovat kodin siisteys ja kotityöt. Joskus hän myös tuntee vain jäävänsä vaille ansaitsemaansa huomiota.

– No, meillä se alkaa aina epäsiisteydestä, siitä että tavarat ovat väärässä paikassa ja hänen vaatteensa pitkin tuoleja. Minä saan korjata jäljet. Ei hän sitä varmaan pahalla tee, ehkä hän ei oikeasti edes huomaa jättävänsä tavaroita ympäriinsä, mutta se on raivostuttavaa.

Se, mikä saa Nalkuttajan räjähtämään, on mykkä mies television ääressä. Juuri kumppanin välinpitämättömyys on Nalkuttajalle kuin punainen vaate.

– Jos toinen vain vastaisi jotakin tai vaikka sanoisi, että mitä väliä niillä vaatteilla on, niin ehkä minä miettisin itsekin uudelleen asian vakavuutta. Mykäksi heittäytyminen on kaikista pahinta kiusantekoa!

Vaikka tämä pariskunta lienee stereotyyppinen esimerkki nalkuttavasta naisesta ja mykäksi menevästä miehestä, ei nalkuttaminen ole suinkaan vain naisten juttu. Erään toisen ystävättäreni mies nalkuttaa hänelle jatkuvasti yhteisestä ajankäytöstä: ystävättäreni ei ole miehensä mielestä tarpeeksi iltaisin kotona.

Juttelen aiheesta myös homoystäväni kanssa, ja totean pian, että samat on ongelmat hänelläkin.

– Yleisesti se olen minä, joka nalkuttaa. Mutta mulla on aina pointti! Olen itse tosi järjestäytynyt ihminen, ja kumppanini ei ole sitä ollenkaan. Hän voi olla muuten siisti mies, mutta vaatteet saavat  maata ympäri asuntoa ja välillä tuntuu, että hän voi viidessä minuutissa räjäyttää koko kodin sekaisin! Toinen tärkeä kiistanaihe on energian säästö. Meillä on joka ikinen kone ja valo aina päällä, vaikka kuinka jauhan asiasta.

Nalkuttamisesta ei ole helppo päästä eroon - useinhan Nalkuttaja uskoo nalkuttavansa vain aiheesta. Ainoa todellinen ratkaisu tilanteeseen on saada Mykkä tajuamaan, miksi asia on tärkeä Nalkuttajalle, ja Nalkuttaja ottamaan huomioon Mykän näkökulma. Se on helpommin sanottu kuin tehty.


Yksi askel eteenpäin - oma kokemus

Ystävieni kokemuksia vertaillessa ymmärrän, että on minunkin elämässäni yksi ihminen, jolle nalkutan - äitini.

Äitini on yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä. Kun hän tulee vierailulle luokseni, hän saa pitää omista tavoistaan kiinni ja minä sopeudun niihin. En ole kovin tarkka pikkuseikkojen kanssa, mutta on kuitenkin olemassa eräs asia, jota en yksinkertaisesti siedä: pyynnöstäni huolimatta äidilläni on tapana heittää luonani biojätteet muovijätteiden sekaan ja sekoittaa jo lajittelemani jätteet muiden roskien kanssa.

Kun jäljitän limaisia salaatinrippeitä pakkausmateriaalien seasta ja kaivan mätänevien appelsiininkuorien välistä raejuustopurkin kantta, päässäni kilahtaa. Roskasavottaa seuraa aina samoin toistuva näytelmä: Pyydän äitini roskapönttöjen ääreen ja vaahtoan asiasta yksipuolisen sanavaraston turvin. Kun hän vain kohauttaa olkiaan, sanoo, ettei jaksa taas kuunnella samaa tarinaa ja kyllästyneenä kävelee tiehensä, raivostun lopullisesti. Tilanne päättyy riitaan, johon vedetään mukaan kaikki henkilökohtaisuudet, jotka vain mieleen sattuvat. Puoli tuntia myöhemmin molempia harmittaa.

Roskien laittaminen omiin pusseihinsa ja kierrätystä varten jo pesemieni säilykepurkkien ja taiteltujen pahvitölkkien paikalleen jättäminen ei voi olla ylivoimaisen suuri pyyntö kenellekään. Jopa tästä kirjoittaessa verenpaineeni kohoaa.

Päätän soittaa äidilleni saman tien ja kertoa, kuinka paljon tämän yhden ainoan pyyntöni täydellinen huomiotta jättäminen korpeaa.

Kuule, kirjoitan juuri juttua nalkuttamisesta ja tajusin, että sinä olet ainoa ihminen, jolle minä nalkutan. Joo, kyse on niistä roskista. Niiden kierrättäminen on minulle ihan oikeasti tärkeää, ja teen töitä sen eteen
– Hei, onko huono hetki? Kuule, kirjoitan juuri juttua nalkuttamisesta ja tajusin, että sinä olet ainoa ihminen, jolle minä nalkutan. Joo, kyse on niistä roskista. Niiden kierrättäminen on minulle ihan oikeasti tärkeää, ja teen töitä sen eteen. Tuntuu, että teet tarkoituksella kiusaa, kun heität biojätteet väärään pussiin. Kyse on pienestä ranneliikkeestä ja siitä, että olen pyytänyt sinua huomioimaan tämän yhden toiveen kodissani. Tämä saa minut tuntemaan, ettet arvosta minua etkä elämäntapaani. Mitäs siihen sanot?

Äitini kuulostaa yllättyneeltä. Hän ei ole tajunnut, että asia on minulle näin tärkeä. Päinvastoin, hän on ajatellut tekevänsä minulle palveluksen siinä, ettei heitä biojätteitä mätänemään tyhjään biopussiin, koska en kuitenkaan viitsi viedä sitä puolikkaana ulos. Siistinä ihmisenä hänestä on myös naurettavaa, että viitsin pestä säilykepurkit mutta sitten jätän ne kuivamaan ja lojumaaan tiskipöydälle. Tai että laskostan pahvitölkit keittiönjakkaran alle enkä hanki niille omaa roskista.

Tavallaan äitini on oikeassa: en vie roskia ulos tarpeeksi usein - etenkään jos pussi on vasta puolillaan - eivätkä kierrätysjärjestelmäni logistiset ratkaisut ole täysin aukottomia. Hän lupaa kuitenkin seuraavalla kerralla luottaa jo kolmikymppisen tyttärensä omaan arvostelukykyyn.

Puhelun jälkeen tajuan, että puhuimme asiasta ensimmäistä kertaa ilman, että tilanne on päällä. Rauhallisesti keskusteltuna ja analysoituna koko juttu tuntuu kerrassaan koomiselta.

Samoin voisi ajatella eräs tuntemani pariskunta, joka on ollut raivoisien riitojen jälkeen lukuisia kertoja eron partaalla – vain siksi, että mies jättää aina sukkansa lattialle ja paitansa korjaamatta.

Linkit:

Linda Lappalainen

Kommentit