Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Uudet akkuparistot tunnetaan heikosti

Sanyo Eneloop, Kuva YLE

Ladattavien akkuparistojen laatu on parantunut aimo harppauksin. Tehot ovat kasvaneet ja valmistajat lupaavat akkuparistoille jopa tuhat latauskertaa tai vieläkin enemmän. Uuden sukupolven akkuparistot ovat pysyneet kuluttajilta piilossa.

Kuvatuottaja Jukka Töyli käyttää ainoastaan ladattavia akkuparistoja niin työssä kuin kotonakin.
- Niihin tulee lataussyklejä niin paljon, että sekä lapsiperheen arjessa että ammattikäytössäkin rahansäästö on tärkeä käytön peruste, Töyli sanoo.

Myös ympäristönäkökulma on Töylin perheelle tärkeä. Ammattikuvaajan mielestä laadusta ei kannata tinkiä.
- Halvemmat akkuparistot eivät yksinkertaisesti kestä. Lataussyklejä ei tule lähellekään sellaista määrää mitä pitäisi tulla. Lautausmäärät saattavat jäädä kymmeniin kertoihin valmistajien lupaamien satojen latauskertojen sijaan.
Jukka Töyli, Kuva YLE

Myös kunnon laturiin kannattaa satsata. Esimerkiksi puolen tunnin pikalaturit todennäköisesti syövät akkujen käyttöikää.
- Väärä laturi ja halpa akkuparisto on yhdistelmä, jossa akut kuolevat nopeasti pois. Kun käyttää oikein ja ostaa laatua on hyöty maksimaalinen, Töyli kiteyttää.

Tuntematon innovaatio

Akkuparistomarkkinoille on ilmaantunut vähin äänin uudenlainen innovaatio. Siinä missä perinteiset akkuparistot pitää ladata juuri ennen käyttöä, jos niistä haluaa saada parhaan tehon irti, purkavat uudenlaiset paristot virtaansa niin hitaasti, että niissä on vielä vuosienkin jälkeen suurin osa tehosta tallella.

Uudenlaisilla akkuparistoilla on myös muita hyviä ominaisuuksia. Ne kestävät erinomaisesti kylmää ja pakkasta ja ne ovat valmiita käyttöön suoraan kaupan hyllyltä. Niitä voi ladata tavallisilla, perinteisillä latureilla.

Uusia akkuja valmistavat esimekiksi Sanyo, GP, Duracell, Ansmann, Varta ja Panasonic. Muitakin valmistajia on. Sekä uudet että vanhat maksavat noin neljästä kuuteen euroa kappaleelta, saman verran tai jopa hieman vähemmän kuin perinteiset ladattavat paristot.

Vaikka tämä uusi innovaatio tuli markkinoille jo kolmisen vuotta sitten on suuri suuri osa kuluttajista yhä asiasta tietämätön. Ehkä suurin syy tähän on se, että yhteinen termi uusille tuotteille puuttuu.
- Se on iso ongelma ja sen takia ne eivät ole niin hyvin tunnettuja. Puhutaan vain markkinanimistä kuten Sanyon Eneloop tai GP:n Recyko ja niin edelleen, kertoo myymäläpäällikkö Toni Saari A-Paristopisteestä.

Jukka Töyli, Kuva YLE

Entäpä miten kuluttaja erottaa uudet vanhoista kaupoissa?
- Niitä on hyvin vaikea erottaa jollei tunne alaa. Joissakin saattaa lukea englanniksi pre-charged, mutta ei kaikissa, Saari sanoo.

Uusia ja vanhoja malleja ei siis erota toisistaan ulkonäöltä. Jos uusia paristoja haluaa ostaa, täytyy joko selvittää asia etukäteen, ennen kauppaan menoa, tai sitten kysyä myyjältä.

Maahantuojan mukaan syy siihen, miksi uusia akkuparistoja ei ole paremmin markkinoitu, on yksinkertaisesti markkinointirahojen puute. Paristoja on tähän mennnessä markkinoitu pääasiassa vain kuva-alan ammattilaisille.
- Meillä on nyt vasta ensimmäinen satsi näitä uudenlaisia paristoja käytössä eikä niistä ole paljon kokemuksia. Tähän mennessä kyllä vaikuttavat erinomaisilta, Jukka Töyli sanoo.

Myymäläpäällikkö Toni Saari suosittelee uudenlaisia akkuparistoja miltei joka käyttötarkoitukseen.
- Niissä ei ole mitään huonoja puolia, ainoastaan hyviä puolia, Saari summaa.

Tommi Ketonen, TV1 Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.