Hyppää pääsisältöön

Jouko Harjanne

Jouko Harjanne, trumpetti
Jouko Harjanne, trumpetti Kuva: Jussi Nahkuri rso jouko harjanne, trumpetti 2017

Jouko Harjanne toimi RSO:n soolotrumpetistina 1984-2019 ja aloitti keväällä 2019 trumpettisektion äänenjohtajana. Ennen RSO:a Harjanne työskenteli Tampereen kaupunginorkesterin trumpettiryhmän varaäänenjohtajana.

Harjanne on menestynyt useissa kansainvälisissä kilpailuissa, kuten Prahan kevät -kilpailussa 1987 ja Ellsworth Smith -trumpettikilpailussa 1990. Lieksan Vaskiviikko valitsi hänet 1989 Vuoden vaskisoittajaksi, ja nykyään hän on tapahtuman taiteellinen johtaja.

Harjanne on soittanut solistina Euroopassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa sekä Etelä-Koreassa ja Japanissa. Hän on esiintynyt ja levyttänyt yhdessä Kiri Te Kanawan kanssa Englannissa ja soittanut Rodion Štšedrinin trumpettikonserton Euroopan kantaesityksen Moskovassa 1995.
Kamarimusiikkia Harjanne on soittanut useissa kokoonpanoissa, joita ovat mm. Brasstime Quartet ja vaskikvintetti Protoventus.

Harjanne on tehnyt yli 25 soololevyä mm. Finlandia Recordsille, Alballe ja japanilaiselle Octavia -levymerkeille sekä nykyiselle levy-yhtiölleen Pilfink Recordsille, joka julkaisee jatkossa Harjanteen äänitteet. Näistä ensimmäinen, Griegin musiikkia sisältävä levy julkaistaan huhtikuussa 2011. Harjanteen levytyksiin kuuluu perinteisen ohjelmiston lisäksi vaativimpaa repertuaaria, kuten Zimmermannin, Grunerin, Linkolan, Williamsin ja Jolivet'n konsertot. Lisäksi Harjanne on tehnyt useita radio- ja tv-nauhoituksia.
Jouko Harjanne on opiskellut mm. Raimo Sarmaksen oppilaana ja suoritti diplomin parhaalla mahdollisella arvosanalla. Täydennystä opintoihin hän on hankkinut Henri Adelbrechtin ja Timofei Dokshitserin johdolla. Harjanne opettaa Sibelius-Akatemiassa ja pitää mestarikursseja Suomessa ja ulkomailla.

Kotisivu:
http://www.joukoharjanne.com

  • "Beethoven kehittää jatkuvasti uusia tapoja rikkoa odotuksia"

    Hannu Lintu ja Stephen Hough haastattelussa.

    RSO:n kevätkausi päättyy Beethovenin pianokonserttojen kokonaisesitykseen 22.-23.5. Musiikkitalossa. Konsertit johtaa ylikapellimestari Hannu Lintu ja solistina esiintyy Stephen Hough. Lotta Emanuelsson haastatteli Lintua ja Hough'ia ja kysyi mm. miten Beethoven uudisti konserton lajiperinnettä.

  • 24-vuotias Emilia Hoving johtaa RSO:n konsertin Pablo Heras-Casadon tilalla 3.5.

    Konsertin ohjelma ei vaihdu.

    Kapellimestari Pablo Heras-Casado on joutunut sairastumisen takia peruuttamaan esiintymisensä RSO:n konsertissa 3.5. Hänen tilallaan johtaa vain 24-vuotias Emilia Hoving, joka on toiminut kevätkauden RSO:n assistenttikapellimestarina. Konsertin ohjelma ei vaihdu – ohjelmassa on Bernd Alois Zimmermannin Dialoge kahdelle pianolle ja orkesterille sekä Brucknerin 2. sinfonia.