Hyppää pääsisältöön

Line Johannesen

Line Johannesen, pasuuna
Line Johannesen, pasuuna Kuva: Jussi Nahkuri rso line johannesen, pasuuna 2017


pasuuna

Norjalainen Line Johannesen aloitti soittamaan 8-vuotiaana koulunsa orkesterissa. Lyhyistä käsivarsistaan johtuen, hän joutui odottamaan 10-vuotiaaksi ennen kuin hänen annettiin soittaa pasuunaa.

Line suoritti kandidaatin tutkinnon pasuunassa Tromsøn konservatoriossa ja jatkoi opintojaan Norjan Musiikkiakatemiassa Oslossa Ingemar Roosin ja Thorbjørn Lønmon johdolla. Vuonna 2005 hän suoritti maisterin tutkinnon Malmön musiikkikorkeakoulussa P. K. Svensenin ohjauksessa.

Vuosina 2003–2006 Line soitti Verbierin festivaaliorkesterissa, jonka musiikillinen johtaja oli James Levine. Vuonna 2006 hän aloitti RSO:ssa määräaikaisena soittajana ja vuonna 2008 hänet valittiin orkesterin vakituiseksi jäseneksi. Kunnon norjalaisena Line viettää sunnuntait ”på tur” eli kävellen, pyöräillen, hiihtäen tai juosten, ja pääosan lomistaan tunturimökillä Norjassa.

Katso Linen haastattelu Yle Areenassa!

  • "Beethoven kehittää jatkuvasti uusia tapoja rikkoa odotuksia"

    Hannu Lintu ja Stephen Hough haastattelussa.

    RSO:n kevätkausi päättyy Beethovenin pianokonserttojen kokonaisesitykseen 22.-23.5. Musiikkitalossa. Konsertit johtaa ylikapellimestari Hannu Lintu ja solistina esiintyy Stephen Hough. Lotta Emanuelsson haastatteli Lintua ja Hough'ia ja kysyi mm. miten Beethoven uudisti konserton lajiperinnettä.

  • 24-vuotias Emilia Hoving johtaa RSO:n konsertin Pablo Heras-Casadon tilalla 3.5.

    Konsertin ohjelma ei vaihdu.

    Kapellimestari Pablo Heras-Casado on joutunut sairastumisen takia peruuttamaan esiintymisensä RSO:n konsertissa 3.5. Hänen tilallaan johtaa vain 24-vuotias Emilia Hoving, joka on toiminut kevätkauden RSO:n assistenttikapellimestarina. Konsertin ohjelma ei vaihdu – ohjelmassa on Bernd Alois Zimmermannin Dialoge kahdelle pianolle ja orkesterille sekä Brucknerin 2. sinfonia.