Tuleeko yrittäjänä ja työnantajana toimivasta henkilöstä automaattisesti porvari? Ainakin vasemmistoradikaalien ikoni, näyttelijä Kristiina Halkola nukkuu edelleen yönsä hyvin, vaikka näitä molempia onkin. Persona non grata -ohjelman (2004) haastattelussa Halkola kertoo vivahteikkaasta urastaan näyttelijänä, poliittisesta toiminnastaan ja uusimmasta ulottuvuudestaan yrittäjänä.
Laulaja, näyttelijä ja poliittinen aktiivi Kristiina Halkola on ehtinyt uransa aikana paljon. Aina hänen toimintansa ei ole kaikkia miellyttänyt. Omien sanojensa mukaan Halkola onkin todella ollut Suomessa persona non grata, ei-toivottu henkilö.
Rooli uskaliaassa Käpy selän alla -elokuvassa vuonna 1966 teki nuoresta näyttelijästä julkkiksen. Halkolan elokuvaura kuivahti kuitenkin nopeasti, kun riita Mustaa valkoisella -elokuvan (1968) alastonkohtauksesta Jörn Donnerin kanssa meni oikeuteen asti.
Vasemmistolaisen poliittisen laululiikkeen toiminnassa aktiivisesti mukana olleen Halkolan levy Täytyy uskaltaa julkaistiin vuonna 1971. Halkolan esittämistä kappaleista tunnetuimpia ovat Laulu 20 perheestä sekä etenkin Kaj Chydeniuksen säveltämä Jos rakastat.
1970-luvulla politiikkaan mukaan mennyt työtön näyttelijä nousi sittemmin Demokraattinen vaihtoehto -puolueen johtajaksi asti ja vasemmistoradikaalien ikoniksi. Halkola toimi myös kaksi kautta Helsingin kaupunginvaltuutettuna.
Näyttelemisen pariin Halkola palasi Rauta-aika -elokuvassa ja Hukkaputki -tv-sarjassa 1980-luvulla. Sittemmin hän on ollut näyttelijänä Komediateatteri Arenassa. Halkola myös pyöritti edesmennyttä Teatteriravintola Arenaa.
Teksti: Ida Karimaa