Hyppää pääsisältöön

Suru on pitkä matka

Kuolema on kadonnut suomalaisten arjesta ja siirtynyt kodeista sairaaloihin. Läheisen kuollessa se tulee yhtäkkiä todeksi ja vaatii kohtaamista.

Kuoleman käsittely, surevien kohtelu ja näkemykset surutyöstä muuttuvat ajan mukana, mutta pyrkimykset ovat samat, menetyksestä selviäminen ja paluu normaaliin elämään.

Perheensä menettänyt psykiatri Ulla Tulisalo, vaimonsa menettänyt teologian tohtori Martti Lindqvist ja poliisipappi Carita Pohjolan-Pirhonen keskustelevat Inhmillinen tekijä -ohjelmassa omaisen kuoleman aiheuttamasta surusta.

Suru antaa mahdollisuuden käydä läpi sellaisia mielikuvia ja tunteita, ettei tarvitse tuhoutua siihen menetykseen.― Martti Lindqvist

Äkillinen suruviesti on usein niin musertava, että se tuntuu vievän pohjan pois koko siihenastiselta elämältä. Psykiatri Ulla Tulisalon elämä meni uusiksi, kun hän menetti miehensä ja kolme lastaan auto-onnettomuudessa.

Martti Lindqvist kuvailee surun tekevän ihmisessä työtään. "Suru antaa mahdollisuuden käydä läpi sellaisia mielikuvia ja tunteita, ettei tarvitse tuhoutua siihen menetykseen". Suuri menetys usein muuttaa ihmistä ja elämänarvot saattavat mennä uusiksi. Linqvist toteaa surun muuttuvan lopulta viisaudeksi, uudenlaiseksi tiedoksi elämästä.

Carita Pohjolan-Pirhonen on Suomen ensimmäinen poliisipappi ja ollut usein poliisien mukana viemässä suruviestiä. Hän toteaa, että suruviestien välittäminen tekee nöyräksi ja sanojen sijasta tärkeämpää on läsnäolo.

Uusi näkemys surutyöhön

Psykologian asiantuntijoiden työskentelyä on ohjannut viimeisen sadan vuoden ajan surukäsitys, jonka mukaan surevan on katkaistava kiintymysside kuolleeseen, jotta hänen oma elämänsä voisi jatkua. Uuden surukäsityksen mukaan kahden läheisen ihmisen kiintymyssuhde ei katkea kuolemaan, eikä kuollutta tarvitse yrittää unohtaa.

Surun vaihekäsitys on myös osoittautunut paikkansapitämättömäksi. Suru on yksilöllistä, se ei noudata kaavaa, mutta etenee ja muuttuu ajan kuluessa. Kaikki eivät tee surutyötä ja suremisessa on myös sukupuolisia eroja.

Aikana ennen kuin kuoleminen siirtyi kodeista sairaaloihin, kuolema kuului luonnollisempana osana elämään. Yhteiset tavat tukivat ja auttoivat surevaa ihmistä. Oli olemassa esimerkiksi suruaika, jolloin surevaa kohdeltiin tietyllä tavalla. Surutyötä tutkinut psykologi Soili Poijula on huolissaan siitä, ettei surevia oteta huomioon ja moni jää surunsa kanssa yksin.

On tärkeää pysähtyä miettimään omaa käsitystään surusta, jos aikoo auttaa surevaa ihmistä.― Soili Poijula

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto