Hyppää pääsisältöön

Tiina Lundberg: Miten lapsille puhutaan?

Lapsi puhua pälpättää raitiovaunussa: ”Äiti, tuolla on puu ja tuolla bussi. Äiti, milloin me ollaan perillä, minne me mennään? Äiti, kato mitä mulla on kädessä, kato tuolla sataa, tuleeko nyt kaikki madot esiin?” Ja niin edelleen.

Suu kävi koko ajan, kanssamatkustajia hymyilytti siihen asti, kunnes äiti avasi suunsa: ”Ole nyt hiljaa, mä en jaksa tota höpöttämistä”. Siinä tuo neljävuotias ihmetteli maailmaa, ja mikä oli äidin osuus; hän tyrmäsi pojan täysin. Kyllästyneellä äänellä: Ole hiljaa.

Varmaan jokainen vanhempi joskus syyllistyy siihen, että ohittaa lapsen kysymyksen. Aina ei jaksa tai ole aikaa alkaa ihmetellä matojen elämää tai puiden huminaa. Suomalaiseen kasvatuskulttuuriin on kuitenkin vahvasti iskostunut tapa irvailla lasten kysymyksille, vastata ilkikurisesti tai suorastaan mitätöiden. Lapsi kysyy: ”Miksi kellossa on viisarit, miksi kattilassa kansi, miksi isällä pippeli”? Ja aikuinen vastaa: ”Siksi että sinä saat kysyä”. Heh heh. Vastaisitko työtoverillesi samalla tyylillä?

Lasten kanssa menee monesti hermot. Elämä on ainaista jankkaamista, toistoa, kieltämistä. Mutta se voi olla myös yhdessä ihmettelemistä, pohtimista ja uuden keksimisen iloa.

Lapseni kysyi tässä taannoin: ”Äiti, miksi on puita?” Pohdin jo biologian oppikirjan ostamista, kun yritin selittää neljävuotiaalle yhteyttämistä, fotosynteesiä. Lapsen kanssa joutuu ja saa elää asioita uudelleen ja uudelleen. Ilman lastani en varmaan olisi sinä kauniina sunnuntaipäivänä ryhtynyt miettimään puiden olemassaolon syvintä olemusta.

Olen tarkkaillut myös päiväkodin pihalla aikuisten suhtautumista lapsiin. On hoitajia, jotka mieluusti kerääntyvät pihan keskiosaan yhdessä juttelemaan, ja jos lapsi tulee paikalle, hänelle ehkä vastataan, mutta ei lähdetä mukaan pohtimaan. Pihalla on myös hoitajia, jotka kiertelevät lasten joukossa, ovat kiinnostuneita lapsista ja ottavat lapset tosissaan. He käyvät kyykkyyn kun puhuvat lapsen kanssa, he ovat samalla tasolla. Lapsi näkee kasvot ja kuulee puheen. Eikö sinusta, aikuisestakin tunnu hyvältä, jos joku lähimmäinen on tosissaan kiinnostunut sinusta ja ajatuksistasi? Se tuntuu hyvältä myös lapsista.

Usein yritän ruokapöydässä jutella lasteni kanssa päivän tapahtumista. Vastaukset ovat: joo tai ei tai emmä muista. Kohautan harteitani, ei sitten, ainakin olen yrittänyt olla kiinnostunut. Sitten alkaa se normaali iltameininki. Telkkari päälle ja lapset Pikku Kakkosen ääreen, kun äidillä on niin paljon kiinnostavia ja tärkeitä asioita tehtävänä; pitää pyykätä, tiskata, siivota, lukea päivän lehti. Vaikka oikeasti tärkeää olisi istua alas lapsen kanssa ja olla yhdessä.

Kerran päätin jättää touhuamisen vähemmälle ja rupesimme tyttäreni kanssa piirtämään. Piirsimme prinsessoja ja teimme viuhkoja, ja kuin taikaiskusta puuhastelun lomassa tyttö alkoi kertoilla päivän tapahtumista. Ida oli kaatanut maidon pöydässä, ja Tim oli taas riehunut. Pohdimme sitä, millä väreillä on parasta värittää, ja sitä miten piirtää hieno kukka. Haa, olin luonut yhteyden lapseeni!

Lapsen pohtimisen tukeminen auttaa kehittämään itsetuntoa ja oman itsensä hyväksymistä siinä, missä se myös auttaa lasta oppimaan asioita tästä maailmasta. Jos aikuinen ottaa lapsen tosissaan, tämä kokee olevansa arvostettu olento, hänen kysymyksensä tärkeitä, huolet oikeita ja pohdinnat kiinnostavia. Hän on tärkeä. Samalla lapsi kahmii sisäänsä tietoa, jonka avulla jäsentää maailmaansa.

Varhaiskasvatuksen asiantuntija, lastentarhanopettaja, FT Marjatta Kallialan Kato mua -kirjan mukaan päivähoidossa hoitajien yksi suurimmista haasteista on luopua aikuisseuran houkuttelevuudesta. On ymmärrettävää, että päiväkodin aikuiset mielellään puivat omia asioitaan toisten aikuisten kanssa, mutta kaikki se aika on pois varsinaisesta työstä eli lasten kasvun ja kehityksen tukemisesta.

Sama pätee kotona, me vanhemmat joudumme tietoisesti sulkemaan houkuttelevan ulkomaailman ajatustemme ulkopuolelle. Ei netissä surfaamista, ei kivoja tv-sarjoja, ei pitkiä puheluita ystävien kanssa. Luvassa on kuitenkin pitkässä juoksussa parempaa: onnellisia lapsia, joilla on onnelliset vanhemmat!

Lue tai kuuntele Perheen ajan juttu Lasten vaikeat kysymykset

Kommentit
  • Yhtenä hetkenä vain

    Yksinäisyys was here.

    Hiukan oli kepakko lyhyt tökkimiseen ja tutkimiseen, mutta kuivuuttaan kalahteli kivasti, kun sen sivulla kepitteli ison kiven kylkeen.

  • Kopioelämää

    Monenlaista saisi aikaan vaikka jo 150 miljardilla.

    "Ilomantsilaisbaarista poistuvien humalikkaiden ad hoc kännirallatuksistakin jouduttaisiin maksamaan tekijänoikeusmaksu"

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Yhtenä hetkenä vain

    Yksinäisyys was here.

    Hiukan oli kepakko lyhyt tökkimiseen ja tutkimiseen, mutta kuivuuttaan kalahteli kivasti, kun sen sivulla kepitteli ison kiven kylkeen.

  • Kopioelämää

    Monenlaista saisi aikaan vaikka jo 150 miljardilla.

    "Ilomantsilaisbaarista poistuvien humalikkaiden ad hoc kännirallatuksistakin jouduttaisiin maksamaan tekijänoikeusmaksu"

  • Koulun hiihtopäivä (!!)

    Näin riivaa Saatana meitä, opinahjojen avulla.

    Pieni hiihtäjäparka uursi latua niin syvällä monimetrisessä hangessa, ettei sieltä hanki-urasta illalla hiihtäessään nähnyt kuin noin 2° kapean viirun tähtitaivasta, jos pipo silmillä edes jaksoi yrittää katsoa lumisesta ”ojastaan” ylös kuin Oscar Wilde.

  • Pieniä lämmön pilkahduksia

    Itsen varhaiskasvattumismuistelua, vaatimattomin annein.

    Koska noihin aikoihin ei ollut tietokoneita, nettiä, eikä paljon mitään muutakaan (paitsi verot, sairausvakuutustoimisto, invaliidien kioski, perunannosto, kuolema ja poliisi), piti lapsena keksiä jotakin tekemistä, että olisi ollut jotakin tekemistä.

  • Täti

    Erinomaisesta tädistään kertoo hra Kajo.

    Jos olisi aikoinaan pidetty täteyden olympialaiset, minun kelpo tätini olisi voittanut kaikki mitalit, ja yleisöäänestyksen.

  • Ihan väärin koettu

    Roina ihmisen tunnemuistina yli-elähdyttää Kajoa.

    Jouduttuaan tahtomattaan setvimään läpi elämänmittaista tavaranäytteiden otosta ja arvottaessaan elämänsä hetkiä niiden pohjalta ensin tuntuu, että..