Popyhtye Neon 2 tehtaili 1990-luvun alussa hittejä kuten Kemiaa ja Ei yksinäinen unta saa. Yhtyeen keulahahmoina hurmasivat laulaja Jussi Rainio ja kitaristi Rami Alanko.
Neon 2 löi läpi vuonna 1992 osallistuttuaan Syksyn Säveleen kappaleella Tässä talossa. Vuodet 1992–1993 olivat yhtyeelle suurimman suosion aikaa. Tuolloin syntyi myös superhitti Kemiaa, jossa laulettiin, kuinka suhteessa täytyy olla mannapuuroa ja mansikkaa, juuri oikeenlaista kemiaa.
Yhtye vieraili ULP!-ohjelmassa vuonna 1993. Ohjelmassa haastateltiin myös Neon 2 -faneja, jotka olivat innoissaan tulevasta keikasta. Tea Khalifa kertoi käyneensä monilla keikoilla, saaneensa nimmareita ja Neon 2:n pojat olivat Tean ja hänen kaverinsa mukaan "parhaita ja ihanii". Bändi puolestaan valmistautui keikkaan sulkapalloa pelaamalla.
Lista-ohjelmassa Neon 2 vieraili kolmannen levynsä, Viides vuodenaika, julkaisun aikaan. Yhtye oli vasta aloittamassa keikkailua tauon jälkeen ja kertoili uudesta astetta vakavammasta tyylistään. Ohjelmassa kuultiin myös yhtyeen hitti Ei yksinäinen unta saa.
Tyttöjen kiiltokuvayhtyeen imagosta eroon pääseminen osoittautui hankalaksi ja yleisö keikoilla väheni. Kolmas levy jäi lopulta yhtyeen viimeiseksi.
2000-luvulla Jussi Rainio keikkaili Rainio Bros -yhtyeen kanssa ja myös Neon 2 kokeili paluuta kokoelmalevyn ja uusien keikkojen myötä, mutta yritys hiipui pian. Vanhoja hittejä on lämmitelty silti vielä 2000-luvullakin eri kokoonpanoissa.
Tietolaatikko
Neon 2 yhtyeen jäseniin kuuluivat laulaja Jussi Rainio, kitaristi Rami Alanko, rumpali Jari Varjo, basisti Toni Nuotio ja kosketinsoittaja Petri Alanko.
Jaakko Salovaara miksasi Kemiaa-kappaleesta uuden version vuonna 2010. Kappaleen nimeksi tuli Kemiaa 16 ja esittäjinä olivat Jussi Rainio ja Ressu Redford. Jussi ja Ressu ovat myös keikkailleet yhdessä ja julkaisseet kokoelman kotimaisista pophiteistä.
Kemiaa-hittiin on tarttunut myös huumorimies Jope Ruonansuu, joka teki kappaleesta version nimeltä "Kaurapuuroa ja pontikkaa" vuonna 1993.
Kummeli-sarjassa nähtiin vuonna 1993 sketsi, jossa esiintyi yhtye nimeltä Loisteputki 4 laulaen kappaleen Aivan pihalla, jossa on vivahteita Tässä talossa -kappaleesta.
Tekijänoikeussyistä Kemiaa kappaleesta voidaan näyttää Elävässä arkistossa vain ote.
Kemiaa. Säv. ja san. Rami Alanko, sov. Rami Alanko, Jussi Rainio, Timo Heinonen, Jari Varjo
Ei yksinäinen unta saa. Säv. Rami Alanko, Jussi Rainio, san. Rami Alanko, sov. Rami Alanko, Jussi Rainio, Esa Kaartamo
Teksti: Heidi Sommar ja Pasi Lehtola