Hyppää pääsisältöön

Haamuäänet kummittelevat vaalituloksessa

Vaaliuurnista löytyy enemmän annettuja ääniä kuin mitä äänestyspaikoilla on kirjattu käyneen äänestäjiä. MOT-ohjelman toimittaja Ari Korvola jahtasi vuoden 2007 eduskuntavaalien haamuääniä.

Ohjelmassa pöllyytettiin vaaliuurnien tuhkia Helsingin, Uudenmaan ja Keski-Suomen vaalipiireissä.

Valtaosassa Helsingin eri äänestysalueilla eivät äänet ja äänestäjät menneet vaalilaskennan päätteeksi tasan. Yleensä annettuja ääniä oli enemmän kuin äänioikeuttaan käyttäneitä, esimerkiksi: Ala-Malmilla 7, Vallilassa 8, Ruskeasuolla 10 ja Kannelmäessä 57.

Vaaliviranomaisten hämmennyksensä jälkeen antama yleisin vastaus toimittaja Korvolalle oli, että äänestäjien määrä oli kirjattu väärin. MOT tarkisti vaaliluettelot ja laski äänestäneiden lukumäärät, eikä pitänyt selitystä riittävänä.

Äänten tarkastuslaskenta tehdään vaalien jälkeisellä viikolla. Sekään ei ole poistanut ongelmia, vaan on joissain tapauksissa luonut niitä jopa lisää. Viralliseen vaalitulokseen onkin MOT-ohjelman mukaan kirjattu mitä ilmeisimmin varsin runsaasti haamuäänestäjien ääniä.

Tällaisista äänestäjien ja äänten täsmäämättömyyksistä ei tehdä yhteenvetoja eikä selvityksiä. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirit ovat olleet asiasta yleensä hiljaa. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa annetut äänet ja äänestäneet eivät täsmänneet 93 äänestysalueella Helsingin vaalipiirissä. Ongelmasta mainittiin yhdessä pöytäkirjassa.

Keski-Suomen vaalipiiri taas on täsmäyttänyt lukuja kohdalleen ja äänestäjiä on MOT:n mukaan luotu punakynällä lisää. Oikeusministeriön vaalijohtajan Arto Jääskeläisen mukaan ongelmista ei ole katsottu tarpeelliseksi raportoida, koska hänen mukaansa heitot ovat hyvin pieniä ja vaalipiirilautakunta saattaa arvata, että kyse on ollut inhimillisestä virheestä.

Teksti: Ari Korvola ja Elina Yli-Ojanperä

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto