Hyppää pääsisältöön

Puutarhaunelmien asiantuntijat kesällä 2011

1.jakso 28.4.2011

Puutarhaunelmien kevät alkaa! Ensimmäiselle pihavierailulle pääsemme tanskalais-suomalaisen Hanne Muhosen perheen kauniiseen kivipuutarhaan Lappeenrannassa. Tutustumme myös luomutarhuri Mikko Rahtolaan, joka laittaa vihannesmaan kevätkuntoon. Paulan asiantuntijavieraana tavataan Gardenia-Helsingin puutarhurina työskentelevä hortonomi Katja Uski. Kysy Katjalta eksoottisimmistakin huonekasveista!

2.jakso 5.5.2011

Suomalaiset rakastavat pioneja ja Ahti Vallin upea pionien täyttämä puutarha lähellä Poria on täydessä kukoistuksessaan valloittava!  Nyt käynnistetään pihaprojekti, jossa hollantilais-suomalainen puutarhuri Henrik Bos aloittaa paneutumalla ensiksi pohjatöihin. Asiantuntijavierasta, hortonomi Lotta Lindholmia, käydään tapaamassa Mustion linnassa Länsi-Uudellamaalla. Kysy puunhoitajalta kasvien kevätleikkauksista!

3.jakso 12.5.2011

Pihanhoito ei ole aina vaivatonta, eikä tarvitsekaan. Tänään tutustumme voikkaalaisten Taru Torpstömin ja hänen mielensä Veskun puutarhaan, jota he ovat rakentaneet rakkaudella ja vaivojaan säästämättä. Kukkia rakastava hortonomi Kirsi Tuominen aloittaa englantilaistyylisen kukkamaan perustamisen helsinkiläisen omakotitalon pihalle. Paula saa pihavierailulle puutarhaansa arvostetun ja rakastetun kasviasiantuntijan ja puutarhakirjailijan Pentti Alangon. Kysy mitä tahansa puutarhasta!

4.jakso 19.5.2011

Hortonomi AMK Irmeli Niemi-Koivisto on puutarha-alan ammattilainen ja intohimoinen puutarhaharrastaja, joka jakaa tietonsa mielellään toisten samanhenkisten harrastajien kanssa.  Myrskylässä sijaitsevassa taitavasti rakennetussa kotipuutarhassa kasvit kukoistavat! Luomutarhuri Mikko Rahtolan kanssa pohditaan, kuinka savimaasta saisi kunnon kasvimaan. Asiantuntijavieraana on suomen positiivisin puutarhuri, haminalainen Juha Toikka, jota käydään tapaamassa kotiympäristössä. Kysy Juhalta puutarhasta!

5.jakso 26.5.2011

Metsän keskelle Bodom-järven rannalle rakennettu Hannele ja Pekka Virkkusen talo sai ympärilleen laajan englantilaistyyppisen maisemapuutarhan, jossa silmä lepää. Pihaprojektimme puutarhuri Henrik Bos valitsee jo pihan pintoja. Paula tapaa puutarhateknikko Elina Pitkäniityn hänen työpaikallaan taimistolla Harvialassa. Kysy nyt ennen kaikkea taimista ja niiden istuttamisesta!

6.jakso 2.6.2011

Viime vuonna ilmestyneellä Palsta-kirjallaan huomiota herättäneen valokuvaaja Sanni Sepon oma viljelypalsta Helsingissä on kukkiva ja satoisa - palstaviljely hänelle itselleenkin rakas harrastus. Hortonomi Kirsi Tuomisen kanssa hoidamme vasta perustettua kukkamaata. Illan asiantuntijavieras on kesäkukka-asiantuntija hortonomi Kirsti Oksanen Helsingin Starasta. Hänet tapaamme kasvihuoneessa, josta kaupungin kesäkukat ovat kotoisin. Kysy Kirstiltä kesäkukista!  

7.jakso 9.6.2011

Mikkeliläisen Anja Laaksosen vuosikymmenten saatossa metsän keskelle omin käsin rakentama laaja puutarha, Anjanpuisto, on aivan uskomaton yhden naisen voimainponnistus. Luomutarhuri Mikko Rahtola kertoo vihannesmaan kasvinsuojelusta. Asiantuntijavierasta matkustetaan tapaamaan Tampereelle, jossa hortonomi Timo Koski esittelee kaupunkivihreyttä. Kysy kaupunginpuutarhurilta puutarhasta!

8.jakso 16.6.2011

Mökkipiha voi olla kukoistava ja kaunis! Käymme Konnevedellä tutustumassa kasvien keräilijäksi tunnustautuvan Pirkko Jäntin ja hänen perheensä rakkaaseen mökkipihaan Rossinkylän kauniissa kulttuurimaisemissa. Pihaprojektissa puutarhuri Henrik Bosin kanssa hoidetaan pihaa. Paulan pikkupuutarhassa vierailee hortonomi Anu Pirhonen, jonka kanssa puhutaan lapsiperheen puutarhasta. Kysy puutarhasta!

9. jakso 1. REMIX 23.6.2011

Leena Härkönen hoitaa puutarhaansa ja nauttii myös sen kuvaamisesta. Heikki vierailee Mustilan arboretumissa, siellä aiheena on puutarhan pienilmasto. Julia Donnerin rivitalopihalla on sijaa kaikille kukille. 

10. jakso 2. REMIX 30.6.2011

Anne Lehtisen vanhan talon ympärille rakentuu unelmien puutarha. Taide puutarhassa on Heikin aiheena pihavinkeissä. Kusti Ristiluoman tyylikäs koti jatkuu puutarhassa.

11. jakso 3. REMIX 7.7.2011

Johanna Hellmanin kasvimaa kantaa runsaan sadon. Heikki kertoo tänään portaiden rakentamisesta. Leena ja Heikki Luodon pihalle ovat tervetulleita myös luonnonkasvit ja -eläimet.

12. jakso 4. REMIX 14.7.2011

Asko Pöyhösen perheen upea rantatontti sijaitsee Kurkimäessä, Kuopion kupeessa. Puutarhan valaistus muovaa näkymiä iltojen hämärtyessä. Nanna Salmen hurmaavapikkupuutarha on taitavasti suunniteltu ja rakennettu.

13.jakso 5. REMIX 21.7.2011

Leila Lammi-Hiltusen puutarha Ulvilassa on kasvinharrastajan paratiisi. Puutarhan istuinpaikat ja patiot ovat Heikin aiheena. Mariitta Armisen Salainen puutarha rakentuu rinnetontille Espooseen.

14.jakso 28.7.2011

Vanhan ratsutilan uudistettu puutarha on tehty taidolla. Tapaamme Anu Pankakosken, jolle oman puutarhan kunnostus on ollut valmistautumista uuteen ammattiin talojen, kotien ja puutarhojen entistäjänä. Luomutarhuri Mikko Rahtolan kanssa pohditaan paahteisen tontin ongelmia.  Asiantuntijavieraamme on Anu Ranta Hyötykasviyhdistyksestä, jonka kanssa tutustumme muun muassa laatikkoviljelyyn.

15.jakso 4.8.2011

Nykyaikainen ja tyylikäs Jukka Lappalaisen ja Merja Hahlin kaupunkipuutarha Jollaksessa näyttää, kuinka kivi ja vesi sopivat yhteen. Kukkamaa alkaa olla valmis, hortonomi Kirsi Tuominen tekee vielä viime hetken koristelut. Asiantuntijavierastamme, taitavaa kotipuutarhuria Tuija Rytsälää matkustamme tapaamaan hänen kotikonnuilleen sikatilalle Nousiaisiin.

16.jakso 11.8.2011

Kaupunkiviljely on tullut Suomeen. Dodo-yhdistys esittelee kaupunkiviljelyä tyhjällä tontilla ja kaupungin joutomailla.  Kumpulan kasvukautta seurattiin viime kesä, nyt sen esittelee meille ylipuutarhuri Marko Pesu. Vierailemme myös ylipuutarhuri hortonomi Risto Lehdon seurassa Malmin hautausmaalla. Kysy hautausmaan ja muistolehtojen hoitamisesta!

17.jakso 18.8.2011

Puutarhaunelmia –sarjan 10. ja viimeisen tuotantokauden viimeisen jakson puutarhat kuvattiin jokaisen kotipuutarhurin unelmamaassa Englannissa. Lontoossa tutustumme Andrew Barrin upeaan kotipuutarhaan, ”cottage gardeniin” kaupungissa ja Royal Horticultural Societyn ylläpitämään upeaan Wisley-puutarhaan Surreyssa. Mukana ohjelmassa vierailee myös englantilaisen puutarhan tuntija hortonomi Taina Suonio, jolle voit lähettää kysymyksiä!

Kysy oma kysymyksesi asiantuntijoilta

Linkit:

Kommentit