Hyppää pääsisältöön

Eduskunta on järkyttävän tärkeää teatteria

Eduskunta
Susanna Kuparisen Eduskunta-trilogian ensimmäinen osa nähtiin vuonna 2010. Eduskunta Kuva: Yle politiikka

”Onko hallituksen idea nyt todella se, että köyhiä kannustetaan sillä, että etuuksia vähennetään, ja varakkaita sillä, että etuuksia lisätään?” Näin kysyi Jakob Söderman (sd) eduskunnan kyselytunnilla viime joulukuussa. Kysymyksessä kiteytyy se vastakkainasettelu, jota Ryhmäteatterin Eduskunta-näytelmä lähtee purkamaan.

Ensimmäinen puoliaika käsittelee köyhiä, toinen varakkaita. Esitys on pienten puolella, mutta kaikkia puolueita ruoskitaan surutta.

Piia Peltola, Santtu Karvonen ja Noora Dadu. Kuva Kai Bäckström.

Eduskunnan ensi-illasta on tätä kirjoittaessa kulunut neljä päivää. Esityksen jälkeisissä tunnekuohuissa olin varma siitä, että näytelmä jättää katsojaan ja tähän maahan jäljen, joka pysyy. Edelleen tuntuu, että ainakin minua Eduskunta muutti: kriittisemmäksi, epäluuloisemmaksi, vähemmän sinisilmäiseksi. Tuli halu ymmärtää syvemmin kotimaamme Suomen todellisia valtarakenteita. Ärsyttää olla kiltti ja tyhmä tavallinen kansalainen, joka tekee kaiken oikein, eikä edes huomaa tulevansa sumutetuksi. Toisaalta Susanna Kuparisen ohjaus vahvisti uskoa ja toivoa siihen, että taiteella voi olla yhteiskunnallista merkitystä.

Ärsyttää olla kiltti ja tyhmä tavallinen kansalainen, joka tekee kaiken oikein, eikä edes huomaa tulevansa sumutetuksi.

Eduskunta on jatkoa Ylioppilasteatterin railakkaalle Valtuusto-trilogialle, joka ammensi sisältönsä Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksista. Tällä kertaa tekstit on poimittu eduskunnan pöytäkirjoista, lehtijutuista ja työryhmän tekemistä haastatteluista. Analyysissa on nyt siirrytty valtakunnalliselle tasolle. Kritiikki on kovempaa, huumori hurjempaa.

Ohjaaja Kuparinen työryhmineen rojauttaa katsojien naamalle kasan väittämiä, joiden sulatteluun menee hetki jos toinenkin. Esitys väittää päättäjien syyllistyvän kaksinaismoralismiin, tekopyhyyteen, selkärangattomuuteen, korruptioon, epärehellisyyteen. Suomesta piirtyy kuva maana, jossa hyvät veljet & siskot ratkovat isot diilit keskenään. Heikompia potkitaan samalla kun suurille kukkaroille kumarrellaan. Harmaata taloutta siivotaan pitsapaikkojen kuitteja tutkimalla, vaikka massiivisimmat verotappiot syntyvät ulkomaisen sijoitustoiminnan veronkierrosta. Sitä taas ei edes yritetä suitsia, vaan pikemminkin helpotetaan. Etcetera etcetera.

Noora Dadu, Piia Peltola, Mitro Härkönen, Santtu Karvonen, Jari Hanska. Kuva Bäckström.Eduskunta-näytelmän todistusvoima on dokumentaarisuudessa ja tausta-aineiston monipuolisuudessa. Ääneen pääsevät kansanedustajien lisäksi mm. rakennusalan yrittäjät, sijoitusrikollisuutta tutkivat turhautuneet poliisit, valtionvirkamiehet. Nyt ei ole kyse ahdistuneiden humanistitaiteilijoiden mielikuvista, vaan faktoista ja näkemyksistä, joita katsoja ei niin vaan voi sivuuttaa.

Tulee tunne, että lautakasojen ja taulukauppojen kimpussa ahertaneet toimittajat ovat onnistuneet vain raapaisemaan mätäpaiseen pintaa. Onko paise oikeasti noin mätä, uskaltaako ja osaako sitä kukaan puhkaista, se jää nähtäväksi.

Ryhmiksen lavalla nähdään ammattinäyttelijöiden rinnalla Valtuusto-sarjasta tuttuja ylioppilasteatterilaisia. Ensemble tekee rentoa, yhtenäistä työtä, rooleja paiskotaan näyttämölle roisilla otteella. Erityisesti mieleen jäivät Santtu Karvosen maaninen Osmo Soininvaara, Pihla Penttisen työtön rassukkanuori, Noora Dadun ohjaaja Kuparinen, Matti Onnismaan nimetön virkamies, Robin Svartsrömin pupukorvainen raksamies, Mitro Härkösen Paavo Arhinmäki, Martina Myllylän pääministeri Kiviniemi, Piia Peltolan Paula Risikko. 

Oma lukunsa on Jari Hanskan ”vittumaisen hitaasti puhuva” entinen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen. Hahmo on ollut mukana kaikissa neljässä näytelmässä, kehittyen koko ajan hauskemmaksi ja piikikkäämmäksi. Dokudraaman tyylilaji on vastaavasti koko ajan paremmin Susanna Kuparisen käsissä. Tältä ohjaajalta on lupa odottaa lisää, paljon lisää.

Eduskunta-näytelmä saa kevään eduskuntavaalit tuntumaan entistä merkityksellisemmiltä. Mutta ketä voi äänestää, jos haluaa, että meininki vallan kamareissa muuttuisi? Täytyy yrittää ottaa selvää.

 


Ryhmäteatteri: Eduskunta. Ohjaus Susanna Kuparinen, käsikirjoitus Susanna Kuparinen, Ruusu Haarla ja Akse Pettersson. Puvustus Saara Ryymin, valot Valtteri Mastola, äänet Markus Bonsdorff, musiikki Kerkko Koskinen. Rooleissa Robin Svartström, Pihla Penttinen, Santtu Karvonen, Matti Onnismaa, Noora Dadu, Jari Hanska, Mitro Härkönen, Martina Myllyllä ja Piia Peltola.

 

Lue lisää dokumenttiteatterista: www.dokumenttiteatteri.fi

Penkkitaiteilijan kirjoitus Valtuusto III:sta löytyy täältä.

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • Mitä käyttämäsi kieli kertoo sinusta?

    Sosiolingvistit tallentavat tämän päivän puheet

    Sitä voisi luulla, että aikuistuessa myös kieli vakiintuu. Puhuttu kieli kuitenkin muuttuu koko elämän ajan. Se kertoo asiasisällön lisäksi myös mm. puhujan asuinpaikoista, sosiaalisesta verkostosta ja yhteiskunnallisesta asemasta.

  • Avaruusromua: Luovuus on kuin marmorilohkareen hahmottelua

    Avaruusromussa kuunnellaan menneen vuoden 2018 ulkomaisia.

    "Mieleni on täynnä sykettä ja värähtelyä. Olen tuskin alkanut luonnostella, kun ajatus seuraa toista". Näin lainaa säveltäjä Pjotr Tsaikovskia amerikkalainen psykologian professori Eliot Dole Hutchinson, vuonna 1952 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Luova ajattelu. "Luovuus ei rajoitu vain historian suuriin hahmoihin, kuten Darwiniin tai Picassoon. Luovuutta on jokaisella ihmisellä". Näin siteeraa amerikkalaista psykologia Robert J. Sternbergia kasvatustieteen professori Kari Uusikylä, vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassaan Luovuus kuuluu kaikille. Avaruusromussa kuunnellaan menneen vuoden 2018 ulkomaista satoa. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Luovuudelle on turha etsiä yhtä selitystä

    Avaruusromussa kuunnellaan menneen vuoden 2018 kotimaisia.

    "Oivalluksen hetki on jännittävää kuin nopea autonajo". Näin lainaa filosofi Bertrand Russellia amerikkalainen psykologian professori Eliot Dole Hutchinson, vuonna 1952 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Luova ajattelu. "Jos aikaa ei ole kiireettömään pohdintaan, asioiden sulatteluun ja luovaan hautomiseen. seurauksena on yksiselitteisesti pinnallisuuden ja typeryyden lisääntyminen". Näin siteeraa amerikkalaista psykologia Howard Gardneria kasvatustieteen professori Kari Uusikylä, vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassaan Luovuus kuuluu kaikille. Avaruusromussa kuunnellaan menneen vuoden 2018 kotimaista satoa. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri