Hyppää pääsisältöön

Kiire ja ajankäytön pulmat kuormittavat perheitä

Kiire ja ajankäytön pulmat kuormittavat perheitä. Kuva: Stock.xchng

Yle Olotilan ja Meidän Perhe -lehden yhteisen perhekyselyn mukaan ajankäyttö on yksi suurimmista riidanaiheuttajista perheissä, joissa on lapsia.

Oman ajan ottamisesta perhe-elämän tuoksinassa muistutetaan tänä päivänä joka ikisessä lehtijutussa, jopa niin, että lukijalla kasvaa tunne perhe-elämästä, jonka parasta antia on oma yksityinen aika. ”Otan omaa aikaa”, muistuttaa jokainen julkkis naistenlehtien vauvantuoksuisissa haastatteluissaan vaikka käärö olisi vaivaiset viisi päivää vanha.

Toki myös on ymmärrettävää, että täydellinen hautautuminen vaippojen ja legopalikoiden maailmaan ja samalla omien toiveiden sekä halujen hautaaminen ja torjuminen toisten vuoksi ei sekään ole täysin tervettä.

Mistä löytää tasapaino, kun vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja niin paljon pitäisi tehdä?

Mannerheimin lastensuojeluliiton vanhempainpuhelimen päivystysohjaaja Maarita Kettunen vinkkaa kiireisiä vanhempia löysäämään tavoitteissaan

- Meidän ei pitäisi vaatia niin paljon itseltämme elämän joka saralla. Ehkä sen maratonin voi juosta sitten kun lapset ovat vähän isompia? Ja jättää kodin puunaamisen vähemmälle?

Vinkkejä ajankäyttöön

  • Madalla suoritustasoa - kaikilla elämän osa-alueilla ei voi samanaikaisesti saavuttaa huipputuloksia, jos lapsetkin ovat pieniä.
  • Omaa aikaa voi ottaa kotonakin. Silloin kumppani voi vastata lasten pyyntöihin ja tarpeisiin. Puolikin tuntia aikaa, jolloin kukaan ei sinua tarvitse, antaa virtaa arkeen.
  • Anna vastuuta kumppanille! Molempien vanhempien tulisi saada alusta alkaen osallistua lapsen hoitoon, niin vastuu jakautuu tasaisemmin ja siitä tulee perheen tapa toimia. Kukaan ei näin jää yksin vastuuseen lapsista tai kodista.
  • Jos äitinä tunnet syyllisyyttä oman ajan ottamisesta, niin mieti, mistä se kumpuaa - onko kyseessä sisäsyntyinen syyllisyys, joka aina seuraa olkapäällä, olipa äiti antanut aikaa lapselle kuinka paljon tahansa vai onko kyseessä terve syyllisyys siitä, että aika lapsen kanssa on jäänyt vähälle töiden ja harrastusten vuoksi? Jälkimmäisessä tapauksessa syyllisyys on merkityksellistä, jotta voi miettiä, mikä elämässä on tärkeää ja miltä valinnat näyttävät lapsen näkökulmasta.
  • Anna aikaa lapselle! Lapsen kokemus omasta merkityksellisyydestä ja arvokkuudesta konkretisoituu mielenkiinnosta tai ajasta, jota vanhemmat hänen kanssaan viettävät. Lasta ei lämmitä se, että hänelle sanotaan, että hän on tärkeä, jos yhteinen aika on vähäistä.
  • Hoida parisuhdetta arjessa. Hyvinvoiva parisuhdekin tarvitsee hoivaa mutta niin sanottu parisuhdeaika - kerran kuussa yhdessä vietetty viikonloppu - ei riitä, vaan parisuhdetta pitäisi hoivata arjessakin. Sekin onnistuu vaikka lapset olisivat kotona - lämmin katse, toisen tekemisiin osoitettu mielenkiinto, halaus, positiivinen palaute toisen tekemistä töistä tai jaksamisesta lasten kanssa viestivät toiselle siitä, että hän on tärkeä. Arkinen parisuhteenhoito välittyy myös lapsille. He saavat mallin, miten parisuhteessa ollaan ja he saavat kasvaa välittämisen ilmapiirissä.
  • Unohda yksinpärjäämisen kulttuuri. Tukiverkkojen, toisin sanoen mummojen ja vaarien, puuttuessa vanhempien täytyy olla kekseliäitä etsiessään tapoja saada yhteistä aikaa. Hoitovaihdot ystäväperheiden kesken tai päiväkotituttujen kanssa ovat pelastaneet monet pulasta. Ja ne voivat olla myös lapsen näkökulmasta mielekkäitä – lapsesta on kiva päästä parhaan kaverin luo leikkimään tai saada hänet kylään omaan kotiin.
  • Esimerkiksi ruokahetket ovat yhteistä leppoisaa aikaa, joita ei pitäisi vain suorittaa pois alta, että päästäisiin viettämään oikeaa laatuaikaa yhdessä.
    Viettäkää aikaa myös perheenä. Koko perheen yhteinen aika on lapselle merkityksellistä. Yhteisen ajan ei kuitenkaan tarvitse olla ihmeellistä ja järjestettyä. Esimerkiksi ruokahetket ovat yhteistä leppoisaa aikaa, joita ei pitäisi vain suorittaa pois alta, että päästäisiin viettämään oikeaa laatuaikaa yhdessä.
  • Ole jouten. Näin et välitä lapsillesi pakkosuorittamisen ilmapiiriä. Lapsiin vanhempien kiire vaikuttaa siten, että he kokevat, että vanhemmilla ei ole aikaa kuunnella. Lapset myös suojelevat vanhempiaan – he kokevat, että vanhemmat ovat niin stressaantuneita, ettei heitä uskalla enää kuormittaa omilla asioilla.

Perheen aika -radio-ohjelmassa puhuttiin perheiden ajankäytön pulmista. Mannerheimin lastensuojeluliiton vanhempainpuhelimen päivystysohjaaja Maarita Kettunen on Tiina Lundbergin haastateltavana. Ohjelmassa kuullaan myös vanhempien mietteitä omasta ajankäytöstään. Kommentit ovat Yle Olotilan ja Meidän Perhe -lehden perhekyselystä.

Perheen aika kuullaan YLE Puheen Päiväntasaajassa torstaisin klo 14 jälkeen.

Linkit:

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus