Jukka Lindfors
Yle
Kansainvälinen naistenpäivä ei alkujaan tarkoittanut päivää, jolloin naisväelle ostettiin kukkia ja availtiin ovia. Sosialistinen naisliike aloitti perinteen vuonna 1911 osana taistelua naisten oikeuksien puolesta. Suomessa on pohdittu, kannattaako päivää edes juhlia.
Kansainvälinen naistenpäivä -ohjelma vuodelta 1972 kertaa työväenliikkeen naistenpäivän historiaa. Kansainvälinen naistenpäivä sai alkunsa Kööpenhaminassa 26.–27.8.1910 pidetyssä sosialististen naisten kongressissa. Suomesta kokoukseen osallistuivat kansanedustajat Hilja Pärssinen, Miina Sillanpää, Aura Kiiskinen, Hilda Herrala ja Ida Aale-Teljo.
Vuonna 1918 työväen naisliike hajosi kahtia, ja kommunistit ja sosialidemokraatit alkoivat viettää myös naistenpäivää omilla tahoillaan. 1930-luvulla kommunistinen naisliike joutui painumaan maan alle ja sen julkiset juhlatkin loppuivat. Sotien jälkeen työväen naisjärjestöt jatkoivat naistenpäivän viettoa rauhan ja tasa-arvon tunnuksin.
Kun naistenpäivästä 1970-luvun lopulla tuli YK:n teemapäivä, sen vietto muuttui Suomessakin laajapohjaisemmaksi. Meillä, kuten monissa muissakin teollisuusmaissa, juhlinnassa alkoi korostua huomaavaisuus naisia kohtaan – tasa-arvon ja kehityksen teemojen sijasta.
Keväällä 2004 Ilonan ystävät -ohjelmassa pohdittiin, onko naistenpäivä juhlimisen arvoinen. Keskustelemassa olivat pääsihteeri Leena Ruusuvuori, kouluttaja Nina Wrede ja toimittaja Kaarina Alanen. Moni tuntui pitävän naistenpäivää hyvänä asiana, mutta harvan sitä tiedettiin oikeasti juhlivan. Keskustelijat myös pohtivat, voiko yksi päivä viedä tasa-arvotavoitteita eteenpäin. Teema on väljähtynyt ruusujen alle.
Koulu-tv:n Uutisjutussa 2003 kuitenkin muistutettiin, että Suomi on monessa asiassa ollut naisten oikeuksien edelläkävijä.
Naisasia-aiheiden parissa syvällistä toimitustyötä tehnyt Päivi Istala kokosi naistenpäiväksi 2010 menneisyyden ja nykyisyyden naisasioita Naisten tunti -ohjelmista vuosilta 1990 ja 1994. Asiaa on tekstiili-ja vaatetusalan alasajosta ministerin julkikuvaan ja ajatukseen perustaa naisten puolue. Äänessä ovat Päivi Istalan lisäksi mm. Hilppa Kimpanpää, Sinikka Siekkinen ja Anja Kaisanlahti.
Teksti: Jukka Lindfors ja Elina Yli-Ojanperä
Tietolaatikko
Yhdysvaltain sosialistipuolue järjesti jo helmikuussa 1909 ensimmäisen kansallisen naistenpäivän, joka omistettiin edellisenä vuonna lakkoilleille tekstiilityöläisille.
1910-luvulla naistenpäivän mielenosoituksissa vaadittiin äänioikeutta, viranhoito-oikeutta, oikeutta työhön ja ammattikoulutukseen ja työsyrjinnän lopettamista. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä naistenpäivinä protestoitiin myös sotaa vastaan.
Venäläisten naisten päivän mielenosoitus leivän ja rauhan puolesta vuonna 1917 oli alkusoitto Venäjän maaliskuun vallankumoukselle. Neuvostoliitossa naistenpäivästä tuli vapaapäivä vuonna 1965. Se omistettiin kommunismin rakennustyössä ja Suuressa isänmaallisessa sodassa kunnostautuneille naisille.
Lännessä naistenpäivä menetti poliittisen leimansa, kun YK vuonna 1977 julisti sen naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi. Se on monissa maissa vapaapäivä, mutta länsimaissa yhä useammin lähinnä äitienpäivään verrattava neutraali juhla. Teollistuneiden länsimaiden ulkopuolella se on kuitenkin edelleen tärkeä tapahtuma, jonka avulla kiinnitetään huomiota naisten oikeuksiin ja yhteiskunnallisiin epäoikeudenmukaisuuksiin.
