Hyppää pääsisältöön

Riskitön ydinenergia?

"Loviisan ydinvoimalassa ei voi sattua onnettomuuksia, samalla todennäköisyydellä putoaa kuu", sanoi Loviisan käyttöpäällikkö Anders Palmgren vuonna 1976.

Tietolaatikko

Suomessa tuotetaan ydinvoimaa neljässä ydinvoimalaitosyksikössä, joista kaksi sijaitsee Olkiluodossa ja kaksi Loviisassa. Viides laitosyksikkö Olkiluoto-3 on rakenteilla ja valmistuu arviolta vuonna 2012.
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) vastaa ydinenergian ylimmästä valvonnasta sekä ydinenergian käytön johdosta Suomessa.
Säteilyturvakeskus eli STUK on ydinvoimalaitosten suunnittelua ja käyttöä valvova laitosoperaattoreista ja poliittisista päättäjistä riippumaton viranomainen.

Ajankohtainen kakkonen käsitteli ydinvoimaloiden turvallisuutta Olkiluodon turvajärjestelmiin liittyvän kohun aikana vuonna 1979. Olkiluoto-1 oli tuolloin jouduttu pysäyttämään jäähdytysputkistossa olleen vian vuoksi.

Ohjelmassa nähdään ote kolme vuotta aiemmin käydystä ydinvoimakeskustelusta, jossa käyttöpäällikkö Anders Palmgren vakuutti ydinenergian olevan riskitöntä. "Riskittömyyttä vakuutellaan sanoen, että ydinvoimalat on tehty parhaiden standardien mukaan, mutta niin oli myös Titanic", toimittaja toteaa.

Tavallisen ihmisen on vaikea ymmärtää kaikkia ydinenergiaan liittyviä seikkoja ja se tekee myös ydinenergiapäätöksistä hankalia. Kuinka ihmiset voivat keskustella ja päättää asioista joita eivät täysin ymmärrä? Ohjelmassa selvitetään katsojille ydinvoimalan toimintaa insinööri Matti Jantusen johdolla.

Tshernobylin ydinvoimalaturma vuonna 1986 muutti myös Loviisan voimaloiden historiankulkua. Jo ohjelman tekoaikaan suunnitteilla olleen viidennen ydinvoimalan rakentaminen lykkääntyi ja ydinvoiman rakentamispäätökset siirrettiin valtioneuvostolta eduskunnan vahvistettaviksi.

Teksti: Heidi Sommar

Kommentit