Hyppää pääsisältöön

Valohoito estää etäpesäkkeiden syntyä



Kun syöpä muodostaa etäkasvaimia, on potilaan ennuste aina huono. Usein ensimmäiset etäpesäkkeet löytyvät imusolmukkeista.

Tutkijat ovat päässeet jäljille syöpäsolujen leviämisreiteistä ja kehittäneet uuden hoitomenetelmän: syövän valohoidon. Tutkijat ovat pystyneet estämään sen avulla syövän leviämistä. Valohoidolla tuhotaan syöpäkasvaimen lähistöllä olevia imusuonia ja niiden kuljettamia syöpäsoluja.

Imusuonet syöpäsolujen reittinä

Syöpäpotilaan verenkierrossa on jatkuvasti miljoonia syöpäsoluja, mutta ne eivät silti välttämättä aiheuta taudin leviämistä. Olosuhteet verisuonissa ovat niin hankalat.

YLE Akuutti– Sen sijaan imusuonijärjestelmä on luonnostaan viemärijärjestelmä, joka kerää ylimääräisiä soluja ja kuona-aineita elimistöstä. Syöpäkasvaimen on helppo päästä sitä pitkin imusolmukkeisiin ja siksi imusolmuke on hyvin usein ensimmäinen paikka mistä etäpesäke löytyy, sanoo tutkija Tuomas Tammela Helsingin yliopistosta.

Akatemiaprofessori Kari Alitalon ryhmä on osoittanut, että monet syöpäkasvaimet tuottavat luonnostaan aineita, jotka houkuttelevat imusuonet niiden luokse. Imusuonet puolestaan toimivat syöpäsoluille ikään kuin moottoriteinä, joita pitkin ne siirtyvät elimistössä.

– Osa syöpäsoluista jää imusuonten sisään jumiin ja ikään kuin kytemään. Näitä mikroskooppisen pieniä soluja ei pystytä millään röntgen- tai magneettikuvauksella näkemään, Tammela jatkaa.

Valohoito tuhoaa syöpäsolut

Tammela kertoo potilaasta, jolla oli pohkeessaan melanooma. Se oli levinnyt nivusalueen imusolmukkeeseen. Melanooma poistettiin pohkeen alueelta ja myös syöpäsoluilla saastuneet imusolmukkeet poistettiin nivusalueelta. Näytti, että potilas oli kliinisesti tautivapaa, kunnes noin neljä kuukautta hoidon jälkeen hän tuli vastaanotolle levinneen melanooman kanssa.

YLE AkuuttiTutkimusryhmän tavoitteena on, että nämä imusuonissa piilevät syöpäsolut voitaisiin tuhota valohoidolla leikkauksen yhteydessä.

Tutkimuksessa potilaille annettiin valolle herkkää lääkeainetta verteporfiinia, minkä jälkeen laseroitiin aluetta ja tuhottiin imusuonet.

– Leikkauksen yhteydessä voidaan välimatka kasvaimen ja etäpesäkkeen väliltä käsitellä hoidolla, jolla saadaan mahdollisesti pienet mikroskooppisetkin tuumorisolut poistettua. Siten vähennetään tai kokonaan poistetaan tuumorikuorma potilaasta ja parannetaan ennustetta, Tammela iloitsee.

Samaa menetelmää käytetään estämään silmänpohjan ikärappeumaan liittyvää verisuonten liikakasvua.

Kirurgian yhdistäminen valohoitoon vähensi merkittävästi kasvainten uusiutumaa. Tutkimuksissa noin 65 prosenttia kasvaimista aiheutti uusiutuman.

– Valohoidolla saimme pudotettua sen noin kymmeneen prosenttiin eli siitä oli todella merkittävä etu, Tammela sanoo.

Asiantuntija: TUOMAS TAMMELA, tutkija, Helsingin yliopisto

Toimittaja: NINA MALMBERG

Lisätty asiasanat ja mobiiliyhteenveto 10.12.2015