Hyppää pääsisältöön

Tapani Kansa yllyttää nuoria uurnille

Eduskuntavaalien aattona 1979 Tapani Kansa kehotti tv:ssä nuoria valitsemaan "uudet parrat vanhojen tilalle". Kun nuori nuorta äänestää, niin vanhoillisuus jää, Tapsan laulu lupaa.

Laulajan huoli nuorten äänestysinnosta perustui edellisiin vaaleihin, joissa yli 300 000 äänestysikäistä nuorta jätti äänioikeutensa käyttämättä.

Tapani Kansa teki aiheesta laulun, jossa maan nykytilannetta kuvaillaan aluksi kalevalaisin vertauskuvin. Selväksi käy kuitenkin, että sodanjälkeinen nousukausi on pienelle ihmiselle merkinnyt laskukautta. Kansa käsitteli aihepiiriä samoihin aikoihin myös sellaisissa kappaleissa kuin Veikko Nieminen ja Pitkät päivät pakerretaan.

Laulussa valetaan kuitenkin lujaa uskoa muutokseen. "Meiss´ nuorissa on mahdollisuus", nuorekas suosikkiartisti vakuuttaa kuulijakunnalleen.

,

  • Lasse Lehtisen kolumni: Nuoriso heräsi vaatimaan muutoksia maailmanmenoon

    Lasse Lehtinen kirjoittaa 1960-luvusta.

    Suomessa 1960-luvun nuoriso eli murrosaikaa. Nuoria oli aiempaa enemmän ja he olivat yhteiskunnallisesti tiedostavia ja koulutetumpia kuin ennen. Nuorisokulttuuri oli saapunut Suomeen. Kirjailija Lasse Lehtinen kirjoittaa kolumnissaan muun muassa sukupolvesta, joka halusi muuttaa maata ja maailmaa sekä vaikuttaa asenteisiin.

  • Kunnes kuolema heidät erottaa – Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa

    Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa.

    Kotikadun kausi 13 alkaa surullisissa tunnelmissa. Mäkimaiden perheessä läsnä on kuolema, hiipuva rakkaus ja rahaongelmat. Luotoloilla noustaan jaloilleen, iloitaan elämän ihmeistä ja rakennetaan tulevaisuutta. Kauden 13 lisäksi Areenassa on katsottavissa myös kaudet 1, 2 ja 12.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto