Britannian prinsessa Margaret vihittiin Antony Armstrong-Jonesin kanssa 6. toukokuuta 1960. Prinsessa oli aiemmin painostettu luopumaan avioliittoaikeista suuren rakkautensa kanssa, joka oli jo kertaalleen eronnut mies.
Prinsessa Margaretin ja valokuvaaja Antony Armstrong-Jonesin vihkiminen Lontoon Westminster Abbeyn katedraalissa oli suuri tv-tapahtuma. Kyseessä olivat ensimmäiset Ylenkin televisioimat kuninkaalliset häät. Arviolta 300 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa katsoi häälähetystä.
Antony Armstrong-Jones sai walesilaisten sukujuurtensa ansiosta arvonimen Snowdonin jaarli. Prinsessa Margaretistakin tuli siten avioliiton myötä Snowdonin kreivitär.
Pariskunta sai kaksi lasta, Davidin vuonna 1961 ja Sarahin vuonna 1964. Myöhemmin Margaretilla kohuttiin olevan avioliiton ulkopuolisia suhteita ja liitto päätyi eroon.
Alunperin prinsessa Margaret olisi halunnut avioitua sodassa ansioituneen hävittäjälentäjän Peter Townsendin kanssa. Suhteesta vuosia vanhempaan eronneeseen mieheen nousi kuitenkin skandaali. Julkinen painostus oli suurta ja myös prinsessan sisko kuningatar Elisabet II taivutteli Margeretia luopumaan avioliittohaaveista Townsedin kanssa. Prinsessaa uhkailtiin tittelinsä ja vuosirahan menetyksellä ja lopulta paineen alla hän ilmoitti tiedotteessaan peruneensa hääaikeet kunnioituksesta kruunua kohtaan ja uskonnollisen vakaumuksen vuoksi.
Teksti: Elina Yli-Ojanperä