Heikin ja Kaijan viimeisessä osassa puhutaan autoista, miehistä ja kahvista. Kun ohjelma on purkissa, nauttivat sarjan tekijätkin hyvin ansaitut kahvit 10-vuotisen sarjan kunniaksi.
Näsinneula on juuri avattu ja Lahtiska on luvannut naapurustolle, että Heikki ajeluttaa heidät torniin tutustumaan.
Heikin auton moottori on kuitenkin leikannut kiinni eikä sillä liikuta nyt mihinkään. Tilanne on pulmallinen, mutta onneksi Kaija keksii ratkaisun. Heikki puolestaan keksii, että hehän voivat lainata auton.
Heikin ja Anteron ollessa autonhaussa ehtii naisväki rauhassa kahvitella. Lahtiska yllättää Kaijan ja Lissun miesjutuillaan.
Heikki ja Kaija päättyy tähän osaan. Kun nauhoitus on valmis, juhlistaa sarjan tekijätiimi kuluneita kymmentä vuotta kahvittelemalla Heikin ja Kaijan olohuoneessa.
Tietolaatikko
Henkilöt: Heikki - Vili Auvinen. Kaija - Eila Roine. Antero - Veijo Pasanen. Lissu - Liisa Roine. Lahtiska - Sylvi Salonen. Timppa - Kari Kihlström.