Hyppää pääsisältöön

Giacometti venytti ja kutisti ihmisiä totuuden tähden

Kuvanveistäjä Alberto Giacomettin päämääränä oli kuvata reaalista todellisuutta ja vain sitä. Kiihkeä pyrkimys johti venytettyihin ihmishahmoihin ja herneen kokoisiin veistoksiin.

Tietolaatikko

Valokuvat: Rogi André, Jacques-André Boiffard, Brassai, René Burri, Henri Cartier-Bresson, Robert Doiseneau, Gertrud Dübi-Müller, Andrea Garbald, Alexander Lieberman, Herbert Matter, Herbert Maeder, Ugo Mulas, Maria Netter, Man Ray, Ernst Scheidegger, Marc Vaux, Sabine Weiss.

Sara Hildénin taidemuseo ja Nykytaiteen museo järjestivät vuonna 1992 laajan Giacomettin töiden näyttelyn Tampereelle.

Alberto Giacometti (1901-1966) syntyi italiankielisessä Borgonovon vuoristokylässä Sveitsissä 10. päivänä lokakuuta 1901. Hän muisteli aina kaiholla ensimmäistä, 13-vuotiaana mallista veistämäänsä rintakuvaa.

Tuolloin kaikki näytti varmalta. Hän tiesi miltä ihmiset ja esineet näyttivät, ja hän osasi kuvata niitä. Myöhemmin se ei sitten ollutkaan yhtä helppoa.

Giacometti huomasi, että täytyi olla muitakin tapoja lähestyä ihmistä veistoksissa kuin esimerkiksi Rodinin naturalismi. Miltä henkilö näyttäisi, jos taiteilija ei jäljentäisikään hänen ulkoista hahmoaan vaan sitä, mitä tunsi?

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Giacometti muutti Pariisiin ja liikkui surrealistien seurassa. Nuori sveitsiläinen liitettiin kernaasti samaan joukkoon, vaikkei hän kauaa viihtynytkään sen piirissä.

1920-luvun Pariisi vilisi loistavia taiteilijoita. Sartre ja Simone de Beauvoir viihtyivät Giacomettin seurassa. Kaikki halusivat tavata häntä. Jopa Marlene Dietrich odotteli kerran turhaan sisäänpääsyä Alberton pakeille.

Vuonna 1927 Giacometti muutti Rue Hippolyte-Maindronin varrella sijaitsevaan sähköistämättömään, ilman keskuslämmitystä olevaan ateljeeparakkiin. Tässä pienessä kopissaan hän lopulta teki elämäntyönsä.

Sara Hildénin museossa pidetyn Giacometti-näyttelyn merkitystä kuvastaa avajaisten arvovaltainen vierasjoukko. Arkkitehtiveli Bruno Giacometti kertoo ohjelmassa mm. Giacomettin ja Picasson mielenkiintoisista tapaamisista.

Matkatessaan Atlantilla Amerikkaan lokakuussa 1965 Giacometti kirjoitti proosarunon:

Tällä kaikella ei ole paljon merkitystä,
kaikella maalaamisella, veistämisellä, piirtämisellä,
kirjoittamisella tai oikeastaan kirjallisuudella.
Kaikella on sijansa,
eikä sen enempää.
Yritys on kaikki,
miten hienoa!

Teksti: Eeli Aalto & Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto