Hyppää pääsisältöön

Kohubändi: “Meillä ei ole tulevaisuutta.”

The Libertinesin nokkamies Carl Barat ei näe bändillä tulevaisuutta. Laulaja-kitaristin mukaan hänen ja bändin toisen johtohahmo Pete Dohertyn välit ovat niin tulehtuneet, ettei yhteistyöstä tule mitään.

Vuonna 2010 The Libertines löi jälleen hynttyyt yhteen ja soitti kolme keikkaa Britanniassa. Bändi kuitenkin ilmoitti, ettei se soita uusia keikkoja, sillä Doherty ja Barat eivät ole saaneet uutta materiaalia aikaiseksi. Maaliskuussa Barat näki vielä toivoa uudelle albumille. Tuoreessa haastattelussa mies kuitenkin sanoo, että nyt ei ole Libertinesin aika.

Musiikkimaailman Ross & Rachel ovat tunnettuja tiiviistä ystävyydestään ja välirikoistaan. Viime vuonna Barat oli kuvaillut hänen ja Dohertyn suhdetta syväksi rakkaudeksi. Nyt mies kertoi NME:n haastattelussa, että luuli menneiden olevan mennyttä, mutta ilmeisesti vanhoja kaunoja on vaikeaa unohtaa. “En usko että sydänsurumme ovat vielä parantuneet. Jos sydämemme paranevat, voimme jälleen rikkoa ne uudelleen. Nyt se on kuitenkin vaikeaa”, Barat avautui.

Lähteet: NME