Koulumaailmasta kuuluu huolestuttavia viestejä lapsista, jotka eivät kunnioita opettajia tai toisia oppilaita. Päiväkodeissa yritetään selvitä "täyttä palvelua" vaativien lasten kanssa.
Maailma on muuttunut, mutta kuinka kasvatustraditiot ovat pysyneet muuttuvan maailman menossa mukana?
- Nykyvanhemmat toivovat olevansa lempeämpiä kuin omat vanhempansa, sanoo professori Airi Hautamäki, joka on tutkinut aihepiiriä.
Hyvää toivetta on kuitenkin vaikea toteuttaa, sillä syvällä suomalaisuudessa elää edelleen tunteita etäännyttävä ja välttävä kiintymyssuhdemalli. Vanhemmat eivät hyvistä tahdoistaan huolimatta oikein osaa tulkita lapsen tarpeita.
Vanhempi saa mallin omalle vanhemmuudelleen kasvatuksesta, jonka on itse saanut eli omilta vanhemmiltaan. Myös yhteisö ja kulttuuri vaikuttavat siihen, miten lapsiin ja lapsuuteen yhteiskunnassa suhtaudutaan.
Suomalainen yhteiskunta on eurooppalaisessa ja pohjoismaalaisessa mittakaavassa kaupungistunut suhteellisen myöhään. Maalaiselämä on vaatinut kovaa ja hellittämätöntä työntekoa, vanhemmalla ei ole ollut joka hetki mahdollisuutta olla saatavilla. On jouduttu toimimaan työn teon ehdoilla ja lapset ovat saaneet pärjätä pitkälti omillaan.
Suomalaiset vanhemmat, niin kuin vanhemmat kaikkialla, rakastavat totta kai lapsiaan. Ongelmana suomalaisessa kulttuurissa on ollut kuitenkin tunteiden ilmaiseminen.
Miten ja missä määrin tunteita on sopivaa näyttää?
Airi Hautamäen mukaan Suomessa latistetaan tunteita: Vanhemmat eivät vastaa lapsen kiukkuun, pelkoon tai ahdistukseen mikäli ajattelevat lapsen olevan turvassa. Turhasta ei pidä kiukuta tai valittaa, turhan takia ei pidä reuhtoa tai elämöidä eikä ainakaan hakea lohtua.
- Moni suomalainen kertoo, että kun lapsena tuli paha mieli, mentiin ladon taakse, oltiin siellä aikansa ja tultiin pois kun saattoi näyttää nättiä naamaa, kertoo asiaa tutkinut Hautamäki.
Kasvatuksessa on korostunut se, että vanhempi ei vastaa. Niinpä lapsi oppii varhain itse ja itsekseen säätelemään kiukkuun, pelkoon ja lohdun tarpeeseen liittyviä tunteita. Lapsi voi myös kokea vanhempansa vähemmän helläksi ja rakastavaksi.
Lapset oppivat, että vahvoja tunteita pitää varoa. He pitävät tunteita läheisissä suhteissa säästöliekillä eivätkä opi jakamaan niitä.
- Vanhemman pitäisi opettaa lapselleen tunteiden jakamista ja niiden sanoittamista, jotta lapsi oppisi pikkuhiljaa itse niitä säätelemään ja tunnistamaan. Äiti voi todeta: kylläpä sinä pelästyit tai nyt taidat olla tosi suuttunut, toteaa Hautamäki.
Hautamäki on tutkinut myös kasvatustilanteita ja videoinut niitä.
Suomalaisissa kasvatustilanteissa on vähemmän iloa, ja ne ovat yksitotisempia kuin muissa maissa.- Suomalaisissa kasvatustilanteissa on vähemmän iloa, ja ne ovat yksitotisempia kuin muissa maissa.
Vahvoja tunteita pidetään säästöliekillä siis vielä nykyäänkin. Tunnusomaista suomalaisille on se, että on vaikeaa kehittää myönteisiä tapoja virittää lasta.
- Kasvattaa voi myös siten, että on mielikuvitusrikas, eläväinen ja eloisa - näin pystytään positiivisin keinoin kohtaamaan ristiriitatilanteita eikä niin usein jouduta napit vastakkain - lapsen kova tahto vastaan aikuisen tahtoa.
Piilotetut ja tukahdutetut tunteet jäävät helposti kuoren alle ja saattavat purkautua stressitilanteessa kun itsehillintä ja kontrolli pettävät - esimerkiksi humalassa. Jostain syystä suomalaisessa kulttuurissa on sääntö, että jos ihminen tekee jotain humalassa, hän ei ole itse vastuussa.
-Onko humala sitten ainoa tilanne, jolloin suomalainen voi ilmaista tunteitaan, joita hän ei ole muussa tilanteessa tai muutoin ikinä voinut näyttää? pohtii professori Airi Hautamäki.
Rakkautta ja rajoja etsimässä
Nykyvanhemmilla on aito pyrkimys kohti hellää ja lujaa kasvatusta. Siinä lapsi voi kokea olevansa aikuisen rakastavassa turvassa ja hänen omilla mielipiteillään on väliä, vaikka pettymyksiäkin kohdataan.
Monilla vanhemmilla on vaikeuksia rajojen asettamisessa – lapselle on vaikeaa tuottaa pettymyksiä ja lapsen kiukkua on raskasta ottaa vastaan. Monesta vanhemmasta tuntuu, että ollakseen rakastava vanhempi, hän ei voi olla auktoriteetti. Kuitenkin lapsi tarvitsee vahvempansa, aikuisen, johon luottaa ja jota arvostaa. Vanhempi on elämässä asiantuntija, koska on elänyt pidempään ja hänellä on myös vastuu lapsesta.
- Vanhemman tulee olla lempeä ja hellä auktoriteetti. Hän luo lapselle turvallisen päivärytmin ja myöhemmin säännöt, painottaa Airi Hautamäki.
Kaikki elämän kurjuuskin pitää voida kokea yhdessä vanhemman kanssa.
- Lapsi saa kokemuksen, että näistä pettymyksistä selvitään yhdessä - itke sylissäni, kyllä tästä selvitään, kuvaa Hautamäki.
Tutkimukset kertovat, että lapset, joita on kasvatettu sekä rajoilla että rakkaudella kehittyvät vahvoiksi. He ovat sosiaalisesti rohkeampia, suosittuja kaveripiirissä, osaavat neuvotella, pystyvät ratkomaan riitoja ja ovat myös älyllisesti kehittyneempiä, koska ovat rohkeampia oppimaan ja kestävät pettymyksiä opintiellä.
Jokaisen vanhemman pitäisi pysähtyä miettimään omaa lapsuuttaa ja kasvatustaan, sillä ne antavat parhaat mahdolliset opit omaan vanhemmuuteen.- Jokaisen vanhemman pitäisi pysähtyä miettimään omaa lapsuuttaa ja kasvatustaan, sillä ne antavat parhaat mahdolliset opit omaan vanhemmuuteen. Kannattaa miettiä, onko jotain, mitä haluaa muuttaa. Vai tekisinkö niin kuin äiti teki? neuvoo Airi Hautamäki.
Perheen ajan Tiina Lundberg tapasi psykologian ja sosiaalipsykologian professori Airi Hautamäen. Kuuntele koko keskustelu.
Perheen aika kuullaan YLE Puheen Päiväntasaajassa torstaisin klo 14 jälkeen.
Linkit:
