Hyppää pääsisältöön

Entten tentten - melanooma

 

Se on hyvä, ja se on paha. Se on jopa välttämätöntä. Kaikki me nautimme siitä, mutta väärin käytettynä se on vaarallista. Ja joillekin se aiheuttaa jopa riippuvuutta. Monet meistä tekevät sitä ehdoin tahdoin, kaikki me sille altistumme. Varsinkin pienille lapsille seuraukset voivat olla kohtalokkaita.

Sehän on tietenkin aurinko. Miten tähän ihanaan, mutta niin ristiriitaiseen elämämme ehtoon oikein pitäisi suhtautua?

 

 

Entä millä sävyllä melanoomasta kertova tv-ohjelma pitäisi tehdä, kun kyseisen ihosyövän riskitekijäksi tiedetään liiallinen auringonotto, varsinkin palaminen? Kysymystä voi pohtia miettimällä, millainen sairaus melanooma on - jos se kohdalle sattuu. Millaista peliä silloin pelataan?

Suurin osa selviää pienellä leikkauksella ja ikävällä muistutuksella auringonoton riskeistä. Mutta jos melanooma on ehtinyt levitä, se voi putkahtaa esiin vasta vuosien päästä, milloin mistäkin. Salakavala ja varsin oikukas kumppani koko loppuelämäksi.


Tai lähestyä melanoomaa tilastollisesti, millainen riski suomalaisella on sairastua melanoomaan. Ja kääntää tämä omalle kohdalle muotoon, miten suuri riski minulla on sairastua melanoomaan. Minulla omalla sukutaustallani, minulla juuri tämän ihon  värini kanssa, minulla Suomessa tai minulla jossain muualla asuvana, minulla turistina, minulla palamishistoriallani, minulla geeneineni, minulla luomineni. Ja niin edelleen.

No, juuri minun kohdalla täsmällistä lukua on mahdotonta laskea, moisen väittäminen menee jo pseudotieteen puolelle. Ja tätähän riskien arviointi aina on! Pelottelulla saadaan kyllä ihmiset pelkäämään, mutta maailmassa on monia muitakin asioita, joita ihmisten pitäisi ymmärtää pelätä, ihan yhtä hyvällä syyllä. Miksi ihmiset pitäisi pysäyttää ruudun ääreen juuri melanooman takia? Ja millaisia seurauksia siitä on, että pelkäämme nauttiessammekin vain riskejä, entä jos unohdamme elää ? Entä millaisen harhaan tieto meidät tuudittaa, kuvittelemmeko että länsimainen ihminen hallitsee jopa sairauksien maailmaa?

Näin ei kuvittele ainakaan levinnyttä melanoomaa sairastava ihminen. Hän käy kehittyvistä hoidoista huolimatta kamppailua kuoleman kanssa. Kamppailua, joka on ja joka ei ole kamppailua.

 

 

Millä oikeudella pyydän vakavasti sairaita ihmisiä kertomaan omasta, sairauden myllertämästä elämästään? Miksi heidän pitäisi antaa kasvot melanoomalle? Voiko se olla heille vahingollista? Yhä enemmän ohjelmissa käytetään potilaita, ja tämä kysymys pitäisi huolestuttaa ohjelman tekijöitäkin.

Kyllä, se voi olla haitallista. Riippuen hyvin paljon siitä miten he itse suhtautuvat sairauteensa. Ja miten me heihin suhtaudumme. Entä voiko se olla heille hyödyllistä? Kyllä, se voi olla hyödyllistä. Riippuen siitä miten he suhtautuvat sairauteensa, ja meihin muihin. Ja miten me heihin suhtaudumme.

He haluavat kertoa tarinansa, koska he haluavat ihmisten tietävän melanoomasta. Jotta joku muu voisi välttyä heidän kohtaloltaan. Ja ettei sairastaminen olisi niin suuri tabu. Mutta eivät he halua tulla leimatuksi vain melanoomapotilaina. He haluavat tulla kohdatuksi ennen kaikkea ihmisinä.

Fiksuja, energisiä, aktiivisia, työstään ja harrastuksistaan innostuneita, lämpimiä ihmisiä, joiden elämän melanooma mullisti. Sama voi tapahtua kenelle tahansa, miten itse syövän kanssa selviäisin? Ja kuinka nopeasti ylipäänsä hyväksyisin syövän mahdollisuuden, hakeutuisinko hoitoon? Sopisiko syöpä elämäntilanteeseeni, olisiko aikaa, osaisinko olla oikeanlaisesta ihomuutoksesta huolissani? Kuinka pitkään kieltäisin vakavan sairauden mahdollisuuden?

En ole rationaalinen olento, niin kuin ei kukaan muukaan. On hyvin tyypillistä, että ihomuutoksien kanssa viivytellään. Ikävää, sillä niin ruman näköisiä muutoksia lääkärit vastaanotollaan näkevät.

Ihminen syyllistää aina itsensä, miten pääsisin sinuksi sen tunteen kanssa? Entä kuinka pelottavaa olisi mennä lääkärin vastaanotolle vain kontrolliin, kuuntelemaan onko syöpä pysynyt kurissa? Pesisinkö kainaloni vain hellästi sivellen, ettei imusolmukekyhmy tuntuisi aivan vielä, että saisin jatkaa arkeani vielä vähän aikaa?

Kannattaako melanoomasta tehdä ohjelmaa? Kannattaa, ilman tutkittua tietoa ja siitä kertomista emme vieläkään ymmäräisi suojata lapsiamme emmekä itseämme liialta auringolta. Mutta oma johtopäätökseni on, että hysteriaan ei ole syytä, ja kesästä pitää nauttia. Ennaltaehkäisevästä luomien poistosta ei ole hyötyä, suurin osa melanoomista tulee terveeseen ihoon. Mutta ihoa pitää tarkkailla, se on meidän suurin ja ehkä myös herkin elimemme. Sille pitää olla hyvä.

 

 

Tämä on muuten kapybara, lähes sian kokoinen jyrsijä. Turkilliset nisäkkäät eivät tietääkseni sairasta melanoomaa, mutta jos jollain on aiheesta parempaa tietoa, niin haluaisin kuulla siitä. Entä mitenköhän on sikojen laita?

 

http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/tiededokumentti-salakavala-ihosyopa


 

  • Kuusi syytä, miksi kiroilu on §@#&*:n hyvä tapa

    Kiroilijat voivat paremmin ja ovat luotettavampia ystäviä.

    Ruokkoamattomia puheita kannattaa sietää, sillä niiden laukoja voi tutkimusten mukaan kaikin puolin paremmin. Hän on lisäksi myös luotettavampi ystävä.

  • Houston, meillä on podcast – He valloittivat Kuun

    Apollo 11 vei ensimmäiset ihmiset Kuuhun.

    50 vuotta sitten, heinäkuussa 1969 ensimmäiset ihmiset laskeutuivat Kuun pinnalle. Podcast-sarja He valloittivat Kuun kertoo heistä, jotka tekivät mahdolliseksi tämän yhden ihmiskunnan suurista seikkailuista.

  • Haluatko olla luova? Kävele pätkittäin

    Tällainen kävely lisää luovuutta.

    Jos näet ihmisen kävelemässä hassusti pätkittäin, kysymys saattaa hyvinkin olla luovan työn tekijästä työn touhussa. Tutkijat ovat selvittäneet, millainen käveleminen ruokkii parhaiten luovuutta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tiede

  • Houston, meillä on podcast – He valloittivat Kuun

    Apollo 11 vei ensimmäiset ihmiset Kuuhun.

    50 vuotta sitten, heinäkuussa 1969 ensimmäiset ihmiset laskeutuivat Kuun pinnalle. Podcast-sarja He valloittivat Kuun kertoo heistä, jotka tekivät mahdolliseksi tämän yhden ihmiskunnan suurista seikkailuista.

  • Pakko sanoa, pakko olla hiljaa – ilmastokriisini nyt

    Jos toivoa ei enää ole, kannattaako sitä sanoa ääneen?

    Minua painaa raskas dilemma. Se on ammatillinen ja eksistentiaalinen – jopa henkilökohtainen. Se kuuluu näin: Jos arvelee, että ilmastokatastrofia ei voi enää estää, onko sitä mitään mieltä sanoa ääneen? Olen pohtinut tätä asiaa jo useamman vuoden. Juuri tämä kysymys on pitänyt minut pitkään varsin hiljaisena ilmastonmuutoksen suhteen.

Uusimmat sisällöt - Tiede