Vielä 1960-luvulla nuuska oli raavaiden miesten pahe, eikä sitä juurikaan suomalaisten huulilla nähty. Silloin nuuska vielä haisi ja maistui pahalle, mutta nykyisin maustettuna se on erityisen suosittua urheilijoiden keskuudessa.
Nuuskalla ei ole todettu olevan lainkaan hyödyllisiä vaikutuksia terveyteen, mutta silti suomalaisista aikuisista miehistä 1,3 prosenttia käyttää nuuskaa satunnaisesti tai säännöllisesti. Alueellisesti nuuska on suosittua Lapissa sekä ruotsinkielisellä rannikkoalueella.
Nuuskan suosio eri vuosikymmeninä on vaihdellut ja viimeisen kymmenen vuoden aikana se on ollut taas selvästi nousussa. Nuuskaa koskevat tutkimustulokset ovat ristiriitaisia, joihin ensimmäinen leike perehtyy. Leikkeessä pohditaan myös sitä, onko nuuska tupakkaa terveellisempi vaihtoehto.
" Meillä on aine, jossa on hermomyrkkyä ja syöpävaarallisia aineita. Niin onko se terveysihmisten vastuulla todistaa, että se aiheuttaa terveyshaittoja?" kysyy Kansanterveyslaitoksen asiantuntijalääkäri Kristiina Patja ensimmäisessä leikkeessä.
Toisessa leikkeessä Akuutti paneutuu nuuskan suosioon urheilijoiden keskuudessa. Mikä saa urheilijan nuuskaamaan? Entä suositteleeko entinen jääkiekkoilija ja nuuskaaja Timo Peltomaa nuuskaa tuleville junnuille?
Nääshallin vierailu kolmannessa leikkeessä paljastaa, kuinka nuuskaaminen jakaa urheilijoita. Myös toimittaja intoutuu maistamaan nuuskaa, todeten sen "aikamoiseksi herkuksi". Jäähallivierailun jälkeen keskustelu nuuskasta ja tupakkatuotteista jatkuu studiossa, jossa vieraina ovat tupakoitsija Jone Nikula, ravintolapäällikkö Kalle Lehtonen, lääkäri Hannu Vierola ja valistaja Teemu Leppänen.
Nuuskaaminen on aiheuttanut myös vastatoimia. Aamu tv:n Kuntotalkoot kävivät tutustumassa Keravalaiseen jääkiekkojoukkueeseen, jossa koko seura on sitoutunut nuuskattomuuteen aina valmennusporrasta myöten. Nuuskattomuus-hankkeen takana on Hengitysliitto Heli.
Teksti: Heidi Tetri