Hyppää pääsisältöön

Itä-Karjalaa suomalaistettiin kouluin ja keskitysleirein

Itä-Karjalan liittämistä Suomeen kaavailtiin jo ennen jatkosodan alkamista. Suomalainen miehityshallinto harjoitti etnistä syrjintää, joka teki alueen venäläisväestöstä alemman luokan kansalaisia.

Ajatus kielisukulaiskansojen yhteenkuuluvuudesta oli virinnyt jo 1800-luvun kansallisromantiikan myötä. Itä-Karjalassa 1920-luvun alussa käytyjen heimosotien jälkeen sitä alkoi vaalia Akateeminen Karjala-Seura. Juuri AKS:lla oli merkittävä osa vuonna 1941 pystytetyssä Itä-Karjalan sotilashallinnossa (ks. ensimmäinen leike).

Jatkosodan alussa vallatun alueen väestö jaettiin "kansalliseen" (suomensukuiseen) ja "epäkansalliseen" ainekseen. Tuhansittain venäjänkielisiä asukkaita koottiin keskitysleireihin marsalkka Mannerheimin jo heinäkuun alussa 1941 antaman määräyksen mukaisesti. Monille seuraukset olivat kohtalokkaat.

Joukkovangitsemisia perusteltiin yhtäältä venäläisväestön omalla turvallisuudella, toisaalta vaaralla, että joukossa oli partisaaneja. Kokoamisleirit palvelivat kuitenkin myös miehityshallinnon kaavailuja, joissa tähdättiin alueen ”puhdistamiseen vieraasta aineksesta”. Vielä alkuvaiheessa suunnitelmissa oli epäkansallisen väestön siirtäminen muualle osittain tai kokonaan ja sen korvaaminen suomalaisella ja inkeriläisellä uudisasutuksella.

Vapaaksi jääneet tai leireiltä päässeet venäjänkielisetkin olivat syrjityssä asemassa. Heidät siirrettiin asumaan erilleen suomensukuisista, heidän liikkumistaan rajoitettiin, he kärsivät heikommasta elintarvike- ja terveydenhuollosta, ja viljelypalstojen jaossa suosittiin "kansallisia". Kouluja oli aluksi tarjolla vain suomensukuisille.

Koulujen harjoittaman nuorisokasvatuksen toivottiin takaavan Karjalan kansan saumattoman liittymisen ”emämaahan”. Suomalaistamistoimiin kuuluivat myös mm. vapautusjuhlat, propagandakokoukset ja suomenkieliset radiolähetykset, paikannimien suomentaminen ja suositukset "kansallisten" etunimien käyttämisestä lapsia ristittäessä. Uskonnollisen kasvatuksen saralla kilpailivat ja kiistelivät keskenään ortodoksit ja luterilaiset.

Itä-Karjalan miehitysajasta ja varsinkaan sen rumista puolista ei sotien jälkeisessä Suomessa elämöity. Asiaa käsittelevät tutkimukset ovat myöhemminkin nostattaneet voimakkaita tunteita. Eero Taivalsaari korosti vuonna 1967 tekemässään radio-ohjelmassa suomalaisen hallinnon inhimillisyyttä verrattuna toisen maailmansodan muihin miehitysvaltoihin.

Huomattavasti toisenlainen sävy oli everstiluutnantti Helge Seppälän vuonna 1989 julkaisemassa Suomi miehittäjänä -kirjassa, joka kritisoi sotilashallinnon politiikkaa voimakkaasti. Seppälän arviot nostattivat paljon kohua ja närkästystäkin, mutta pääosin samat faktat on tuotu esiin myös muiden tutkijoiden teoksissa.

Jo 1970-luvulla Lauri Kokkosen näytelmä Ruskie neitsyt oli herättänyt keskustelua miehityspolitiikasta. Vallatussa Paatenessa opettajana toiminut Kokkonen halusi näytelmällään kertoa, kuinka eri tavalla miehitysaika nähtiin Karjalassa ja Suomessa.

Vallatuille alueille marssitettiin myös perinnetutkijoiden armeija, jonka tehtävänä oli osoittaa karjalaisten yhteenkuuluvuus Suomen kansan kanssa. Väestön innostus ei kuitenkaan vastannut tutkijoiden romanttisia odotuksia, ja alueen kansanperinnettä pilasi ”bolshevistinen aines”

Uudenlaisen näkökulman miehitysaikaan toivat 2000-luvulla julkaistut sotatuomari Paavo Alkion päiväkirjat. Itä-Karjalan lainkäytön loppusaldo oli Alkion mukaan viime kädessä Suomelle kunniakas, mutta vaati asettumista vastakkain ”nappi otsaan -linjan” upseerien kanssa.

Tietolaatikko

Itä-Karjalan alue käsittää Suomen entisen rajan itäpuolisen Karjalan, joka rajautuu Laatokkaan, Syväriin, Ääniseen, Vienanmereen ja Imandrajärveen. Historiallinen Itä-Karjala jakautuu pohjoiseen Vienan Karjalaan ja eteläiseen Aunuksen Karjalaan. Toisin kuin sodissa luovutetut Karjalankannas ja Laatokan Karjala, Itä-Karjala ei ole koskaan kuulunut Suomeen.
Ennen Venäjän vallankumousta Itä-Karjalassa asui noin 250 000 ihmistä, joista venäläisiä oli 60 prosenttia. Venäläisen väestön määrä lisääntyi 1930-luvulla tuntuvasti väestönsiirtojen myötä. Vuonna 1939 asukkaita oli n. 470 000, joista venäläisiä 300 000 (63,2 %), karjalaisia vajaat 110 000 (23,2 %), vepsäläisiä 9400 (2,0 %), suomalaisia 8300 (1,8 %) ja muita (ukrainalaisia, valkovenäläisiä ym) 46 000.
Neuvostoliiton perustamisen jälkeen Itä-Karjalasta muodostettiin Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta (vuodesta 1940 Karjalais-suomalainen neuvostotasavalta). Karjalan suomalaistamista ajanut tasavallan johto syrjäytettiin 1930-luvulla, kun Neuvostoliitto alkoi pelätä nationalistista liikehdintää reuna-alueillaan. Stalinin terrorin uhreiksi joutuivat myös alueen venäläiset, mutta erityisen voimakkaana se kohdistui suomalaisiin ja karjalaisiin. Kymmeniä tuhansia surmattiin, vangittiin tai karkotettiin.
Suomalaisten miehitysjoukkojen saapuessa väestö oli suurelta osin evakuoitu tai paennut oman onnensa nojassa metsiin. Jäljellä oli alle viidesosa, vajaat 90 000 henkeä – lähinnä naisia, lapsia ja vanhuksia. ”Kansallisia” (karjalaisia, suomalaisia, inkeriläisiä, vepsäläisiä, virolaisia jne) heistä oli 37 000, ”epäkansallisia” (venäläisiä, ukrainalaisia jne) n. 50 000.
Miehityshallinnon ylläpitämillä keskitysleireillä suljettuina oli enimmillään (keväällä 1942) 24 000 henkeä, siis miltei puolet ”epäkansallisesta” väestöstä. Olot leireillä olivat alkuaikoina varsin ahtaat ja kehnot. Lisäksi sota- ja evakuointiolosuhteista kärsineiden vankien terveys oli usein heikko jo heidän tullessaan leireille. Pahimpaan aikaan kesällä 1942 kuolonuhreja oli 500-600 kuussa, enimmäkseen pikkulapsia ja vanhuksia. Vuoden 1942 aikana kuolleiden yhteismäärä oli noin 3500 henkeä. Tutkija Antti Laine on arvioinut kokonaiskuolleisuuden noin 4600 hengeksi. Suurin osa kuolonuhreista menehtyi aliravitsemukseen. Ruuan varastamisesta saattoi seurata ruumiillinen rangaistus. Joitakin vankeja myös ammuttiin ainakin karkaustapausten yhteydessä.
"Keskitysleiri"-nimitys periytyi jo 1900-luvun alusta, ja Itä-Karjalan leirit olivat kaukana saksalaisten ylläpitämistä kuolemanleireistä. Kun juutalaisten joukkotuhosta alkoi kantautua tietoja, Itä-Karjalassa otettiin käyttöön siirtoleiri-termi. Nimestä riippumatta väestön joukkorankaiseminen sillä perusteella, että joukkoon kuului mahdollisia partisaaneja, oli Haagin vuoden 1907 yleissopimuksen vastaista.
Virallisesti Itä-Karjalan valtausta perusteltiin sotilaallisin syin. Etenkin AKS-läisen sotilashallinnon selvänä päämääränä oli kuitenkin alueen pysyvä liittäminen Suomeen. Heti jatkosodan alkuvaiheessa 11. heinäkuuta 1941 Mannerheim uudisti vuonna 1918 vannomansa "miekkavalan", jossa lupasi levätä vasta kun Itä-Karjala olisi vapautettu neuvostovallasta.
Suuri osa Itä-Karjalan alun perin suomensukuisista oli ehtinyt omaksua venäjän kielen, ja joskus etninen erottelu onnistui vain antropologisten tutkimusten avulla. Väestön asenteetkin tuottivat miehittäjille pettymyksen: suomalaisia ei tervehdittykään tervetulleina vapauttajina, vaan suhtautuminen oli pidättyväistä ja varovaista. Myös karjalaisten sukulaiset taistelivat puna-armeijassa, ja sodan lopputuloksesta oltiin epävarmoja. Suomalaistamistoimet jäivät lopulta melko tehottomiksi, ja vain pieni osa itäkarjalaisista siirtyi sodan loppuvaiheissa Suomeen.

Kommentit
  • Andy McCoy kovat piipussa

    Kitaramestari tarinoi leikkaamattomasti vuonna 1995.

    Heli Nevakare jututti huhtikuisessa Helsingissä 1995 Andy McCoyta ja tämän Live Ammo -yhtyettä. Maestron suu käy sujuvasti kolmella kielellä, ja tarinaa tulee heroiininitkuissa soitetusta keikasta rahanahneeseen Mick Jaggeriin. Leikkaamaton haastattelu on lähes kokonaan ennenjulkaisematonta materiaalia.

  • Miksi vanhempi surmaa lapsensa?

    2003–2014 Suomessa surmattiin 74 lasta vanhemman toimesta.

    Vuosina 2003–2014 Suomessa tehtiin 74 lapsisurmaa, jossa tekijänä oli oma vanhempi. Silminnäkijän dokumentissa syvennytään tekojen taustoihin ja pohditaan, olisivatko kuolemat olleet estettävissä.

  • Radioteatterin Nummisuutareissa Leo Jokela on Esko ja totta vie tyhmä

    Kansalliskomediamme kuunnelmaversio vuodelta 1965.

    Aleksis Kivi julkaisi Nummisuutarit vuonna 1864 pienenä omakustanteena. Näytelmä voitti seuraavana vuonna Suomen senaatin rahoittaman kirjoituskilpailun. Komedian kantaesitys käynnistyi kymmenen vuotta myöhemmin Oulussa. Kansalliskomediamme satavuotisuutta muistettiin Yleisradion Radioteatterissa kuunnelmalla vuonna 1965. Nummisuutarit on pysyvästi kuunneltavissa Areenassa.

  • Punkrockin pioneeri Pelle Miljoona – koottuja live-esiintymisiä, musiikkivideoita ja haastatteluja

    Pelle Miljoona oli suomalaisen punkin ääni 70-luvun lopulla.

    Pelle Miljoona (oikealta nimeltään Petri Samuli Tiili) on niittänyt mainetta 1970-luvulta alkaneen muusikon uran lisäksi kirjailijana ja runoilijana. Miljoona on tunnettu useista kokoonpanoistaan, joissa hän on säveltänyt, sanoittanut, laulanut sekä soittanut rumpuja, kitaraa ja huuliharppua. Hän on koulutukseltaan peruskoulunopettaja.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Andy McCoy kovat piipussa

    Kitaramestari tarinoi leikkaamattomasti vuonna 1995.

    Heli Nevakare jututti huhtikuisessa Helsingissä 1995 Andy McCoyta ja tämän Live Ammo -yhtyettä. Maestron suu käy sujuvasti kolmella kielellä, ja tarinaa tulee heroiininitkuissa soitetusta keikasta rahanahneeseen Mick Jaggeriin. Leikkaamaton haastattelu on lähes kokonaan ennenjulkaisematonta materiaalia.

  • Helei, suomalainen mytologia puri! Hiisivuoressa tavalliset ihmiset muuttuivat näkymättömiksi

    Hui Hai Hiiden kaikki jaksot ovat nyt Areenassa.

    Pienet, jännityksestä hikiset kädet puristivat Hiisivuoren keiju Bereniken kättä, kun lapsisankarit ratkoivat seikkailun arvoituksia. Berenike eli ohjelman käsikirjoittaja Anu Tuomi-Nikula tiesi, että sadun taika oli saavutettu, kun ohjelman muut tekijät muuttuivat lasten silmissä näkymättömiksi ja he näkivät vain Hiisivuoren maailman.

  • Pekka Töpöhännän kadonnut Radiolähetys ja särähtävät neekerikissat

    Pellonpään ja Väänäsen luenta jälleen kokonaisena Areenassa

    Matti Pellonpään ja Kari Väänäsen lastenkirjaluennat Radiomafialle ovat silkkaa kulttikamaa. Veikkoset elävöittivät Nalle Puhin ja Pekka Töpöhännän seikkailut omaan jäljittelemättömään tyyliinsä. Kuulijalle Töpöhännän Amerikan-seikkailun luennasta kuitenkin särähtää korvaan halventava neekerikissa-sana ja sen käyttö. Samaisesta luennasta myös katosi yksi jakso, joka kuullaan nyt ensimmäistä kertaa ensilähetyksensä jälkeen.

  • Kaipaus pukeutuu sanoiksi: Venny ja muut rakkaustarinat nyt Areenassa

    Lokakuu tuo Areenaan rakkautta ja luomisentuskaa.

    "Minä uskon, että toisilleen määrätyt ovat toistensa luona jo ennen kuin kohtaavat", lausui Juhani Aho (Ville Virtanen) rakastetulleen Venny Soldanille (Sara Paavolainen). Nyt Areenaan julkaistavissa ohjelmissa kerrotaan Juhani Ahon ja Venny Soldanin, Eino Leinon ja L. Onervan, Aino ja Oskar Kallaksen sekä muiden vahvojen, mutta eripuraisten pariskuntien tarinat.

  • Miksi vanhempi surmaa lapsensa?

    2003–2014 Suomessa surmattiin 74 lasta vanhemman toimesta.

    Vuosina 2003–2014 Suomessa tehtiin 74 lapsisurmaa, jossa tekijänä oli oma vanhempi. Silminnäkijän dokumentissa syvennytään tekojen taustoihin ja pohditaan, olisivatko kuolemat olleet estettävissä.

  • Radioteatterin Nummisuutareissa Leo Jokela on Esko ja totta vie tyhmä

    Kansalliskomediamme kuunnelmaversio vuodelta 1965.

    Aleksis Kivi julkaisi Nummisuutarit vuonna 1864 pienenä omakustanteena. Näytelmä voitti seuraavana vuonna Suomen senaatin rahoittaman kirjoituskilpailun. Komedian kantaesitys käynnistyi kymmenen vuotta myöhemmin Oulussa. Kansalliskomediamme satavuotisuutta muistettiin Yleisradion Radioteatterissa kuunnelmalla vuonna 1965. Nummisuutarit on pysyvästi kuunneltavissa Areenassa.

  • Punkrockin pioneeri Pelle Miljoona – koottuja live-esiintymisiä, musiikkivideoita ja haastatteluja

    Pelle Miljoona oli suomalaisen punkin ääni 70-luvun lopulla.

    Pelle Miljoona (oikealta nimeltään Petri Samuli Tiili) on niittänyt mainetta 1970-luvulta alkaneen muusikon uran lisäksi kirjailijana ja runoilijana. Miljoona on tunnettu useista kokoonpanoistaan, joissa hän on säveltänyt, sanoittanut, laulanut sekä soittanut rumpuja, kitaraa ja huuliharppua. Hän on koulutukseltaan peruskoulunopettaja.

  • Opri on inhimillisyyden ja sydämen lämmön ylistysnäytelmä

    Opri-kuunnelman ensilähetys oli vuonna 1954.

    Kirjailija Kyllikki Mäntylän vuonna 1953 ilmestynyt elämänmakuinen teos Opri sovitettiin kuunnelmaksi Radioteatteriin vuonna 1954. Koskettavan näytelmän on sanottu kohentaneen aikoinaan huomaamattomasti kunnalliskotien huonoa mainetta ja vähentäneen ennakkoluuloja niitä kohtaan.

  • Hilja Meskus ei antanut elinikäisen nivelreuman haitata elämäniloaan

    Lämmin henkilötarina osoittaa positiivisuuden voiman.

    Vuonna 1981 valmistuneessa positiivisuudellaan ajatuksia herättävässä henkilötarinassa tapaamme rouva Hilja Meskuksen, pitkän päivätyön tehneen lumijokelaisen emännän. Invalidisoivasta sairaudesta huolimatta hänen elämänsä suurperheen yksinhuoltajana on ollut täynnä työtä ja iloa, ja hän kertoo olevansa monesta asiasta kiitollinen.

  • Uspenskin katedraali pääkirkkona, työpaikkana ja toisena kotina

    Mikael Perovuo kertoo katedraalista ja elämästään 1978.

    Helsingin ortodoksinen seurakunta perustettiin vuonna 1827. Seurakunnan pääkirkko on Uspenskin katedraali, joka rakennettiin Katajanokalle vuonna 1868. Mikael Perovuo työskenteli isänsä jälkeen katedraalin päävahtimestarina ja alttaripalvelijana. Asta Heickellin raportissa vuodelta 1978 Perovuo tarinoi sukunsa elämästä Suomessa, kertoi ortodoksisesta kirkosta ja muisteli työtään katedraalissa.

  • Metsä vastaa sille, joka osaa kuunnella

    Minkä opetuksen voisit metsästä poimia?

    Suomessa ei kovin montaa matkaa voi tehdä ohittamatta metsää tai kulkematta sen läpi. Se tulee kaupunkilaisenkin arkeen vähintään pieninä metsäisinä alueina tai junasta vilisevänä maisemana. Euroopan metsäisin maa kätkee sisäänsä kansan, jolla on pakostakin suhde metsään. Ja vaivihkaa metsä myös hoitaa meitä.