Hyppää pääsisältöön

Itä-Karjalaa suomalaistettiin kouluin ja keskitysleirein

Itä-Karjalan liittämistä Suomeen kaavailtiin jo ennen jatkosodan alkamista. Suomalainen miehityshallinto harjoitti etnistä syrjintää, joka teki alueen venäläisväestöstä alemman luokan kansalaisia.

Tietolaatikko

Itä-Karjalan alue käsittää Suomen entisen rajan itäpuolisen Karjalan, joka rajautuu Laatokkaan, Syväriin, Ääniseen, Vienanmereen ja Imandrajärveen. Historiallinen Itä-Karjala jakautuu pohjoiseen Vienan Karjalaan ja eteläiseen Aunuksen Karjalaan. Toisin kuin sodissa luovutetut Karjalankannas ja Laatokan Karjala, Itä-Karjala ei ole koskaan kuulunut Suomeen.
Ennen Venäjän vallankumousta Itä-Karjalassa asui noin 250 000 ihmistä, joista venäläisiä oli 60 prosenttia. Venäläisen väestön määrä lisääntyi 1930-luvulla tuntuvasti väestönsiirtojen myötä. Vuonna 1939 asukkaita oli n. 470 000, joista venäläisiä 300 000 (63,2 %), karjalaisia vajaat 110 000 (23,2 %), vepsäläisiä 9400 (2,0 %), suomalaisia 8300 (1,8 %) ja muita (ukrainalaisia, valkovenäläisiä ym) 46 000.
Neuvostoliiton perustamisen jälkeen Itä-Karjalasta muodostettiin Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta (vuodesta 1940 Karjalais-suomalainen neuvostotasavalta). Karjalan suomalaistamista ajanut tasavallan johto syrjäytettiin 1930-luvulla, kun Neuvostoliitto alkoi pelätä nationalistista liikehdintää reuna-alueillaan. Stalinin terrorin uhreiksi joutuivat myös alueen venäläiset, mutta erityisen voimakkaana se kohdistui suomalaisiin ja karjalaisiin. Kymmeniä tuhansia surmattiin, vangittiin tai karkotettiin.
Suomalaisten miehitysjoukkojen saapuessa väestö oli suurelta osin evakuoitu tai paennut oman onnensa nojassa metsiin. Jäljellä oli alle viidesosa, vajaat 90 000 henkeä – lähinnä naisia, lapsia ja vanhuksia. ”Kansallisia” (karjalaisia, suomalaisia, inkeriläisiä, vepsäläisiä, virolaisia jne) heistä oli 37 000, ”epäkansallisia” (venäläisiä, ukrainalaisia jne) n. 50 000.
Miehityshallinnon ylläpitämillä keskitysleireillä suljettuina oli enimmillään (keväällä 1942) 24 000 henkeä, siis miltei puolet ”epäkansallisesta” väestöstä. Olot leireillä olivat alkuaikoina varsin ahtaat ja kehnot. Lisäksi sota- ja evakuointiolosuhteista kärsineiden vankien terveys oli usein heikko jo heidän tullessaan leireille. Pahimpaan aikaan kesällä 1942 kuolonuhreja oli 500-600 kuussa, enimmäkseen pikkulapsia ja vanhuksia. Vuoden 1942 aikana kuolleiden yhteismäärä oli noin 3500 henkeä. Tutkija Antti Laine on arvioinut kokonaiskuolleisuuden noin 4600 hengeksi. Suurin osa kuolonuhreista menehtyi aliravitsemukseen. Ruuan varastamisesta saattoi seurata ruumiillinen rangaistus. Joitakin vankeja myös ammuttiin ainakin karkaustapausten yhteydessä.
"Keskitysleiri"-nimitys periytyi jo 1900-luvun alusta, ja Itä-Karjalan leirit olivat kaukana saksalaisten ylläpitämistä kuolemanleireistä. Kun juutalaisten joukkotuhosta alkoi kantautua tietoja, Itä-Karjalassa otettiin käyttöön siirtoleiri-termi. Nimestä riippumatta väestön joukkorankaiseminen sillä perusteella, että joukkoon kuului mahdollisia partisaaneja, oli Haagin vuoden 1907 yleissopimuksen vastaista.
Virallisesti Itä-Karjalan valtausta perusteltiin sotilaallisin syin. Etenkin AKS-läisen sotilashallinnon selvänä päämääränä oli kuitenkin alueen pysyvä liittäminen Suomeen. Heti jatkosodan alkuvaiheessa 11. heinäkuuta 1941 Mannerheim uudisti vuonna 1918 vannomansa "miekkavalan", jossa lupasi levätä vasta kun Itä-Karjala olisi vapautettu neuvostovallasta.
Suuri osa Itä-Karjalan alun perin suomensukuisista oli ehtinyt omaksua venäjän kielen, ja joskus etninen erottelu onnistui vain antropologisten tutkimusten avulla. Väestön asenteetkin tuottivat miehittäjille pettymyksen: suomalaisia ei tervehdittykään tervetulleina vapauttajina, vaan suhtautuminen oli pidättyväistä ja varovaista. Myös karjalaisten sukulaiset taistelivat puna-armeijassa, ja sodan lopputuloksesta oltiin epävarmoja. Suomalaistamistoimet jäivät lopulta melko tehottomiksi, ja vain pieni osa itäkarjalaisista siirtyi sodan loppuvaiheissa Suomeen.

Ajatus kielisukulaiskansojen yhteenkuuluvuudesta oli virinnyt jo 1800-luvun kansallisromantiikan myötä. Itä-Karjalassa 1920-luvun alussa käytyjen heimosotien jälkeen sitä alkoi vaalia Akateeminen Karjala-Seura. Juuri AKS:lla oli merkittävä osa vuonna 1941 pystytetyssä Itä-Karjalan sotilashallinnossa (ks. leike 1).

Jatkosodan alussa vallatun alueen väestö jaettiin "kansalliseen" (suomensukuiseen) ja "epäkansalliseen" ainekseen. Tuhansittain venäjänkielisiä asukkaita koottiin keskitysleireihin marsalkka Mannerheimin jo heinäkuun alussa 1941 antaman määräyksen mukaisesti. Monille seuraukset olivat kohtalokkaat.

Joukkovangitsemisia perusteltiin yhtäältä venäläisväestön omalla turvallisuudella, toisaalta vaaralla, että joukossa oli partisaaneja. Kokoamisleirit palvelivat kuitenkin myös miehityshallinnon kaavailuja, joissa tähdättiin alueen ”puhdistamiseen vieraasta aineksesta”. Vielä alkuvaiheessa suunnitelmissa oli epäkansallisen väestön siirtäminen muualle osittain tai kokonaan ja sen korvaaminen suomalaisella ja inkeriläisellä uudisasutuksella.

Vapaaksi jääneet tai leireiltä päässeet venäjänkielisetkin olivat syrjityssä asemassa. Heidät siirrettiin asumaan erilleen suomensukuisista, heidän liikkumistaan rajoitettiin, he kärsivät heikommasta elintarvike- ja terveydenhuollosta, ja viljelypalstojen jaossa suosittiin "kansallisia". Kouluja oli aluksi tarjolla vain suomensukuisille.

Koulujen harjoittaman nuorisokasvatuksen toivottiin takaavan Karjalan kansan saumattoman liittymisen ”emämaahan”. Suomalaistamistoimiin kuuluivat myös mm. vapautusjuhlat, propagandakokoukset ja suomenkieliset radiolähetykset, paikannimien suomentaminen ja suositukset "kansallisten" etunimien käyttämisestä lapsia ristittäessä. Uskonnollisen kasvatuksen saralla kilpailivat ja kiistelivät keskenään ortodoksit ja luterilaiset.

Itä-Karjalan miehitysajasta ja varsinkaan sen rumista puolista ei sotien jälkeisessä Suomessa elämöity. Asiaa käsittelevät tutkimukset ovat myöhemminkin nostattaneet voimakkaita tunteita.

Eero Taivalsaari korosti vuonna 1967 tekemässään radio-ohjelmassa suomalaisen hallinnon inhimillisyyttä verrattuna toisen maailmansodan muihin miehitysvaltoihin (leike 2). Huomattavasti toisenlainen sävy oli everstiluutnantti Helge Seppälän vuonna 1989 julkaisemassa Suomi miehittäjänä -kirjassa, joka kritisoi sotilashallinnon politiikkaa voimakkaasti (leike 3). Seppälän arviot nostattivat paljon kohua ja närkästystäkin, mutta pääosin samat faktat on tuotu esiin myös muiden tutkijoiden teoksissa.

Jo 1970-luvulla Lauri Kokkosen näytelmä Ruskie neitsyt oli herättänyt keskustelua miehityspolitiikasta. Vallatussa Paatenessa opettajana toiminut Kokkonen halusi näytelmällään kertoa, kuinka eri tavalla miehitysaika nähtiin Karjalassa ja Suomessa (leike 4).

Vallatuille alueille marssitettiin myös perinnetutkijoiden armeija, jonka tehtävänä oli osoittaa karjalaisten yhteenkuuluvuus Suomen kansan kanssa. Väestön innostus ei kuitenkaan vastannut tutkijoiden romanttisia odotuksia, ja alueen kansanperinnettä pilasi ”bolshevistinen aines” (leike 5).

Uudenlaisen näkökulman miehitysaikaan toivat 2000-luvulla julkaistut sotatuomari Paavo Alkion päiväkirjat. Itä-Karjalan lainkäytön loppusaldo oli Alkion mukaan viime kädessä Suomelle kunniakas, mutta vaati asettumista vastakkain ”nappi otsaan -linjan” upseerien kanssa (leike 6).

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • Kirsti Doukas – maalaistytöstä korumuotoilun huipuksi

    Kirsti Doukas on kotimaisen korumuotoilun isoimpia nimiä.

    "Koru on kuin pieni taideteos, joka kulkee ihmisen mukana", kertoo Kirsti Doukas, yksi Suomen tunnetuimmista korumuotoilijoista. Hän on kultaseppä, taiteen maisteri ja Kalevala Korun muotoilujohtaja. Vuosina 1994–2010 Doukas toimi saman yrityksen pääsuunnittelijana. Tosi tarina: Hopeinen tahto (2001) kertoo ujon maalaistytön määrätietoisesta matkasta korumuotoilun huipulle.

  • Tikkakoskella päihdeongelmaiset siivottiin pois silmistä "Puuhamaahan"

    Paikalliset alkoholistit siivottiin pois silmistä.

    Jyväskylän Tikkakoskella koettiin vuonna 1997 pelkoa ja inhoa. Paikkakunnan päihdeongelmaisille oli muodostunut tavaksi viettää aikaansa turhan lähellä asuinaluetta. Sietämättömän tilanteen johdosta Jyväskylän sosiaalityöntekijät päätyivät esittämään laitapuolen kulkijoille sopivampaa ajanviettokeidasta. Kotimaan katsaus kiirehti paikalle raportoimaan juuri parahultaisesti tämän uuden ”Puuhamaan” avajaisiin.

  • Kannaksen kierros vie akateemikkohuviloilta sodan aavemaisille raunioille

    Arvo Tuominen tekee automatkan Kannaksen reunoille.

    Karjalankannas on Suomenlahden ja Laatokan toisistaan erottava maakaistale, jolla on verinen historia. Toimittaja Arvo Tuominen ja luottokuvaaja Igor Jurov hyppäsivät limpun näköiseen UAZ Buhanka -maastopakettiautoon ja tekivät 1500 kilometrin matkan, josta syntyi vuonna 2015 valmistunut dokumenttielokuva Kannaksen kulttuurisista kerrostumista.

  • Vuokko Eskolin-Nurmesniemi teki nimestään palkitun brändin

    Taiteilija on luonut tekstiilejä ja vaatteita vuosikaudet.

    Vuokko Eskolin-Nurmesniemi (s.1930) on suomalainen tekstiilitaiteilija, keraamikko ja taiteen akateemikko. Hänet tunnetaan Marimekon alkuvaiheiden merkittävänä suunnittelijana sekä omasta Vuokko-vaatebrändistään. Maan mainiot -sarjan jaksossa (2005) tutustutaan Eskolin-Nurmesniemen mittavaan uraan, joka taiteilijan mukaan jatkuu niin kauan, kuin henki pihisee ja hänellä on vielä alalle annettavaa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Muistamme Eduard Uspenskia toivotuilla kuunnelmilla

    Fedja-setä ja krokotiili Gena seikkailevat jälleen.

    Eduard Uspenski (1937–2018) oli venäläinen kirjailija, jonka luomista hahmoista rakastetuin lienee Fedja-setä, aikuismainen pikkupoika, kissoineen ja koirineen sekä krokotiili Gena ikimuistoisine syntymäpäivälauluineen. Kirjailijan muistoa kunnioittaen, julkaisimme kolme Uspenskin kirjoihin perustuvaa kuunnelmasarjaa Areenaan.

  • Kirsti Doukas – maalaistytöstä korumuotoilun huipuksi

    Kirsti Doukas on kotimaisen korumuotoilun isoimpia nimiä.

    "Koru on kuin pieni taideteos, joka kulkee ihmisen mukana", kertoo Kirsti Doukas, yksi Suomen tunnetuimmista korumuotoilijoista. Hän on kultaseppä, taiteen maisteri ja Kalevala Korun muotoilujohtaja. Vuosina 1994–2010 Doukas toimi saman yrityksen pääsuunnittelijana. Tosi tarina: Hopeinen tahto (2001) kertoo ujon maalaistytön määrätietoisesta matkasta korumuotoilun huipulle.

  • Tikkakoskella päihdeongelmaiset siivottiin pois silmistä "Puuhamaahan"

    Paikalliset alkoholistit siivottiin pois silmistä.

    Jyväskylän Tikkakoskella koettiin vuonna 1997 pelkoa ja inhoa. Paikkakunnan päihdeongelmaisille oli muodostunut tavaksi viettää aikaansa turhan lähellä asuinaluetta. Sietämättömän tilanteen johdosta Jyväskylän sosiaalityöntekijät päätyivät esittämään laitapuolen kulkijoille sopivampaa ajanviettokeidasta. Kotimaan katsaus kiirehti paikalle raportoimaan juuri parahultaisesti tämän uuden ”Puuhamaan” avajaisiin.

  • Kannaksen kierros vie akateemikkohuviloilta sodan aavemaisille raunioille

    Arvo Tuominen tekee automatkan Kannaksen reunoille.

    Karjalankannas on Suomenlahden ja Laatokan toisistaan erottava maakaistale, jolla on verinen historia. Toimittaja Arvo Tuominen ja luottokuvaaja Igor Jurov hyppäsivät limpun näköiseen UAZ Buhanka -maastopakettiautoon ja tekivät 1500 kilometrin matkan, josta syntyi vuonna 2015 valmistunut dokumenttielokuva Kannaksen kulttuurisista kerrostumista.

  • Vuokko Eskolin-Nurmesniemi teki nimestään palkitun brändin

    Taiteilija on luonut tekstiilejä ja vaatteita vuosikaudet.

    Vuokko Eskolin-Nurmesniemi (s.1930) on suomalainen tekstiilitaiteilija, keraamikko ja taiteen akateemikko. Hänet tunnetaan Marimekon alkuvaiheiden merkittävänä suunnittelijana sekä omasta Vuokko-vaatebrändistään. Maan mainiot -sarjan jaksossa (2005) tutustutaan Eskolin-Nurmesniemen mittavaan uraan, joka taiteilijan mukaan jatkuu niin kauan, kuin henki pihisee ja hänellä on vielä alalle annettavaa.

  • Ysäripunastuttaja E-rotic live-vieraana ja musiikkivideoilla

    Saksalainen eurodance-yhtye Lista-ohjelmassa 1995 ja 1996

    Saksalainen eurodance-yhtye E-rotic nousi Suomessa korkeille listasijoituksille eroottisilla kappaleillaan. Suosionsa huipulla yhtye vieraili Lista TOP 40 -ohjelmassa vuosina 1995 ja 1996. Elävän arkiston koosteeseen on koottu E-roticin musiikkivideoita ja live-esiintymisiä.

  • Äiti peloton -dokumentti kertoo Makedoniasta paenneen äidin tarinan

    Ibadet Faziolova perheineen saapui pakolaisena Suomeen 1992.

    Tosi tarina: Äiti peloton (2003) kertoo Makedoniasta pakolaisena tulleen Ibadet Faziolovan elämästä Suomessa. Jaana Jetzingerin ohjaaman puolen tunnin pituisen jakson aikana Faziolova kertoo tarinansa – miten hän pääsi eroon naisiin kohdistuvista ahtaista lokeroista ja miten hän aloitti uuden, vapaan elämän. Makedonian albaani Ibadet Faziolova saapui pakolaisena Suomeen vuonna 1992.

  • Onko anorektikko kontrolliyhteiskunnan mallioppilas, Asta Leppä?

    Asta Leppä Seitsemäs taivas -ohjelmassa 2012.

    Toimittaja-kirjailija Asta Leppä puhuu anoreksiasta, riittämättömyydestä ja puolison äkillisestä kuolemasta. Miten selvitä tragediasta kahden lapsen kanssa, ja miksi onnellisuus johtaa yhteiskunnalliseen katastrofiin? Haastattelu on Seitsemäs taivas -ohjelmasta vuodelta 2012.

  • Maagisia kaupunkileikkejä ja salakavalaa valistusta – Ihmeellinen Ilokylä nyt Areenassa!

    1960-lapselle television leikki tuntui maagiselta.

    Isän tekemät puujalat ja liiterin edustan lankkukeinu eivät enää innostaneet, kun televisiossa Ilokylän tenavat seikkailivat kattokeinuissa ja polkivat polkuautoa. Ilokylä-ohjelmat saivat maaseudun lapsen kaipaamaan kaupunkiin. Toivotut: Lääkäri Pilleri ja tenavia Ilokylästä Siihen aikaan kun äiti television osti...

  • Aravalaina, pulsaattori ja nuoren perheen rahahuolet – Heikki ja Kaija pysyvästi Areenassa

    Heikki ja Kaija ovat moderni 1960-luvun pariskunta.

    Tuore äiti Kaija (Eila Roine) kaipaa jo konttoristin töihin, sillä nuoren perheen penni on pitkä. Heikki (Vili Auvinen) työskentelee konepajalla sorvarina, mutta yritys kärsii vähäisistä kaupoista. Heikki ja Kaija kertoo pienen perheen elämästä 1960-luvulla, mutta aivan yhtä hyvin se voisi kertoa tästä päivästä.

  • Jokerit ensimmäiseen Suomen mestaruuteen ja huhuja Euroopan ammattilaisliigasta

    Helsinkiläisseura julistettiin mestariksi 1973.

    Helsingin Jokerit voitti ensimmäisen jääkiekon Suomen mestaruutensa keväällä 1973. Ajankohtainen kakkonen tallensi narripaitojen voitonjuhlia. Muina aiheina raportissa käsiteltiin suomalaisten jääkiekkojoukkueiden taloutta sekä suunnitelmia Euroopan ammattilaisjääkiekkoliigasta. Haastateltavina pelaajat Pertti Ansakorpi, Ilpo Kuisma, Lauri Mononen ja Timo Sutinen sekä toimitusjohtaja Mikko Westerberg.