Hyppää pääsisältöön

Festivaalipomo pitää jättitapahtumansa erikoisinta artistikiinnitystä virheenä

Bändi aikoo kuitenkin esiintyä. Vaikka heitä ei edes haluta.

The Wombles

Glastonbury Festival on yksi Euroopan merkittävimpiä ja suurimpia musiikkifestivaaleja. Nyt tapahtuman organisaattori on kuitenkin ilmoittanut katuvansa erästä artistibuukkausta. Kyse ei ole menneisyydessä tapahtuneesta kiinnityksestä vaan ihan tämänvuotisesta artistista.

Glastonburyssa tulee tänä vuonna esiintymään Brittiläinen The Wombles. Yhtye nautti suosiota 70-luvulla kun se tuli tutuksi BBC:n suositusta lastensarjasta. Bändi esiintyy pörröisissä, myyrämäisissä puvuissa.

Festivaalin pääpomo Michael Eavis on nyt kuitenkin kutsunut yhtyeen kiinnitystä virheeksi.

- Minulla on hallinnoitavana noin 25 lavaa ja lavamanagerit ja buukkaajat joka lavalle. En pysty kontrolloimaan joka ikistä, mutta kyllähän tämä on turhauttavaa.

Yhtye on kommentoinut Eavisin lausahdusta seuraavanlaisesti.

- Koko bändi odottaa esiintymistä. Aiomme rokata ja toivottavasti Michael tulee katsomaan ja katuu katumistaan. Hän ei varmaan vain tajua, kuinka fantastinen live-bändi The Wombles on.

Festivaalin pääesiintyjiin lukeutuu tänä vuonna Beyoncé, U2 ja Coldplay.

Lähteet: The Guardian