Jääkiekon maailmanmestaruus sai aikaan hurmoksen ja Leijonia juhlittiin pitkään ympäri maata.
Suomen 2010-luvun kansallissankarit saapuivat nopeasti Bratislavasta koti-Suomeen, jossa vastassa oli täysin sekaisin mennyt kansa.
Helsingin Kauppatorilla 16. toukokuuta vuonna 2011 Leijonia vastaanotti 100 000 mylvivää Suomi-fania, jotka hurrasivat mestareita liput liehuen.
Maajoukkue huudettiin lavalle yksi kerrallaan, ja jokainen Leijona sai osakseen pauhaavan huutomyrskyn.
Suurimman metelin aiheuttivat kultapoika Mikael Granlund sekä kapteeni Mikko Koivu – ja tietenkin ”kundi”.
Komeilla yksilösuorituksillaan pitkin kisoja ihastuttanut Granlund ei vielä torillakaan tiennyt, mihin oli joutunut. Sen hän tiesi, ettei unohtaisi näitä hetkiä ikinä.
Yksi kansanjuhlien kohokodista nähtiin, kun tasavallan presidentti Tarja Halonen kävi itseoikeutetusti lavalla onnittelemassa Leijonia. Yleisö hullaantui täysin, kun Halonen nosti mestaruuspokaalin käsivarsilleen kuin vanha tekijä.
Juhlat jatkuivat myöhemmin muissa suurissa kaupungeissa ja tietenkin kaikilla paikkakunnilla, joista mestarijoukkueen jäseniä oli kotoisin.
Edellisestä kerrasta oli jo aikaa, viimeksi mestaruutta juhlittiin 16 vuotta sitten.
Teksti: Henri Saloranta