Hyppää pääsisältöön

Motivaation puute esti homoudesta parantumisen

Vuonna 1974 homoseksuaalisuutta pidettiin ominaisuutena, joka voidaan poistaa. Kotioloista johtuvaa "oiretta" ei kuitenkaan saatu koskaan parannettua.

Homoseksuaalisuus laillistettiin vuonna 1971, ja tautiluokituksesta se poistettiin vuonna 1981.
Yhä 2000-luvun alkupuolella homoseksuaalisuus on kuitenkin yksi suurimmista kiistan- ja puheenaiheista.

Aiheesta käyty televisiokeskustelu synnytti valtavan eroamisbuumin kirkosta vuonna 2010, mutta samalla Suomen Kristillisdemokraattisen puolueen jäsenmäärä lähti poikkeukselliseen nousuun.

Vuonna 1974 homouden poistamiseksi yritettiin monenlaisia keinoja mutta tuloksetta. Ajankohtaisen kakkosen juttu vuodelta 1974 kertoo, miksi homoutta ei saatu poistettua.

Jutussa pohditaan myös tapausta, jossa kirkon työntekijä oli paljastunut homoseksuaaliksi.

Voiko työntekijä enää jatka tehtävässään, vai tekeekö seksuaalinen suuntautuminen hänestä kirkolle persona non gratan – ei-toivotun henkilön?

Teksti: Henri Saloranta

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto