Hyppää pääsisältöön

Siuruan elokuvamoguli ja saumasukkien lumo

Kari Tykkyläisen videotaiteen innoittajana ovat Siuruan suot, Pudasjärven kotirouvat ja rouvien saumasukat. Mies on tehnyt internettiin tuhat videota, joille on kertynyt yli kymmenen miljoonaa katsomiskertaa.

Takavuosina palkitun kuvanveistäjän uutena esitysfoorumina toimii YouTube-sivusto. Mies on tehnyt Internetiin tuhansittain videoita, jotka kiinnostavat ja hämmentävät ihmisiä. Videot ovat saavuttaneet suuren suosion ja faniklubeja on perustettu useisiin maihin.

Siuruan elokuvamoguli tuottaa taidetta Internetiin yhden videon päivävauhtia. Tykkyläinen esittelee videotaiteessaan pudasjärvisiä naisia ja paikallisia maisemia. Taiteilija laittaa itsensä likoon temmeltäessään malliensa kanssa upottavassa suossa ja olemalla itsekin mallina elokuvastudion virkaa toimittavassa pihamökissä.

"Mulla on nytkin kymmenkunta emäntää jonossa odottamassa, että keksisinkö jotain heidän varalleen". Joitain videoita videotaiteilija on joutunut poistamaan sen vuoksi, että miehiä on ruvennut häiritsemään vaimonsa julkisuus.

"Ettei tuu avioeroja sen takia. Yleensä isännät on kuitenkin ylpeitä naisistaan. Mää en nimittäin kaikkia naisia kuvaa, Tykkyläinen pamauttaa".

Taiteen tekemisessä Tykkyläinen pitää YouTubea hyvänä markkinointikanavana. Videopalvelun kautta ihmiset löytävät helposti taiteilijan kotisivun, jonka kävijämäärä onkin satakertaistunut siitä ajasta, jolloin mies ei ollut näkösällä YouTubessa.

Kauppa ei kuitenkaan käy suoraan kotisivun kautta. Ihmiset näkevät sivulta mitä Tykkyläinen tarjoaa, ja tulevat paikan päälle katsomaan. Tosin Tykkyläinen toteaa, etteivät ihmiset enää osta taidetta.

"Taiteilijoilla on huono asema ja huonot tulot. Me olemme sosiaalisesti ulkopuolella kaikesta. Me emme ole yrittäjiä vaan olemme jotain muuta".

Teksti: Yle, YLE Oulu / Anna Keränen ja Emilia Kemppi

Tietolaatikko

Erkki Määttäsen dokumentti palkittiin Tampereen elokuvajuhlilla kunniamaininnalla alle 30-minuuttisten dokumenttien sarjassa.

Katso myös

Suosta nousee kulttuuriministeri. Eduskuntaan pyrkivä Kari Tykkyläinen tekee vaalityötään taiteilijan vapaudella. Erkki Määttäsen ohjaus vuodelta 2017.

Kommentit
  • Kirsti Doukas – maalaistytöstä korumuotoilun huipuksi

    Kirsti Doukas on kotimaisen korumuotoilun isoimpia nimiä.

    "Koru on kuin pieni taideteos, joka kulkee ihmisen mukana", kertoo Kirsti Doukas, yksi Suomen tunnetuimmista korumuotoilijoista. Hän on kultaseppä, taiteen maisteri ja Kalevala Korun muotoilujohtaja. Vuosina 1994–2010 Doukas toimi saman yrityksen pääsuunnittelijana. Tosi tarina: Hopeinen tahto (2001) kertoo ujon maalaistytön määrätietoisesta matkasta korumuotoilun huipulle.

  • Tikkakoskella päihdeongelmaiset siivottiin pois silmistä "Puuhamaahan"

    Paikalliset alkoholistit siivottiin pois silmistä.

    Jyväskylän Tikkakoskella koettiin vuonna 1997 pelkoa ja inhoa. Paikkakunnan päihdeongelmaisille oli muodostunut tavaksi viettää aikaansa turhan lähellä asuinaluetta. Sietämättömän tilanteen johdosta Jyväskylän sosiaalityöntekijät päätyivät esittämään laitapuolen kulkijoille sopivampaa ajanviettokeidasta. Kotimaan katsaus kiirehti paikalle raportoimaan juuri parahultaisesti tämän uuden ”Puuhamaan” avajaisiin.

  • Kannaksen kierros vie akateemikkohuviloilta sodan aavemaisille raunioille

    Arvo Tuominen tekee automatkan Kannaksen reunoille.

    Karjalankannas on Suomenlahden ja Laatokan toisistaan erottava maakaistale, jolla on verinen historia. Toimittaja Arvo Tuominen ja luottokuvaaja Igor Jurov hyppäsivät limpun näköiseen UAZ Buhanka -maastopakettiautoon ja tekivät 1500 kilometrin matkan, josta syntyi vuonna 2015 valmistunut dokumenttielokuva Kannaksen kulttuurisista kerrostumista.

  • Vuokko Eskolin-Nurmesniemi teki nimestään palkitun brändin

    Taiteilija on luonut tekstiilejä ja vaatteita vuosikaudet.

    Vuokko Eskolin-Nurmesniemi (s.1930) on suomalainen tekstiilitaiteilija, keraamikko ja taiteen akateemikko. Hänet tunnetaan Marimekon alkuvaiheiden merkittävänä suunnittelijana sekä omasta Vuokko-vaatebrändistään. Maan mainiot -sarjan jaksossa (2005) tutustutaan Eskolin-Nurmesniemen mittavaan uraan, joka taiteilijan mukaan jatkuu niin kauan, kuin henki pihisee ja hänellä on vielä alalle annettavaa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Ysäripunastuttaja E-rotic live-vieraana ja musiikkivideoilla

    Saksalainen eurodance-yhtye Lista-ohjelmassa 1995 ja 1996

    Saksalainen eurodance-yhtye E-rotic nousi Suomessa korkeille listasijoituksille eroottisilla kappaleillaan. Suosionsa huipulla yhtye vieraili Lista TOP 40 -ohjelmassa vuosina 1995 ja 1996. Elävän arkiston koosteeseen on koottu E-roticin musiikkivideoita ja live-esiintymisiä.

  • Äiti peloton -dokumentti kertoo Makedoniasta paenneen äidin tarinan

    Ibadet Faziolova perheineen saapui pakolaisena Suomeen 1992.

    Tosi tarina: Äiti peloton (2003) kertoo Makedoniasta pakolaisena tulleen Ibadet Faziolovan elämästä Suomessa. Jaana Jetzingerin ohjaaman puolen tunnin pituisen jakson aikana Faziolova kertoo tarinansa – miten hän pääsi eroon naisiin kohdistuvista ahtaista lokeroista ja miten hän aloitti uuden, vapaan elämän. Makedonian albaani Ibadet Faziolova saapui pakolaisena Suomeen vuonna 1992.

  • Onko anorektikko kontrolliyhteiskunnan mallioppilas, Asta Leppä?

    Asta Leppä Seitsemäs taivas -ohjelmassa 2012.

    Toimittaja-kirjailija Asta Leppä puhuu anoreksiasta, riittämättömyydestä ja puolison äkillisestä kuolemasta. Miten selvitä tragediasta kahden lapsen kanssa, ja miksi onnellisuus johtaa yhteiskunnalliseen katastrofiin? Haastattelu on Seitsemäs taivas -ohjelmasta vuodelta 2012.

  • Maagisia kaupunkileikkejä ja salakavalaa valistusta – Ihmeellinen Ilokylä nyt Areenassa!

    1960-lapselle television leikki tuntui maagiselta.

    Isän tekemät puujalat ja liiterin edustan lankkukeinu eivät enää innostaneet, kun televisiossa Ilokylän tenavat seikkailivat kattokeinuissa ja polkivat polkuautoa. Ilokylä-ohjelmat saivat maaseudun lapsen kaipaamaan kaupunkiin. Toivotut: Lääkäri Pilleri ja tenavia Ilokylästä Siihen aikaan kun äiti television osti...

  • Aravalaina, pulsaattori ja nuoren perheen rahahuolet – Heikki ja Kaija pysyvästi Areenassa

    Heikki ja Kaija ovat moderni 1960-luvun pariskunta.

    Tuore äiti Kaija (Eila Roine) kaipaa jo konttoristin töihin, sillä nuoren perheen penni on pitkä. Heikki (Vili Auvinen) työskentelee konepajalla sorvarina, mutta yritys kärsii vähäisistä kaupoista. Heikki ja Kaija kertoo pienen perheen elämästä 1960-luvulla, mutta aivan yhtä hyvin se voisi kertoa tästä päivästä.

  • Jokerit ensimmäiseen Suomen mestaruuteen ja huhuja Euroopan ammattilaisliigasta

    Helsinkiläisseura julistettiin mestariksi 1973.

    Helsingin Jokerit voitti ensimmäisen jääkiekon Suomen mestaruutensa keväällä 1973. Ajankohtainen kakkonen tallensi narripaitojen voitonjuhlia. Muina aiheina raportissa käsiteltiin suomalaisten jääkiekkojoukkueiden taloutta sekä suunnitelmia Euroopan ammattilaisjääkiekkoliigasta. Haastateltavina pelaajat Pertti Ansakorpi, Ilpo Kuisma, Lauri Mononen ja Timo Sutinen sekä toimitusjohtaja Mikko Westerberg.

  • Robotti-termi syntyi tšekkiläisten maaorjien raadannasta

    Näytelmäkirjailija lanseerasi käsitteen 1920-luvulla.

    Kun puhumme roboteista, puhumme tšekkiläisistä maaorjista. Kirjailija Karel Čapek kuvasi ihmisiä palvelevia koneita roboteiksi ensimmäisen kerran näytelmässään R.U.R. Rossum's Universal Robots vuonna 1920. Näytelmä sai valtaisan suosion Keski-Euroopassa ja se käännettiin yli 30 kielelle. Robotti-termi levisi nopeasti kielenkäyttöön näytelmän Lontoossa ja New Yorkissa saaman menestyksen myötä.