Hyppää pääsisältöön

Kuinka helposti kaikki kaunis katoaa

Kreeta Salminen on fantastinen Ronja. Se on mainittava ensimmäiseksi.

Muutenkin puitteet ovat mahtavat: Hyvän Omatunnon linnake on kuin tehty Astrid Lindgrenin viisaan ja ihanan rosvoseikkailun miljööksi. Ryhmäteatterin tämän kesäisen esityksen tekijät ovat uutta sukupolvea, vuonna 1981 kirjoitetun kirjan kanssa samoihin aikoihin syntyneitä. He ottavat ohjaaja Akse Petterssonin johdolla komeasti haltuun perinteikkään kesäteatterinäyttämön.

Jännitti matkata Suomenlinnaan, sillä Lindgrenin satu on yksi lempikirjoistani. Rakastan Ronjaa. Lapsena hän oli esikuva, aikuisena olen saanut isoja elämyksiä lukiessani ryöväriprinsessan seikkailuja ääneen suvun lapsille. Sadun isot teemat - ystävyys, rakkaus, uskollisuus, ennakkoluuloisuus, suru, pelko, itsenäistyminen, kuolema - puhuttelevat iästä riippumatta.

Ylermi Rajamaa ja Kreeta Salminen. Kuva Sini-Marja Niska.Ryhmäteatterin esitys vakuutti alusta asti. Pystyin katsomossa luottamaan siihen, että tekivät eivät tärvele tarinaa. Se on tärkeää, kun on kyseessä Ronja ryövärintyttären kaltainen klassikko. Kyyneleet silmissä seurasin rosvoruhtinaan riemua vastasyntyneestä tyttärestään ja Ronjan ensimmäistä keväthuutoa. Nauroin rosvojen kohellukselle, uskalsin odottaa suosikkikohtauksiani: miten hassut kakkiaiset kiikuttavat vauvaansa Ronjan jalassa, miten Ronja löytää metsän ja vapauden, miten hän hyppää Helvetinkuilun yli Borkan vangiksi pelastaakseen Birkin.

Kreeta Salmisen näyttelijäntyötä oli miellyttävä seurata. Hän onnistui olemaan todellinen luonnonlapsi, villi ja herkkä, ketterä ja silti lystikkäästi kömpelö liikkeissään. Kenties Salminen on ottanut olemukseensa mallia eläimistä? Hän oli kuin valpas ja utelias koiranpentu. Birkiä näyttelevä Ylermi Rajamaa on liikuttava, herttainen ja velmu, mutta aivan tasavertainen pari Birk ei Ronjalle ole.

Koko ensemble elää mukana tarinassa. Sauli Suonpää on hauska Ronjan isänä Matiaksena. Rosvoruhtinaan infantiilien itkupotkuraivarien aikana täpötäynnä lapsia olevasta katsomosta kuului uskomaton kiherrys ja kikatus. Heidi Kirves on Ronjan uljas äiti Loviisa, Leo Honkonen koskettava Kalju-Pietu. Mieleen jäi myös Arttu Kapulaisen taapertava kakkiainen. Kun hän kumautti syvällä bassollaan: "Miksvai hää sillai tekkee?", purskahti yleisö nauruun joka kerta. Iina Kuustonen, Annika Poijärvi, Tommi Rantamäki ja Kai Vaine ovat ronskeja ryövärinrökäleitä, pelottavia ajattaria, Borkan väkeä, maahisia, männiäisiä, pönthiittisiä.

Arttu Kapulainen ja Sauli Suonpää. Kuva Sini-Marja Niska.Janne Siltavuoren lavastus muuntuu lumoavasti linnasta keväiseksi niityksi, Karhuluolasta talviseksi metsäksi. Anna Sinkkosen karheista puvuista pidin valtavasti, etenkin kakkiaisten neulepuikkokorvista! Luonto dramatisoi tarinaa omalta osaltaan. Meri Helsingin ympärillä alkoi illan edetessä myrskytä. Hurjasti kumiseva tuuli ja kattokankaan välistä näyttämölle humahtavat vesipisarat korostivat Karhuluolan lähestyvää syksyä ja rosvopäälliköiden tappelua.

Ronja ryövärintyttären loppu on toiveikas, mutta samalla syvästi surullinen. Kalju-Pietu on kuollut, mutta Ronja ja Birk saavat vanhempansa takaisin. Ryhmäteatterissa esitys päättyy koko ryhmän yhteiseen keväthuutoon.

Kotimatkalla, sateisen lautan kannella, mietin Ronjan sanoja, kun hän ja Birk olivat hajottaa Karhuluolan soman idyllin riitelemällä itsepäisesti kadonneesta veitsestä. Ronja tajuaa, miten helposti kaikki kaunis voi mennä pilalle. Ja ihan turhaan.

 

JK. Tätä kirjoitusta lopetellessani sain tietää, että Kreeta Salminen on loukannut jalkansa, ja häntä paikkaa toistaiseksi Rosanna Kemppi. Onnea Kempille kovaan haasteeseen!

 

Ryhmäteatteri: Ronja, Ryövärintytär. Kirjoittanut Astrid Lindgren. Suomennos Tuula Taanila. Ohjaus ja dramatisointi Akse Pettersson, lavastus Janne Siltavuori, puvut Anna Sinkkonen. Valot Tomi Tirranen, äänet Jussi Kärkkäinen, musiikki Jussi Kärkkäinen ja Jukka Hannukainen. Rooleissa Leo Honkonen, Arttu Kapulainen, Heidi Kirves, Iina Kuustonen, Ylermi Rajamaa, Annika Poijärvi, Tommi Rantamäki, Kreeta Salminen, Sauli Suonpää ja Kai Vaine. Esityksiä Hyvän Omatunnon linnakkeessa 27.8.2011 asti. Esitystä suositellaan yli 7-vuotiaille. 

Penkkitaiteilija

  • Väinämöinen ei tiennyt soittavansa kansanmusiikkia

    Kansanmusiikki on käsitteenä melko nuori, soitettu on aina

    Muinaiselle muusikolle soitto ja laulu olivat keinoja olla yhteydessä jumaliin. Musiikilla oli myös heimoa yhdistävä vaikutus osana erilaisia rituaaleja. Nämä eivät ole vieraita musiikin käyttötapoja nykyäänkään.

  • Rakkautta & Anarkiaa: Elokuva puhuttaa

    Sarja keskusteluita festivaaliklubeilta

    Rakkautta & Anarkiaa -festivaali, Yle Kulttuuri, Draama ja Teema esittävät sarjan keskusteluja festivaaliklubeilta Dubrovnikista, Gloriasta ja Korjaamolta 20.-23.9. Yle Areenassa. Mukana muun muassa tanskalaistähti Pilou Asbaek, omaperäiset suomalaisohjaajat Hannaleena Hauru, Jesse Haaja, Jukka Kärkkäinen ja Elina Talvensaari, sekä Myrskyn jälkeen -sarjan tekijät Kaarina Hazard ja Leea Klemola.

  • Onko kirja kertakäyttö- vai kestokulutustuote?

    Kirjan lyhyt elinkaari huolestuttaa

    Moni kaltaiseni lukutoukka huomaa tilan loppuvan kirjahyllyissään. Viimeistään muuttolaatikoita raahatessa sadattelee vuosikymmenten aikana kertynyttä pölyistä ja painavaa kirjakokoelmaa. Jos päättää luopua rakkaista kirjoistaan, törmää toiseen pulmaan: kukaan ei halua ottaa kirjoja vastaan, tai ei ainakaan maksaa niistä. Kuinka jokin niin tärkeä ja arvostettu voi muuttua niin turhaksi ja arvottomaksi?

  • Arvoituksellisia muunnelmia on sujuva mutta sisäsiisti

    Kaksi miestä, yksi nainen ja sata salaisuutta.

    Éric-Emmanuel Schmittin Arvoituksellisia muunnelmia on kertomus kahdesta miehestä – ja juonen edetessä yhä enemmän eräästä erikoislaatuisesta naisesta. Viiden teatterin yhteistuotantona toteutettu tulkinta on sujuva ja viihdyttävä, mutta jää pintatasolle.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Väinämöinen ei tiennyt soittavansa kansanmusiikkia

    Kansanmusiikki on käsitteenä melko nuori, soitettu on aina

    Muinaiselle muusikolle soitto ja laulu olivat keinoja olla yhteydessä jumaliin. Musiikilla oli myös heimoa yhdistävä vaikutus osana erilaisia rituaaleja. Nämä eivät ole vieraita musiikin käyttötapoja nykyäänkään.

  • Hätä on tullut Karjalohjalle, mutta onneksi kyläläiset auttavat

    Maamme kirja 2017: Uusimaa

    Sakari Topelius perheineen vietti kesiä Karjalohjalla. Siellä hän myös viimeisteli Maamme kirjansa ja allekirjoitti kirjan esipuheen. Karjalohja oli Topeliukselle Uudenmaan helmi. Tänä päivänä karjalohjalaiset kiistävät Topeliuksen väitteen, jonka mukaan Karjalohjalla ei ole koskaan hallaa eikä hätää.

  • Siri Kolu: Niskavuoren Hetan Suomi

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori?

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori? Nykymaailmassa Heta ei olisi kylmä ja ylpeä Muumäen emäntä, vaan ehkä konsultti tai poliitikko. Näin pohtii kirjailija Siri Kolu, Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

  • Rakkautta & Anarkiaa: Elokuva puhuttaa

    Sarja keskusteluita festivaaliklubeilta

    Rakkautta & Anarkiaa -festivaali, Yle Kulttuuri, Draama ja Teema esittävät sarjan keskusteluja festivaaliklubeilta Dubrovnikista, Gloriasta ja Korjaamolta 20.-23.9. Yle Areenassa. Mukana muun muassa tanskalaistähti Pilou Asbaek, omaperäiset suomalaisohjaajat Hannaleena Hauru, Jesse Haaja, Jukka Kärkkäinen ja Elina Talvensaari, sekä Myrskyn jälkeen -sarjan tekijät Kaarina Hazard ja Leea Klemola.

  • Salon seudulla maa vajosi 1800-luvulla – ja vajoaa yhä

    Maamme-kirja 2017: Varsinais-Suomi

    Mikä on parasta Suomessa? Sen kertoo Sakari Topelius Maamme kirjassa: Valitaan kallio Ahvenanmaan saaristosta, rakentaja Pohjanmaalta, leipä Uudeltamaalta, voi Savonmaalta, omena Varsinais-Suomesta, hevonen Karjalasta, pellava Hämeenmaasta, rauta Satakunnasta, turkki Lapinmaasta – ja ystävä kaikista maakunnista. Toimittaja Jakke Holvas lähti maakuntiin etsimään Topeliuksen suosikkeja.

  • Elektroninen sarjakomputaattori ja kummitekoneistoja. Avaruusromua 24.9.2017

    Amiga-musiikkia, ite-oopperaa ja minimalismia

    Vuonna 1954 Teknillisessä korkeakoulussa alettiin rakentaa ensimmäistä suomalaista tietokonetta, elektronista sarjakomputaattoria. Vielä ei puhuttu tietokoneista, vaan matematiikkakoneista tai sähköaivoista. Sitten koitti 1980-luku ja alkoi tapahtua: MikroMikko, IBM PC, Atari, Commodore, Amiga, Apple, Tandy… Etenkin Commodore 64 ja saman valmistajan Amiga 500 olivat meillä valtavia menestyksiä. Niillä tehtiin musiikkia - ja tehdään edelleen. Avaruusromussa Amiga-musiikkia, ite-oopperaa, konstruktivismia, minimalismia ja kummitekoneistoja. Toimittajana Jukka Mikkola.