Hyppää pääsisältöön

Pari kiloa suklaata ja muut neuroosit

"Mä olisin varmaan parantunut bulimiasta paljon nopeammin, jollei se olisi mua niin paljon naurattanut", kertoi näyttelijä Leea Klemola vuonna 1993.

Näyttelijä Leea Klemola kertoo sairastaneensa bulimiaa jo ennen pääsyään Teatterikorkeakouluun vuonna 1987, eikä olleensa suinkaan ainoa.

"Jos ei nyt sairaalakuntoon vieviä syömishäiriöitä ollut, niin ainakin rasvaa välttivät kaikki. Lihavuus oli merkki laiskuudesta ja saamattomuudesta", Klemola muistelee Yhdenillan pysäkki -ohjelmassa.

Syömisellä yritettiin lieventää stressiä, joka oli vakituinen olotila. Tyypillisenä mässäilyiltana jäätelöä, pitsaa ja karkkia kului kilokaupalla.

"Ruoan pystyi pitämään vatsassa tunnin, jonka aikana piti päästä jo oksentamaan, jotta kaiken saisi varmasti ulos."

Bulimia oli sosiaalista, joka otettiin lähinnä harrastuksena ja vitsinä. Kun kokemusta karttui, ei tarvinnut enää työntää edes sormia kurkkuun, vaan homma hoitui vatsalihasten avulla. Klemola muistaa opettaneensa oksennustekniikkaa myös usealle opiskelukaverilleen.

Harrastus kävi kalliiksi. Aluksi riittivät lainat kavereilta, mutta lopulta Klemola turvautui erilaisiin kulutusluottoihin, joiden yhteissummaksi on kertynyt lähes 200000 markkaa. Vasta tällöin Klemola ymmärsi hakea apua.

Tasapaino on löytynyt rutiinien ja arjensietokyvyn avulla. Kaunistautuminen aiheuttaa Klemolassa kuitenkin edelleen lähinnä syyllisyyttä. Naiseus tuntuu ansalta, jossa ei ole lupa olla vahva, aggressiivinen tai ahdistunut, vaikka siltä tuntuisikin.

"Laittautuneena mä saan kyllä kaiken mitä mä haluan ja tarvitsen, eli lämpöä, hellyyttä ja rakkautta, mutta en omana itsenäni, vaan sinä henkilönä jota mä esitän. Terve mä ymmärsin olevani vasta, kun otin kiinni kyljestäni ja ilahduin, kun käteen jäi muutakin kuin luuta ja nahkaa", Klemola kertoo.

Teskti: Sanna-Katja Pohjalahti

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto