Hyppää pääsisältöön

Hurjia ollaan ja Etelä-Pohjanmaalta tullaan!

Vuonna 2001 Lauri Tähkän & Elonkerjuun tarina oli vasta alussa. Radio Suomen toimittaja Tarja Närhi oli saanut käsiinsä kummallisen levyn, jonka hän pani soimaan radiossa ja päätti ottaa selvää keitä levyn tekijät ovat.

Tietolaatikko

Lauri Tähkän ja Elonkerjuu-yhtyeen tiet erkanivat keväällä 2011. Tähkältä odotetaan soololevyä syksyllä 2011.

Pohjalaiset itse ovat aina mielellään kertoneet hurjuudesta, siksi legenda ei ole päässyt unohtumaan. Legenda kertoo puukoista ja puntareista, miehistä, jotka eivät kumarra ketään. Legendan pauloihin jäivät myös teuvalaiset nuoret Lauri Tähkä ja Simo Ralli, jotka musiikkinsa kautta halusivat antaa vanhoille teksteille uuden elämän.

”Eteläpohjalainen legenda tuli näissä lauluissa eläväksi”, kertoo Tarja Närhi. ”Siispä panin laulut soimaan Radio Suomen ohjelmissa.” Pala suomalaisen popmusiikin historiaa avautuu kun Lauri Tähkä ja Simo Ralli ovat radiohaastattelussa Radio Suomen Valoa ikkunassa ohjelmassa debyyttialbuminsa ilmestymisen alla 15.12.2001. Mitä nuoret teuvalaiset miettivät ennen kuin Lauri Tähkä Elonkerjuu-orkestereineen on lunastanut paikkansa suomirockin eturivissä.

Teksti: Airi Saastamoinen, Yle, Emilia Kemppi

  • Uuden musiikin ilotulitusta jo kymmenen tuotantokauden verran – katso UMK:n finaaliesitykset kautta aikojen

    Elävän arkiston kooste UMK:sta vuosien varrelta.

    Uuden Musiikin Kilpailu (UMK) järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012, jolloin se korvasi Yleisradion perinteisen Euroviisukarsinnan. UMK on tuonut kansan eteen esiintyjiä niin pystymetsästä kuin koko kansan tuntemista tähdistä. Vuonna 2021 UMK järjestetään kymmenennen kerran ja sen kunniaksi Elävä arkisto on koostanut tähän artikkeliin kaikki esitykset vuosien varrelta. Ota mukava asento ja laita korvat hörölle – tervetuloa uuden musiikin kuplaan!

  • Pieni suuri Heinola, karismaattinen Suomen läpikulkupiste

    Heinolan kaupungilla on tarinoita kerrottavanaan.

    Heinolan sijainti Suomen tieverkoston solmukohdassa johtaa monet kulkemaan tuon Päijät-Hämeessä sijaitsevan siltojen kaupungin poikki, mutta lyhyt silmäys harvemmin tutustuttaa ketään laajemmin paikkakunnan saloihin. Pienestä koostaan huolimatta Heinolan historia kätkee sisäänsä muutakin kuin vain kunnian ohikulkupaikkana, josta todistavat tähän kootut video- ja audiotaltioinnit.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto