Hyppää pääsisältöön

Paavo Lipponen sosialismin asialla

"Sosialismi on ajan vaatimus", toteaa SDP:n Paavo Lipponen ohjelmassa vuodelta 1974, jossa Lipposen kanssa vasemmiston näkemyseroista väitteli SKP:n Oiva Björkbacka. Tavoitteista oltiin kuitenkin samaa mieltä.

Lipponen kertoo ohjelmassa sosiaalidemokraattien pyrkimyksenä olevan SKP:n tavoin sosialistinen yhteiskunta. Perimmäisenä erona Lipponen kuitenkin piti kommunistien käsitystä yhden puolueen järkähtämättömästä vallasta.

Björkbackan mielestä kuvaus ei pitänyt paikkaansa. Hän mainitsee esimerkiksi DDR:ssä ja Puolassa vaikuttavan useita puolueita.

Näkemyseroista huolimatta tavoite oli molemmilla sama. Kapitalistisissa maissa vallitsevaan kriisiin ei Lipposen mukaan ollut muuta ratkaisua kuin suunnitelmatalous.

Yhteistyötä vasemmistopuolueiden välillä pidettiinkin kannatettavana. Lipponen kuittaa kysymyksen vasemmiston sisäisen suukovun "verisyydestä" toteamalla, että porvarien herjat olivat aina olleet voimakkaampia.

Teksti: Arsi Alenius

Kommentit
  • Elävä arkisto helmikuussa: Talvilomalla katsotaan Viimeistä keikkaa ja Nitroliigaa

    Mitä kaikkea löytyykään Elävän arkiston tarjonnasta.

    Helmikuu on perinteisesti vuoden kylmin kuukausi. Helmikuuta luonnehtivat myös yllättävät suojasäät ja niitä seuraavat pakkaspäivät, jolloin oksille sulanut lumi jäätyy ikäänkuin helmiksi. Tästä juontuu Kustaa Vilkunan Vuotuisen ajantiedon mukaan myös kuukauden nimi.

  • Lasse Lehtisen kolumni: Nuoriso heräsi vaatimaan muutoksia maailmanmenoon

    Lasse Lehtinen kirjoittaa 1960-luvusta.

    Suomessa 1960-luvun nuoriso eli murrosaikaa. Nuoria oli aiempaa enemmän ja he olivat yhteiskunnallisesti tiedostavia ja koulutetumpia kuin ennen. Nuorisokulttuuri oli saapunut Suomeen. Kirjailija Lasse Lehtinen kirjoittaa kolumnissaan muun muassa sukupolvesta, joka halusi muuttaa maata ja maailmaa sekä vaikuttaa asenteisiin.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto