Hyppää pääsisältöön

Suomalaisräppäri tuohtui Aamulehden joukkosurmaajakolumnista

Don Johnson Big Bandin Tommy Lindgren järkyttyi Aamulehden kolumnista, jossa traagisia veritekoja selitetään "tytön puutteella".

Don Johnson Big Band // Kuva: Heidi Strengell

Markus Määttäsen Aamulehteen kirjoittama kolumni on levinnyt tänään laajasti sosiaalisessa mediassa. Kolumnissa Määttänen kirjoittaa, kuinka Norjan joukkomurhista epäilty Anders Breivik ja koulumurhaajat Pekka-Eric Auvinen ja Matti Saari kärsivät kaikki tytön puutteesta.

”Jos Auvinen, Saari tai Breivik olisivat saaneet vähän seksiä ja edes välillä jonkun tyttöystäväkseen, kenestäkään heistä ei olisi tullut joukkomurhaajaa”, Määttänen kirjoittaa.

Määttänen uskoo, että jos nuori mies ei saa seksiä, hänen mielensä alkaa täyttyä helposti pakkomielteillä oman surkeutensa laajentamisesta koko ympäröivään yhteiskuntaan. Hänestä peruskoulussa pitäisi opettaa seurustelua vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Lopuksi hän vetoaa nuoriin naisiin: ” Menkää puhumaan ja tekemään tuttavuutta ujojen, syrjään vetäytyvien hiljaisten nuorten miesten kanssa. Se pelastaa heidät, ja joissain tapauksissa myös kymmeniä muita.”

Lindgren pitää kolumnin sanomaa epäonnistuneena

Muusikkona ja kolumnistinakin tunnettu Tommy Lindgren on vastannut Aamulehden kirjoitukseen. Hän moittii Aamulehteä ”ällistyttävän idioottimaisesta journalismista”.

”Paitsi että artikkelin väitteet eivät perustuneet mihinkään tiedossa oleviin faktoihin Anders Breivikistä, Määttäsen esittämä johtopäätös siitä kuinka nuorten naisten tulisi kantaa aivan erityistä vastuuta syrjäytymisvaarassa olevien miesten hoivaamisesta on pöyristyttävä. Räikeästi kärjistäen: Pillu ei ole lääke psyykkisiin ongelmiin”, Lingren napauttaa.

Muusikon mielestä rakkautta, huolenpitoa ja välittämistä tarvitaan, mutta jos tämä oli kolumnin tarkoitus, Määttänen epäonnistui surkeasti.

Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen on vastannut Lindgrenille ja näkee, että kolumni kertoo ”mitä rakkeudettomuus, kykenemättömyys rakastaa ja/tai olla rakastettu, voi vaikuttaa.”

Päätoimittaja kehottaa Lindgreniä lukemaan koluminin uudelleen.

Lähteet: Aamulehti, Facebook / Tommy Lindgren