Hyppää pääsisältöön

Liikunnasta mielenterveyttä

Luonto ja liikunta ovat tärkeitä myös laitoksissa eläville ihmisille. Reportaasissa vuodelta 1977 käsitellään liikunnan ja kuntoutuksen merkitystä mielenterveyshoidossa.

Ohjattu liikunta tuli psykiatrisiin sairaaloihin vasta 1960-luvun alussa. Reportaasissa tutustutaan Harjavallan mielisairaalaan, jossa potilaat jumppaavat ja retkeilevät liikunnanohjaajien johdolla.

Reportaasissa haasteteltu liikunnanohjaaja Tauno Laine kertoo viihtyvänsä ammatissaan, mutta harmittelee sen huonoa arvostusta. Palkka on pienempi kuin muilla liikunnanohjaajilla, vaikka työ on vaativampaa.

Psykologi Rainer Laitinen toteaa potilaiden kunnon usein laskevan laitoshoidossa. Liikunnanohjaaja onkin sairaalyhteisössä tärkeä henkilö, jonka työ ei rajoitu vain fyysiseen puoleen. "Vaikeastikin häiriintynyt ihminen saa usein häneen kosketuksen, hän ei tunnu edustavan virallista sairaalan hoitohenkilökuntaa".

Laine kertoo, että usein ulkona liikkuessa potilas vihdoin vapautuu ja häneen saa läheisen kontaktin. Moni avautuu kertomaan huolistaan ja murheistaan.

Tauno Laine näkee mielenterveyshoidossa vielä paljon kehittämisen varaa. Potilas pitäisi hänen mielestään huomioida enemmän kokonaisuutena ja terapeuttien, lääkäreiden ja kuntouttajien tulisi tehdä yhteistyötä.

Reportaasin tekoaikaan mielenterveyspotilaidan hoito oli vielä hyvin sairaalakeskeistä ja toimittaja toteaa laitoksissa olevan paljon ihmisiä, jotka eivät tarvitsisi laitoshoitoa, mutta heillä ei ollut paikkaa minne mennä.

1980-luvulla hoitojärjestelmää alettiin purkaa ja psykiatrinen hoito yhdistettiin yleissairaanhoitoon. Painopiste siirtyi kohti avohoitoa, kunnes 90-luvun lama ja säästöt pysäyttivät kehityksen. Avohoidon puutteellisuuden vuoksi sairaalapaikkoja jouduttiin jälleen lisäämään.

Tietolaatikko

1970-luvulla psykiatrisia sairaaloita nimitettiin vielä yleisesti mielisairaaloiksi.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto