Hyppää pääsisältöön

Historian suurin maailmankiertue käväisi Suomessakin

Bono ja kumppanit onnistuivat luomaan uusimmasta kiertueestaan valtavan menestyksen.

U2:n 360°-kiertue Helsingissä // Kuva: Tomi Mikola

Irlantilaisyhtye U2:n tuorein konserttikierros on noussut historian suurimmaksi maailmankiertueeksi.

Tänään Kanadaan päättyvä 360° -kiertue on tuottanut yhtyeelle yli 730 miljoonaa dollaria ja ylittänyt näin edellistä ennätystä hallussaan pitäneen Rolling Stones -yhtyeen maailmankiertueen tuotot lähes 200 miljoonalla dollarilla. Maasta maahan reissannut suuryhtye houkutteli keikoillensa yhteensä jopa 7 miljoonaa katsojaa.

360° -kiertue käväisi Suomessa viime elokuussa, kun yhtye esiintyi kahdesti Helsingin Olympiastadionilla.

Lähteet: Billboard