Hyppää pääsisältöön

Maria Puusaaren valinta on Toisenlainen pizza

Maria Puusaari; Kuva: Legba Images Intl.

Toisenlainen lahja! Tiedostava ihminen voi nykyään unohtaa sekä kovat että pehmeät paketit, ja antaa lahjan saajan nimissä todellista hyötyä kehitysmaihin.

Tällä tavalla on Afrikkaan lahjoitettu lehmiä, vuohia, kanoja ja jopa ammatillista koulutusta. Kun Radion sinfoniaorkesterin ja Uusinta-kamariyhtyeen viulisti Maria Puusaari sai pizzapalkinnon Yleisradion tuottajalta, säveltäjä Osmo Tapio Räihälältä, oli itsestään selvää, että hänen valintansa oli Toisenlainen pizza.

Vaihtoehdot olivat nimittäin vähissä, ja oli otettava sitä, mitä sai. Maria Puusaari on parhaillaan stipendiaattina suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskuksessa Villa Karossa, joka sijaitsee Guineanlahden rannalla Grand Popon pikkukylässä Beninissä. Pizza ei kuulu tyypillisimpiin länsiafrikkalaisiin ruokiin, vaan Grand Popossa syödään mm. moyo akassaa, fufua, uppopaistettuja banaaneja ja muita perinneherkkuja, joiden valmistustapa voi olla hyvinkin yksinkertainen. Kala ja äyriäiset ovat todellista lähiruokaa ja varmasti tuoretta.

Marcel-niminen beniniläisherra pitää pientä pizzeriaa Villa Karon läheisyydessä, varmaan suomalaisten stipendiaattien pizzannälän turvin. Paikka poikkeaa meikäläisistä pizzerioista ainakin siten, että Marcel alkaa yleensä hankkia tarveaineita pizzaan vasta tilauksen saatuaan, hänen kun ei kannata pitää ruoka-aineita pilaantumassa ja termiittien armoilla. Siksi pizzan odotus saattaa kuuleman mukaan kestää kolmekin tuntia. Marcel on kuitenkin sympaattinen ravintoloitsija eikä viivyttely ole tarkoituksellista, vaikka afrikkalainen aikakäsitys onkin jotain vallan muuta kuin suomalainen.

Länsimainen taidemusiikki on sangen vieras asia Beninissä. Grand Popo toki sai tutustua siihen Radion sinfoniaorkesterin esiintyessä kulttuurikeskuksen 10-vuotisjuhlassa syksyllä 2009, mutta Villa Karo ei ole tyypillinen taiteilijaresidenssi klassiselle viulistille. Siksi Maria Puusaari joutui vastaamaan useisiin hämmästyneisiin tiedusteluihin, mitä hän oikein aikoo Afrikassa tehdä. Ja voiko sinne edes ottaa viulua mukaan?

”Mietin itsekin viulun mukaan ottamista näin pitkäksi ajaksi, sillä trooppinen kuumuus, kosteus, pölisevä hiekka ja suolainen meri-ilma arveluttivat. Onneksi otin kuitenkin kakkossoittimeni mukaan, sillä toistaiseksi ongelmia ei ole ollut ja harjoittelu on ollut oikein mukavaa.”

Varsinkin viikonloppuisin Villa Karon monitoimitilaan poikkeaa useita viulun äänen houkuttelemia kyläläisiä. Muuan hedelmiä kauppaava rouva tiedusteli jo, voisiko hän tilata Suomesta viulun itselleen.

”Luen täällä uutta ohjelmistoa, mutta hienosäädön jätän suosiolla myöhemmäksi ajaksi. Nuottitelineeltä löytyy mm. Ravelia, Beethovenia, Zemlinskyä ja Hyväristä, ja sen lisäksi olen tilannut grandpopolaiselta tanssija-laulaja-lyömäsoittaja Noël Saizonoulta teoksen viululle. Odotan jännittyneenä, mitä sieltä mahtaa tulla, koska Noëlin mukaan viulun ääni muistuttaa lähinnä moskiittoa. Toivottavasti kappaleeni ei levitä malariaa.”

RSO:n vierailu poiki hankkeen, jossa orkesterilaiset lahjoittavat paikallisiin kouluihin nokkahuiluja koulusoittimiksi. Beniniläiskouluissa on käytössä melkein pelkästään lyömäsoittimia. Tätä kautta Puusaari on päässyt tutustumaan koulujen musiikinopetukseen.

”Soitto, laulu ja tanssi ovat olennainen osa beniniläisten arkea. Kun rumputunnillani sain soitollani majan täyteen tanssivia pikkulapsia, tiesin oppineeni edes jotakin.”

Ja se pizza. Tällä kertaa Marcel lupasi, että nopeimmin saisi tonnikalapizzaa. Ja tulihan se, puolessa tunnissa. Pizza oli hyvää, ja taatusti toisenlaista kuin Suomessa.

Marcelin 5-vuotias poika Louis muuten pitää niin kovasti viulunsoitosta, että roikkuu välillä kiinni Puusaaressa tämän´harjoitellessa. Ja jos ei saa tarpeeksi huomiota, saattaa puraista pepusta...

Teksti: Osmo Tapio Räihälä
Kuva: Legba Images Intl.