Kevät on tullut. Kotiani lähellä olevassa puistossa sepelkyyhkyt kujertelevat lemmekkäästi ja talven jäljiltä koirankakatkin ovat taas maatuneet osaksi luonnon kiertokulkua. Näin runollisesti alkaa tämäkin aamu, jona muusikon arkeeni kuuluu seuraavia asioita.
Ensin pitäisi kirjoittaa rästiin jäänyttä kuvausta resitatiivin harjoitusprosessista erään laulajan kanssa. Tämä tuntui eilen luistavan oikein mainiosti ja olen yllättynyt siitä, että olen voinut kirjoittaa niinkin paljon myös englanniksi. Kunpa ehtisin myös lukea Merleau-Pontyn havainnoitsemisen ja kokemisen yksilöllisyydestä kertovaa teosta.
Sitten on pari tuntia aikaa harjoitella sooloa, joka kuuluu uuteen Olli Kortekankaan kantaattiin. Soolossa sirkuttavaa monipolvista aihetta kertaillaan eri käsissä siten, että se muodostaa orkesterin luoman harmonian osaksi pähkähullun keväisen linnunliverryksen. Toinen arveluttava tulkinta syntyi muusikkojen kesken harjoitusten jälkeen: “Se sun soolosihan muistuttaa ihan hedelmäpeliä! Kolme päärynää ja hirmuinen kilinä ja kolina.” Kieltämättä, ja tämä sai minut kiintymään kappaleeseen entistäkin enemmän.
Kunto on päässyt romahtamaan. Olen kyllä taas ihan rapakunnossa, tai siltä ainakin tuntuu. Väsyttää. Mutta ei se mitään, kyllä tästä taas jotenkin päästään tolpilleen. Joogassa käynti on aina auttanut. Se on tuonut keskittymiskykyä, rauhaa hengitykseen ja voimaa lihaksiin. Ostin hyppynarun ja olen palannut myös perinteisiin kuntolajeihin, kuten maan kääntämiseen ja rikkaruohojen nyppimiseen. Soittaminenkin maistuu paremmalta, kun niskaa ei kolota.
Kesällä pienempi cembaloni, niin sanottu virginaali, matkaa maalle ja se laitetaan vanhan kalastajatalon bästä rummetiin, mikä on naurettavan juhlava nimi valkoiselle, ränsistyneelle huoneelle, jossa harjoittelen kesäisin. Ikkunasta voi nähdä (ihan totta!) luomulampaiden laiduntavan niityllä. Virginaali on ehkä primitiivisimpiä kosketinsoittimia, mitä maa päällään kantaa, mutta kun sillä soittaa Bachia pari viikkoa raikkaassa merisäässä, on olo taas kuin uudestisyntynyt.
Kesällä korvat kaipaavat lepoa. Radiosta tulee välillä jotain niinkin sykähdyttävää musiikkia kuin Jäätelökesä tai Täysikuu, mutta useimmiten kuuluu vain puiden huminaa, veden liplatusta sekä ei yhtään mitään, hiljaisuutta vain.
Hyvää kesää!
Assi
