Hyppää pääsisältöön

Harri Holkerin hermostumiset, harmistumiset ja hienot hetket

Harri Holkeri muistelee mittavaa uraansa Mikko Kuustosen seurassa Mansikkapaikka-ohjelmassa syksyllä 2010. Holkeri kommentoi mm. railakkaita turpiinottamisia politiikan nuoruusvuosina ja suuttumistaan Sirkus Pasilan pilkkalaulusta.

Valtioneuvos Harri Holkeri kertoo muistavansa hyvin vuoden 1966 eduskuntavalit, sillä niissä tuli "railakkaasti turpiin". Toki annettujen äänien perusteella tulos oli ansaittu, mutta oli tuurikin kuulemma sikamaisen huono. Tuon ajan uutisfilmissä Holkeri on nuori ja paatoksellinen puhuja ja jälkeenpäin katsottuna omien sanojensa mukaan ulkoisesti kuin rippikouluaikaisesta kuvasta.

Holkeri kertoo saaneensa lapsuuskodistaan opin katsoa puhuessa suoraan silmiin, mutta aikalaiset moittivat nuoren poliitikon puhuvan televisiossa kuin rautakangen nielleenä. Poliittisen aktiiviuransa aikana Holkeri näyttäytyi usein mediassa kuivakkana töksäyttelijänä. Mikko Kuustosen haastattelussa nähdään kuitenkin huumorintajuisemmin menneitä kommentoiva mies.

Tosin Sirkus Pasilan vuoden 1970 tapaninpäiväjakson muistelu vetää vakavaksi. Kokoomuksen tuolloinen puheenjohtaja Juha Rihtniemi oli sairaalassa koomassa ja Holkeri osallistui poliittiseen satiiriohjelmaan hänen puolestaan. Jo aiemmin oli ollut puhetta, että joskus täytyisi tehdä ulosmarssi, jos ohjelman käsittelytapa ei tunnu tasapuoliselta. Nyt tilaisuus tuli ja Heikki Kinnusen esittämästä Vapaa maa -laulusta suivaantuneena Holkeri päätti lähteä studiosta kesken ohjelman nauhoitusten. Holkerille tarjottiin mahdollisuutta, että ulosmarssia ei näytettäisi ohjelman varsinaisessa lähetyksessä. Holkeri oli kuitenkin sitä mieltä, että mikäli kohta leikattaisiin pois, tulisi koko ohjelma jättää näyttämättä.

Sirkus Pasilan jälkeen puhuttiin siitä, että Holkerin pinna petti. Hän kertoo kuitenkin saaneensa myös lukuisia sähkeitä, kirjeitä ja kukkalähetyksiä lähetyksen jälkeen. Jaksosta käytiin jälkipyykkiä Yleisradiossa ja viihdeohjelmien toimituspäällikkö Heikki Seppälä sekä ohjelman tuottaja Jorma Molarius saivat varoitukset tasapuolisuussäännösten rikkomisesta. Molarius myös siirrettiin toisiin tehtäviin.

Holkeri astui sittemmin Rihtniemen saappaisiin kokoomuksen puoluejohtajaksi. Oppi-isäänsä Holkeri kehuu karismaattiseksi ja innostavaksi ja sanoo uransa Rihtniemen innoituksen ansioksi. Haastattelussa kerrataan Holkerin vaiheet puoluejohtajana, pääministerinä, pankinjohtajana, presidenttiehdokkaana ja rauhannaneuvottelijana.

Haastatteluosuuden loppupuolella on mukana myös urheiluvaikuttaja Jukka Uunila Holkerin kutsumana keskusteluvieraana. Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajana Holkeri sanoo olleensa Jukka Uunilan käskystä. Urheilupolitikoinnin lisäksi Uunila ja Holkeri ovat vuosikymmenten mittaisen ystävyytensä aikana hiihtäneet ja kalastaneet yhdessä ja olleet Holkerin sanojen mukaan vähemmän kapakoissa, kuin mitä toimittajat kuvittelivat.

Kommentit