Suomen johto suhtautui Neuvostoliitossa 19.–21.8. 1991 tapahtuneeseen vallankaappaukseen pidättyväisesti, eikä linja ollut aina täysin yhtenäinen. Joidenkin mielestä hallituksen lausunnot olivat silti liian uskaliaita.
Hallitus oli tapaamisessa presidentti Mauno Koiviston kanssa sorvannut kasaan niukkasanaisen tiedotteen, jossa esitettiin pahoittelut Neuvostoliiton demokratiakehityksen katkeamisesta. Kysymyksiin mahdollisista ulkopoliittisista suunnanmuutoksista tai juntan nokkahahmon Gennadi Janajevin persoonasta pääministeri Esko Aho ei halunnut vastata.
Ulkoministeri Paavo Väyrynen sen sijaan oli kommenteissaan selvemmin Paasikiven–Kekkosen-linjalla painottaessaan ystävällisten idänsuhteiden merkitystä tilanteesta riippumatta.
Samaa mieltä oli myös ulkopolitiikan konkari, entinen ulkoministeri Keijo Korhonen, joka kehotti suomalaisia kylmäpäisyyteen ja arvosteli hallituksen kannanoton "opettavaista" sävyä. Korhosen mielestä Suomi oli idänsuhteissa ripustautunut liiaksi syrjäytetyn Mihail Gorbatšovin varaan. "Johtajat tulevat ja menevät", Korhonen kuittasi.
