Hyppää pääsisältöön

Tarinoita suomalaisesta terrorismista: Lyseolaisesta poikaporukasta kehittyi terrorisolu - verikoirat

1900-luvun alussa Suomessa kuohui. Nationalistisia aktivisteja on pidetty ainakin osittain terrorismin tunnusmerkit täyttävinä. Tunnetuimmaksi iskuksi historiaan jäi kenraalikuvernöörin Bobrikovin murha.

Historioitsija Teemu Keskisarja on tutkinut unohduksiin jääneitä ihmiskohtaloita, jotka ainakin osittain täyttävät terrorin tai terrorismin piirteitä. Yritystä on Suomessakin ollut, mutta usein teot ovat jääneet vain yrityksiksi.

Kaikki alkoi nuorten poikien reippailusta Pasilan kallioilla vuosina 1902-1903. Kysymys ei ollut mistään vapaustaistelusta, vaan painista ja lumipallojen heittelystä. Lyseolaispoikien porukasta kasvoi kuitenkin muutamassa vuodessa jengi, jota voidaan pitää ensimmäisenä suomalaisena terrorisoluna.
Sen kontolle voidaan laskea ainakin kolme murhaa ja monia muita tihutöitä.

Joukon ydin muodostui suomalaisen reaalilyseon oppilaista. Nationalistinen aktivismi puhkesi Suomessa kunnolla 1900-luvun taitteessa ja aatteen henki tarttui poikiin. Maanalaiset järjestöt käyttivät innokkaita lyseolaisia juoksupoikinaan. Nämä kuljettivat lentolehtisiä, kiertokirjeitä ja salaisia viestejä, joiden osoitelapuissa luki kuuluisia nimiä.
Vapaita sanoja –nimistä lehdykkää kannettiin keskikaupungin kaduilla melkein yhtä paksuina pinkkoina, kuin laillisia sanomalehtiä. Poliisit katsoivat nuorten poikien puuhaa aluksi sormien läpi.

Koska aikuiset eivät tarjonneet kylliksi tehtäviä vapaaehtoisille, aktivoituminen kanavoitui myös omatoimisesti. Poikien johtohahmoksi nousi Arvi (Arvid) Nikolainen.

Poikien suuri idoli oli kenraalikuvernöörin Bobrikovin murhannut Eugen Schauman. Helsingin kuppiloissa sadat ylioppilaat olivat uhonneet tappavansa kenraalikuvernöörin. Verikoirillakin oli ollut suurisuuntaisia suunnitelmia murhata Bobrikov, mutta Schaumanin teko oli varsinainen lähtölaukaus sille, että myös pojat siirtyivät sanoista tekoihin. Tähän mennessä he olivat lähinnä heittäneet tsaariin armeijan väkeä katukivillä.

Verikoirien uhriksi joutui ainakin 2-3 poliisimiestä ja yksi ilmiantajaksi epäilty työmies. Eerikinkadun poliisiaseman pommi-isku syksyllä 1905 kuitenkin epäonnistui. Kuten aikuisillakin aktivisteilla tuhon aikaan, poikien tietotaito ei yksinkertaisesti riittänyt.

Koska kukaan pojista ei kokenut sankarikuolemaa, he ovat jääneet pitkälti historian unohduksiin.

Kuuntele: Ensimmäinen terroristi

 

Lue myös - yle.fi:stä poimittua