Hyppää pääsisältöön

VMA-musiikkivideogaala käynnistyy tänään – mitä odottaa?

VMA:ssa nähdään Lady Gaga -spektaakkeli sekä tribuutit Britney Spearsille sekä Amy Winehouselle.

Lady Gaga // Kuva: Universal Music

MTV:n jokavuotinen musiikkivideogaala VMA nähdään tänään Los Angelesissa. Luvassa on tuttuun tapaan suuri spektaakkeli, johon kuuluu lukuisia esityksiä palkintojen jakamisen ohella.

VMA-gaalan käynnistää Lady Gagan esitys, jonka yksityiskohdista laulaja ei ole hiiskunut sanallakaan. Viime vuonna nainen kohahdutti yleisöä pukeutumalla raa’asta lihasta askarreltuun asuun, joten odotukset tämän vuoden asulle ovat korkealla. Näyttävistä esiintymisistään tunnettu Gaga on tällä hetkellä inspiroitunut melko korkealentoisista asioista.

- Tällä hetkellä minua kiinnostavat psykologian esikuvat ja erilaiset ihmiset, joiksi voimme tulla tai olemme tulleet menneisyydessä. Minua kiinnostaa myös, kuinka mielemme lokeroi erilaiset persoonallisuutemme, Gaga pohdiskelee.

Jää nähtäväksi, tuleeko Lady Gaga näyttämään inspiraationsa myös illan esitykessä.

- Koko elämäni on yhtä isoa esitystä. Haluan revitellä pop-kulttuurin rajoja omien rajojeni lisäksi päättämällä itse, mistä lava alkaa ja mihin se päättyy. Esiinnyn juuri silloin, kun itse haluan, Gaga kertoo MTV:lle.

VMA kunnioittaa artisteja tribuuttiesityksillä

Myös Britney Spearsilta odotetaan näyttävää esiintymistä. MTV on luvannut tribuuttia Britney Spearsille, mutta vielä ei tiedetä, esiintyykö Britney itse vai esittävätkö jotkut muut hänen kappaleitaan. Tribuuttia varten on myös kuvattu video, jossa Britney esiintyy ja hänen tanssijansa ovat pukeutuneet laulajan aikaisempien videoiden vaatteisiin.

Britneyn tribuutti ei jää VMA:n ainoaksi. Kesällä menehtyneelle Amy Winehouselle omistetaan myös oma tribuutti, jossa esiintyy legendaarinen laulaja Tony Bennett. Hän oli yksi viimeisistä artisteista, jotka levyttivät Amy Winehousen kanssa. Bennett esittää Body and Soul -kappaleen, jonka hän levytti Winehousen kanssa maaliskuussa.

VMA-musiikkivideogaalassa esiintyvät myös muun muassa Adele, Bruno Mars, Jessie J, Lil Wayne ja Chris Brown. Lavalla tullaan näkemään myös Beyoncén ja Nicki Minajin duetto.

Gaala nähdään suorana lähetyksenä MTV-kanavalla. Lähetys alkaa aamuyöllä yöllä puoli neljältä punaiselta matolta ja varsinainen palkintogaala alkaa puoli viideltä.

Lähteet: MTV, Huffington Post