Hyppää pääsisältöön

Vallankaappaus Chilessä – Allende kuollut

11. syyskuuta 1973 sosialistipresidentti Salvador Allende syöstiin vallasta kenraali Augusto Pinochetin johtamassa kaappauksessa, jota Yhdysvallat tuki. Kaappaus ei tullut yllätyksenä. Allende oli yrittänyt rauhoittaa kuohuvaa tilannetta pitämällä armeijan edustajia hallituksessa.

CIA:n tukema sotilasjuntta kielsi valtaan päästyään puolueet ja vangitsi leireihin ja surmasi tuhansia laillisen hallituksen kannattajia. Virallisten laskelmien mukaan tuona aikana kuoli tai katosi noin 3000 ihmistä. Sotilasjuntta perui myös yhdysvaltalaisten kupariyhtiöiden kansallistamisen.

Buenos Airesista tilannetta seuraava Kerstin Hanf kertoi puhelinraportissaan kaappauspäivän 11.9.1973 tapahtumista Santiago de Chilessä.

Ilmavoimien koneet alkoivat aamulla pommittaa presidentin palatsia. Allende on palavassa palatsissa ja luvannut jo aikaisemmin lähteä sieltä vain "puupyjamassa". Kaupunkiin julistettiin ulkonaliikkumiskielto.

Palatsiin linnoittautunut Allende piti viimeisen kuuluisan radiopuheensa, jossa hän ilmoitti "taistelevansa Chilen työväen ja kansan puolesta viimeiseen hengenvetoon". Pian puheen jälkeen armeija valtasi palatsin ja Allende sai surmansa.

Silminnäkijöiden mukaan Allenden olisi surmannut nuori armeijan kapteeni. Vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, että Allende teki itsemurhan ampumalla itseään polvien välissä pitämällään aseella.

Tietolaatikko

Juntta piti valtaa vuoteen 1990 saakka, jolloin edellisenä vuonna pidetyissä presidentinvaaleissa voittanut kristillisdemokraatti Patricio Azócar astui virkaansa.

Chilen sotilasvallankaappaus vaikutti Suomessakin

Kommentit