Hyppää pääsisältöön

Bonoa raahattiin narussa pitkin katuja

Rokkarin koiran ulkoilutus ei mennyt ihan putkeen.

Bono, U2 // Kuva: Tomi Mikola/ YLE

U2 –yhtyeen nokkamiehellä Bonolla on usein kotioloissa sama ongelma kuin pienillä lapsilla. Hänellä ei ole mitään tekemistä. Onneksi rokkarilla on kuitenkin ystäviä, jotka auttavat häntä keksimään jotain ajan kuluksi.

-Soitin parille kaverille ja kysein heiltä, mikä minut pitäisi kiireisenä. Yksi vastasi, että ulkoiluta koiraa. No päätin sitten lähteä vaimoni ja sekarotuisen hauvamme kanssa lenkille. Koiramme on todella vahva ja kun painelimme pitkin katuja, jotkut lapset huusivat minulle, että oletko sinä ulkoiluttamassa koiraa vai koira sinua.

Lähteet: The Sun