Hyppää pääsisältöön

Nämä huippunimet versioivat U2:n Achtung Baby -levyä

U2:n laulaja Bono on paljastanut, ketkä esittävät yhtyeen kappaleita Achtung Baby -levyn erikoisversiolla.

Bono, U2 // Kuva: Tomi Mikola/ YLE

Brittiläinen musiikkimedia Q julkaisee cover-version vuonna 1991 julkaistusta Achtung Baby -albumista. Laulaja Bono paljasti, kenen versioita U2:n kappaleista levyllä kuullaan.

Levyllä kuullaan, kun Jack White esittää Love Is Blindness -biisin, Depeche Mode versioi So Cruel –kappaleen, Patti Smith laulaa Until the End of the Worldin ja Damian Rice esittää One -hitin.

- Tuntuu hassulta, sillä kun itse kuuntelen U2:n tekemää levyä, kuulen vain kaiken mikä siinä on vikana. Mutta kun kuulin sen kaikkien näiden artistien esittämänä, se kuulosti todella hyvältä, Bono kertoo.

Bono kertoi lehdistötilaisuudessa, että brittitaiteen kärkinimi Damien Hirst on juuri viimeistellyt videon Even Better Than the Real Thing -kappapeelle.

- Hän teki siitä hyvin erityisen taideteoksen, joka on näytetty vain kerran. Videota ei luultavasti nähdä uudestaan, sillä se tehtiin Glastonbury-festivaaleja varten ja se on hyvin erikoislaatuinen taideteos, Bono kuvailee Red Hot Chili Pepperssin uuden levyn kansitaiteestakin vastaavan Hirstin teosta.

Lähteet: Rolling Stone