Hyppää pääsisältöön

Maailman legendaarisin studio avaa digitaalisen ovensa kaikille

Vanhojen rockklassikkojen syntysijana kunnostautunut Abbey Road ottaa vastaan biisejä netin kautta. Studion nimi omalla levyllä on houkuttava leima kenelle tahansa muusikolle.

Radiohead. // Kuva: myspace.com/radiohead/photos

Lontoossa sijaitseva studio on tullut tunnetuksi esimerkiksi siitä, että siellä on äänitetty The Beatlesin, Pink Floydin ja Radioheadin albumeita. Studio on avannut nettipalvelun, jonka kautta voi ladata maailman kuululle studiolle biisinsä viimeisteltäväksi. Abbey Roadin henkilökunta miksaa lähetetyn raidan. 24 äänitysraidan työstämisen hinnoittelu lähtee 800 dollarista. Soundien hiominen masteroinnilla on myös mahdollista, siitä studio veloittaa 140 dollaria per biisi.

Varsinkin jälkimmäinen on houkutteleva tapa saada levyynsä maininta maineikkaasta Abbey Roadista. Se on käyntikortti, joka saattaa herättää musiikin ammattilaisten kiinnostuksen.

Biisin lähettäjä ei kuitenkaan pääsee välittömään yhteistyöhön studion ammattilaisten kanssa. Sen sijaan biisien mukana pitää lähettää yksityiskohtaista tietoa ja ohjeistusta henkilökunnalle.

Lähteet: Rolling Stone