Moni kerää talteen tölkit, jotka voi palauttaa koneeseen, mutta rutistetut purkit jäävät luontoon ruostumaan. Onko kauppa velvollinen ottamaan vastaan myös rutistetut kaljatölkit?
- Kauppa on velvollinen toimimaan tuottajavastuulain mukaan eli jos myy juomapakkauksia, ottaa vastaan juomapakkauksia, Suomen Palautuspakkaus Oy:n viestintäpäällikkö Johanna Ljungberg kertoo.
- Mutta kauppa ei voi aina maksaa panttia, jos ei pystytä huomaamaan, että se on pantillinen juomapakkaus.
Jos kuluttajalla on rutistettu juomatölkki, jossa on kuitenkin selkeät panttimerkinnät jäljellä, hän voi käydä kaupan kassalla tai kaupan neuvonnassa pyytämässä panttia, jos palautuskone ei huoli tölkkiä.
Tiina Lappalainen, Kuningaskuluttaja, YLE Asia
Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu.
Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.
Lumilinkojen testaajat arvioivat laitteet 2 talven jälkeen
Reilu vuosi sitten, tammikuussa 2016, oululaisen Välivainion Omakotiyhdistyksen riuskat miehet saivat testattavakseen kolme noin 600€:n hintaista lumilinkoa. Ensivaikutelmat raportoitiin heti tuoreeltaan, mutta miten laitteet ovat toimineet pidemmässä käytössä?
Vanhojen kaatopaikkojen metallijäte säästäisi luonnonvaroja
Tiedätkö sinä kuinka paljon olet heittänyt tavaroita roskiin elämäsi aikana? Kuinka monta kiloa vaatteita, montako muovipussia, hammasharjaa tai vaippaa? Et vai? En minäkään tiennyt, mutta päätin selvittää sen.
Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.
Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.
Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?
Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.
Tehoainetta päästävä Raid päihitti kaksi UV-valolaitetta.
Kolme mökkeilijää eri puolilta Suomea testasi kolmea erilaista sisällä käytettävää hyttysansaa. Tehoainetta päästävä Raid päihitti kaksi UV-valolaitetta. Toinen isoista valolaitteista hönkäili myös hiilidioksidia.
Kaivatko voikukkia nurmikolta pienellä muovisella puutarhalapiolla? Tai tekeekö mielesi turvautua myrkkyihin, jotta saisit rikkaruohot kuriin? Rikkaruohot saa tehokkaimmin maasta kunnon rikkaruohonpoistajalla. Työkaluja kutsutaan usein myös voikukkaraudoiksi. Kolmen kovan testiryhmä kokeili neljää voikukkarautaa reilun kahden kuukauden ajan kesällä 2012: toukokuun lopulta elokuun alkuun. Testituotteiden merkit olivat Plantagen, Gardena, Wolf ja Fiskars
Murtohälytysjärjestelmiä ostetaan kotien turvaksi yhä useammin myös Suomessa – tosin vielä Pohjoismaisia naapureitamme hitaampaan tahtiin. Me vertailimme kolmen suuren palveluntarjoajan hälytysjärjestelmiä, joihin kuuluu myös palvelupaketti vartijakäynteineen. Kysyimme myös, riittäisikö valvonnasta kertova tarra pitämään vorot loitolla?
Mies on turhautunut, kun hänen lähikauppansa pullonpalautusautomaatti on ollut lähes päivittäin rikki. Kun mies on vienyt pantilliset pullonsa kassalle, myyjä on kieltäytynyt hyvittämästä pantteja. Toimiko myyjä oikein?
Pelaava katsojamme ihmettelee PlayStationin pelitilille rahaa lisäävän latauskupongin pakkauksia. PlayStationin lompakontäyttökortti on BluRay-kotelon sisällä oleva paperilappu, jossa on numerokoodi. Muovinen kotelo on lisäksi kääritty muoviseen suojakelmuun.
"Voiko ihmiskakkaa kompostoida?" kysyi nimimerkki Paha haju.
"Voiko ihmiskakkaa kompostoida?" kysyi nimimerkki Paha haju. Nimimerkki Hidas kuolemako taas halusi tietää, ovatko vaimon hänelle juottamat sihisevät poretabletit hänelle todella hyväksi. Näihin ja moniin muihin Ekoisti-sarjan katsojien kysymyksiin vastasi aina yhtä tyylikkäänä paikalle rientävä Sirkka Tälli.
Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu.
Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.
Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.
Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?
Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.
Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.
Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.
Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.
"Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."
Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.
Elämä on valintoja, joiden todellisia kustannuksia voi olla hankintahetkellä vaikea hahmottaa. Onneksi tutkimustietoa on saatavilla päätöksenteon tueksi. Tämä video perustuu Kuluttajatutkimuskeskuksen selvitykseen vuodelta 2014.
Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”
Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.
Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.
Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.
Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.
Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.
Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.
Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.
Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa
Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.
Kun panostaa tietoturvaansa oikeissa paikoissa, ei huono tuuri tai satunnainen tietoturvamokailukaan koidu katastrofiksi. Kysyimme asiantuntijoiden vinkit hyvään salasanaan ja salasanakokoelman hallintaan.
Monella suomalaisella on kotonaan varsinainen kännykkämuseo. Tietotyöläisillä saattaa olla nurkissaan pieni pino kannettavia tietokoneita. Jos kaikki kodeissa lojuva vanha tietotekniikka laitettaisiin kiertoon, säästettäisiin paljon luonnonvaroja.
Vanhojen kaatopaikkojen metallijäte säästäisi luonnonvaroja
Tiedätkö sinä kuinka paljon olet heittänyt tavaroita roskiin elämäsi aikana? Kuinka monta kiloa vaatteita, montako muovipussia, hammasharjaa tai vaippaa? Et vai? En minäkään tiennyt, mutta päätin selvittää sen.
Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.
Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.
Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.
Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.
Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.
Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.