Hyppää pääsisältöön

Hulvattoman hieno Homo!

Esitys alkaa, kun Juha Muje tulee hörhelöpaidassa kaapista. Minua naurattaa heti. Muje on kertakaikkisen mahtava roolissaan tyytyväisyyttään todistelevana perheenisänä, Veijo Teräksenä, joka uskaltaa kohdata salaisuutensa vain unissaan, ja silloinkin vain satumetaforien taakse kätkettynä.

Johannes Holopainen ja Juha Muje. Kuva Laura Malmivaara.Kansallisteatterin uutuus, Pirkko Saision ohjaama ja Jussi Tuurnan säveltämä Homo! on tekijöiden mukaan ”anarkistinen musiikkifarssi”. Määritelmä osuu oikeaan. Homo! on suorasukainen, irtonainen, ironinen, hullu, kipeä ja hetkittäin kovin kaunis. Saisio virnuilee niin heteroille kuin homoillekin, kaikenlainen suvaitsemattomuus saa kyytiä. Ja huumori toimii. Kuinka hyvää tekeekään nauraa ääneen yhdessä satojen ihmisten kanssa.

Sanoma naurun alla on selvä. Niin kuin säveltäjä Tuurna käsiohjelmassa sanoo, Homo! on taistelua ihmisoikeuksien puolesta.

Veijo Teräs ilmoittaa nykykirjailijoita sadatellen olevansa näytelmän näkökulmahenkilö: ”Ennen ei sellaisia ollut”. Teräksen vaimo on kristillisen puolueen johtaja Hellevi Teräs. Tosielämä liippaa läheltä. Ajankohtaisen kakkosen Homoiltaan viitataan, kansalaiset eroavat kirkosta ja Hellevi saa piispalta torut. Rea Mauranen näyttelee Helleviä fantastisesti. Hän on sensuelli, kova, vilpitön uskossaan mielipiteittensä oikeutukseen. Teräksen perheeseen kuuluu myös tytär Rebekka, jolla on monelle älykkötytölle tuttuja vaikeuksia naiseutensa kanssa. Anna Paavilaisen notkeasti tulkitsema Rebekka on aiheeseen sopivasti jätkämäinen hetero, joka on rakastunut homoon.

Tämä nuori mies, Michelangelon Davidia muistuttava Moritz, on näytelmän katalysaattori. Moritz pistää sekaisin kaikki, sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Mylläkässä pyörii machoja jääkiekkoilijoita ja nahkahousuhomoja, on yli-innokasta omatuntoa, psykiatria, Setan väkeä, söpöä piknik-homoa, sotilasta, balleriinaa. Näyttelijät heittäytyvät vetreästi roolista toiseen. Kansallisteatterin teatterikoululaisilla täydennetyn ensemblen yhteispeliä on ilo katsoa.

Homo! on runsas ja moniaalle syöksähtelevä esitys, jota Saision tarkkanäköisesti kirjoittama Teräksen perhe pitää kasassa.

Johannes Holopainen ja Olavi Uusivirta. Kuva Laura Malmivaara.Jussi Tuurnan laulut soivat läpi illan. Huumorimusiikista leikataan suureen tuskaan, komean joukkolaulun seassa kuullaan upeita sooloja. Minulle esityksen ehdoton kohokohta on Moritzin ja Atikin duetto. Johannes Holopaisen homouteensa heräilevä Moritz ja Olavi Uusivirran Atik, uskonsa vuoksi rakkautensa kieltävä musliminuorukainen, laulavat kuin henkensä edestä. Laulussa on läsnä nuoruuden koko kiihko, vimmainen toive rakkaudesta joka voisi olla, jota ei voi olla. Näyttämön täyttää vahva eroottinen lataus, elämän absurdi epäreiluus.

Jos ensimmäinen puoliaika kertoo enemmän yksilöistä, toisella puoliajalla tarina nousee isommille kierroksille. Näyttämölle paukkaa diktaattori toisensa perään kilvan homoja torjumaan, homot perustavat omia valtioitaan, joissa homon pomo on homo. Saisio nostaa esiin, ja naurun aiheeksi, myös homojen suvaitsemattomuuden, fundamentalisti-homojen vähemmän tunnetun maailman.

Ensimmäisen puoliajan jälkeen olin euforisessa tilassa, mutta esityksen lähetessä loppuaan aloin väsähtää. Ensi-illassa Homo! kesti reilusti yli ilmoitetun kolmen tunnin keston, ja kaikesta mahtavuudesta huolimatta siinä taisi olla muutama laulu ja sivujuonne liikaa. Tuon sanominen tosin tuntuu tosin lillukanvarsiin takertumiselta: ainoa huono puoli esityksessä on se, että se saattaa jäädä samanmielisten keskinäiseksi iloksi ja vahvistukseksi. Tuleekohan Homo!-nimistä esitystä katsomaan yhtään homofoobikkoa, tai ketään, joka suuttuisi sen pilkasta, ketään, joka joutuisi esityksen vuoksi korjaamaan asenteitaan?

 

Kansallisteatteri: Homo! Ohjaus ja käsikirjoitus Pirkko Saisio. Musiikki Jussi Tuurna, lavastus Kati Lukka, puvut Tarja Simonen, koreografia Jouni Prittinen, äänet Ville Leppilahti Ja Jussi Matikainen, valot Matti Tiilama. Rooleissa Anna Paavilainen, Antti Luusuaniemi, Juha Muje, Katariina Kaitue, Kristiina Halttu, Markku Maalismaa, Seppo Pääkkönen, Timo Tuominen, Johannes Holopainen, Rea Mauranen, Riku Nieminen, Olavi Uusivirta.

 

 

Penkkitaiteilija

  • "Onko musta ollenkaan tähän, kun nuo muut on niin sairaan hyviä?" Lahjakkaan suvun vesa Aili Ikonen epäili pitkään, onko hänestä ammattimuusikoksi

    Musiikki on muusikko Aili Ikoselle intohimo.

    Erityisesti jazzlaulajana tunnettu muusikko Aili Ikonen kasvoi musiikin ympäröimänä. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen pomppi lapsena Joutsenlammen finaaliosaa veljensä Osmon kanssa olohuoneen sohvan ympärillä ja harjoitteli pieteetillä viulunsoittoa viisivuotiaasta alkaen. Silti ura muusikkona ei ollut itsestäänselvyys.

  • Sanat haltuun rap-riimein

    Sanat haltuun -hanke auttaa nuoria löytämään äänensä.

    Rap-musiikki voi olla väylä parempaan luku- ja ilmaisutaitoon. Musiikkia kuunnellessa voi päähän tarttua myös muutama yhteiskunnallinen ajatus. Vielä enemmän kuhinaa päähän syntyy, jos alkaa itse luoda riimejä. Kirjallisuus- ja taidekriitikko, toimittaja sekä opettaja Aleksis Salusjärvi pohti, miksi lukeminen koetaan jotenkin epämiehekkääksi harrastukseksi.

  • Avaruusromua: Psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO

    Mitä jos rakennettaisiin maailman suurin syntesoija?

    Malcolm Cecil ja Robert Margouleff kohtasivat 50 vuotta sitten New Yorkissa, tuolloin uudessa Media Sound -studiossa. Heillä oli idea. Mitä jos hankittaisiin useita syntesoijia ja soitettaisiin niitä yhtaikaa? Ja jos kytkettäisi in ne toisiinsa, toimimaan yhdessä, siinä meillä olisi elektroninen orkesteri. Idea hahmoteltiin kiinalaisen ravintolan pöytäliinaan ja se päätettiin toteuttaa. Alkoi syntyä psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Miten kapula joutui kieleen?

    Kapulakielestä yleiskieleksi yhteistyöllä.

    Muuntojoustava palveluyhteenliittymä – mitä siitä pitäisi ajatella? Koskeeko se minua? Virkamiehiltä saa vaatia selkeää kielenkäyttöä.  Hallintolain yhdeksäs pykälä velvoittaa viranomaiset käyttämään asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Selkeä kieli on tärkeä osa julkisen toiminnan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri